Vahvasti vaikuttaa siltä, että lähes 20 vuotta sitten julkistettu Beyond Good & Evil -seikkailu olisi tekemässä paluuta.
Asia on selvinnyt Yhdysvaltojen ikärajamerkinnöistä vastaavan Entertainment Software Rating Board -organisaation merkinnöistä, jotka mainitsevat nimikkeen nimeltään Beyond Good and Evil 20th Anniversary Edition.
ESRB kuvailee nimikettä peliksi, jossa pelaajat omaksuvat toimittajan roolin tutkiessaan salaliittoa Hillysin planeetalla sian kaltaisen seuralaisen kanssa. "Kolmannen persoonan näkökulmasta pelaajat tutkivat fantasiakohteita, ottavat valokuvia todisteista, ratkaisevat pulmia ja taistelevat robotteja ja muukalaisvihollisia vastaan", kuvailu jatkuu.
Beyond Good & Evil julkaistiin alun alkean vuonna 2003 GameCubelle, PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle. Se sai osakseen kosolti kehuja, joskaan suuri myyntimenestys se ei ollut. Tuotokselle on työstetty jatko-osaa jo vuodesta 2008, mutta muutamaa traileria enempää ei tästä projektista ole näyttää.
Lisää aiheesta: