Roolileikkejä
Pohjolan hyytävään kylmyyteen asti rantautunutta agenttisarja Aliasta voisi sanoa varsin mielenkiintoiseksi aihevalinnaksi videopelille. Vaikka ohjelma usein pursuaa kivenkovaa vakoojatoimintaa, mahtuupa viehkeän Jennifer Garnerin esittämän Sydney Bristowin arkipäivään myös draamaa kuin Kauniiden ja rohkeiden yhteen tuotantokauteen. Jopa yhden jakson väliinjättäminen voi olla kohtalokas erhe, sillä sarjaa viikottain seuraavienkin on usein hankala pysyä käänteiden perässä. On siis periaattessa varsin yllättävää, että juonikoukerot kurotetaan sarjan ulkopuolelle. Toisaalta Alias-pelin tapahtumien vahva sidonnaisuus televisiosarjaan nostaa tuotoksen pykälää korkeammalle kuin Dark Angelin kaltaiset huttulisenssipelit. Myös pelattavuuden suhteen Alias on selkeästi käyttäjäystävällisempi kokemus.
Kiitos sidonnaisuudesta kuuluu sarjan käsikirjoittajalle, joka on vahvasti ollut mukana myös pelin vaiheiden suunnittelussa. Tämä kieltämättä sulkee suuren osan satunnaispelaajista menon ja vilskeen ulkopuolelle, mutta ei täysin estä ymmärtämästä, mitä pelissä milloinkin tapahtuu. Tapahtumat kietoutuvat toisen tuotantokauden loppupuolelle, jota seurattiin täällä Suomessakin kuluvan vuoden keväällä, juuri ennen sarjan kesätaukoa. Arvin Sloane ja Sark metsästävät yhä mystistä Rambaldin esinettä, kun Sydney muun CIA:n väen kanssa tutkailee heidän toimiaan askelta etäämpänä. Tarinaan on sekaantunut myös eräs Rambaldin seuraaja, Anna Espinosa, jonka huhutaan rakentavan salaperäistä laitetta ties mihin tarkoitukseen.
Hiljaa hiivitään, kovaa mätkitään
Pelillisten ominaisuuksien osalta Alias on luokiteltava hiiviskelypelien joukkoon genren muita edustajia huomattavasti toimintapainotteisemmasta otteesta huolimatta. Vaikka vihollisia on periaatteessa viisasta vältellä, edes karaistuneimmalta CIA-agentilta ei vaadita täyttä näkymättömyyttä tehtävätantereella. Pieni nokkapokka pahaa-aavistamattomien vihollissolttujen kanssa on sallittua, kunhan Sydneyn henkilöllisyys pysyy salassa. Jokaisella tehtävällä on oma yksinkertainen päämääränsä, joka saavutetaan joka kerta lähes samalla periaatteella: liikutaan paikasta toiseen vältellen turvajärjestelmien ansoja. Samalla kerätään tiendonjyväsiä ja tärkeitä avainesineitä tulevia tehtävänantoja varten. Operaatiot voivat keskeytyä pelaajan läsnäolon paljastuessa tietyille henkilöille, mutta tällaisista tilanteista varoitetaan ajoissa. Muutamat viekkaat liikkeet edesauttvat soluttautumisperiaatetta tiettyyn pisteeseen asti, vaikka oikuttelevat kontrollit hieman hankaloittavatkin hiiviskelyä. Pieni totuttelu vähentää osan turhista harhaliikkeistä ja pian vartijoiden yllättäminen ja salaa kolkkaaminen onnistuu niin kulman takana piileskellessä kuin uhrin takana hiiviskellessä.
Monissa tilanteissa pöytien takana kyyristely osoittautuu turhanpäiväiseksi, koska Sydney pärjää tappelussa mallikkaasti jopa aseistautuneita gangstereita vastaan. Vihollisten tekoäly on sen verran rajoittunutta, etteivät miekkoset osaa muuta kuin käydä suinpäin tunkeilijan kimppuun ilman sen suurempaa ajattelutyötä. Mikäli aseylivoimasta kehkeytyy liian suuri, Sydney pystyy näppärällä liikkeellä nappaamaan paukkuraudan omiin somiin kätösiinsä. Tosin neitokaisen käytössä aseiden kutimäärä ei ole rajaton kuten vihollispojilla. Pelialueilta voi bongata myös muuta kättä pidempää maisemakattauksesta riippuen: keittiöistä löytyy pulloja ja veitsiä, varastoista moppeja ja lapioita. Nämä kuitenkin saattavat osoittautua turhiksi apukeinoiksi, sillä nyrkein ja jaloin pärjää usein paremmin kuin hyvin. Liikkeiden harjoitteluun ei varsinaisesti anneta aikaa, joten tarjontaan tutustuminen tapahtuu omatoimisesti valikon kätköihin piilotetun liikelistan kautta – kuin mätkintäpeleissä konsanaan. Kahta hyökkäysnäppäintä rämpyttäessä kuitenkin selviää karu totuus useiden hyökkäysyhdistelmien todellisesta tarpeellisuudesta. Mätkinnät eivät ole sen erityisemmin rasittavia kuin innostaviakaan, mutta tarjoavat mukiinmenevää puuhastelua paremman tekemisen puutteessa.
Sarjan tavoin Sydney ei ainoastaan reissaa CIA:n piikkiin maailmankolkasta toiseen, vaan kartuttaa samalla valepukukaappinsa sisältöä kuhunkin tehtävään soveltuvilla vaatekappaleilla. Sankarittaren on esiinnyttävä pelin tiimellyksessä niin lyhythameisena tarjoilijana kuin valkotakkisena lääkärinä hoitaakseen työnsä herättämättä vastapuolen huomiota. Vaatekerroilla ei aina ole sen suurempia pelillisiä eroja, mutta osa saattaa rajoittaa Sydneyn liikkumista. Pelissä esimerkiksi tulee vastaan tilanne, jossa agenttineitokainen on valepuvussa liian kylmissään tehdäkseen yhtikäs mitään, jolloin takataskun syövereistä on napattava musta peruspuku esille. Naamioitumisosiot ovat ideana hauskoja, mutta vaikuttavat hieman väkisin mukaan tungetuilta. Ajatusta olisi voitu kehittää enemmänkin, sillä nykyisellään puvut ovat vain tapa kävellä vapaasti vihollisten keskuudessa.
Nykypäivän erikoisagentin muihin tarpeellisiin apuvälineisiin mahtuu kaikenlaisia härveleitä, joilla voidaan monin tavoin sabotoida vihollisten turvajärjestelmiä. Esimerkiksi salasananpurkajalla päästään käsiksi tietokoneiden sisältöön, jolloin järjestelmiin voidaan Sydneyn tehtävästä riippuen joko asentaa tai imuroida ties mitä ohjelmiston- ja tiedostontynkää. On tosin kummallista, kuinka tarvittaviin tietoihin pääsee aina käsiksi samanlaisilla kolmen kirjaimen yhdistelmillä. Kyseinen kapistus on joka tapauksessa lukkotiirikan, DNA- ja sormenjälkiskannereiden ohella niitä muutamia välineitä, jotka eivät jää yhden tehtävän ihmeiksi. Esineiden käyttämiseen ei tarvita ydinfyysikon tutkintoa, varsinkin kun jokaisesta tarvikkeesta ja sen käyttötarkoituksesta saa halutessaan kattavan selosteen. Veikeitä keksintöjä vaivaa ehkä pienoinen omaperäisyyden puute, mikä ei kuitenkaan estä hauskojen pelitilanteiden syntymistä.
Sarjan hengessä mukana
Aliaksessa ei pitkään viihdytä paikallaan, sillä uusia maisemia pukkaa ruudulle hyvinkin tiuhaan tahtiin. Kenttien teemat vaihtelevat aavikkotukikohdasta sellaisiinkin paikkoihin kuin kasinoon ja museoon. Maisemanvaihdokset ovat virkistäviä, etenkin kun kenttäsuunnittelu on paikoitellen jopa varsin onnistunutta. Muutamissa tilanteissa Sydneyn lämpö- ja yönäkölasit tulevat enemmän kuin tarpeeseen, mutta sen mieleenpainuvampia valaistuskikkailuja on turha etsiä. Muutoinkin ympäristöt ovat melko steriilin oloisia vailla sen suurempia kiintopisteitä. Interaktiivisuutta löytyy sentään jonkin verran, mutta graafisen annin varsinainen tähti on itse Sydney. Näyttelijättären kasvonpiirtet on saatu digitalisoitua varsin mallikaasti, ja hahmoon on onnistuttu ujuttumaan jonkin verran esikuvansa muutakin olemusta. Sen sijaan kaikkien hahmojen liikkumistyyli on sen verran palikkamaista, ettei tositilanteessa voisi muuta kuin nauraa.
Välianimaatioissa hahmot näyttävät luonnollisesti roimasti inhimillisemmiltä, mutta suurin plussapiste on oikean näyttelijäkaartin värvääminen hahmojen ääninäyttelijöiksi. Jennifer Garnerin äänen turvin onkin helpompaa virittäytyä Alias-tunnelmaan. Myös muu tähtikatras on jatkuvasti äänessä radion tehtävänannoissa, mutta mainio Kevin Weisman tuntuu varastavan koko show'n hermoheikkoisena keksijänikkari Marshallina. Äänimaailman kokonaisuutta kuitenkin järkyttävät sivuroolien satunnaisääninäyttelijät, jotka lukevat vuorosanojaan niin pökkelömäisesti, että heikompia alkaa hirvittää. Musiikkipuoli on kohtalaista jälkeä, mutta tunnelmankohottajaksi sitä ei voi sanoa, vaikka tarkimmat tunnistavatkin televisiosarjasta tuttuja teemoja aina paikoitellen. Dolby Pro Logic II -kuorrutus lienee joka tapauksessa piristävä lisä niille, jotka pääsevät moisesta ominaisuudesta nauttimaan.
Alias on monilta osa-alueiltaan hyvinkin tyypillinen lisenssipeli, mutta ongelmistaan ja kertauksenmaustaan huolimatta totetutus on astetta parempaa kuin useimmissa kilpatovereissa. Silti peli on melko kertakäyttöistä hupia, jonka voi nauttia vaikkapa välipalana genren parempia edustajia odotellessa. Faneille peli lienee jonkin sortin pakko-ostos jo tarinansa suhteen, ja he varmasti saavat pelistä eniten hupia irti. Loppuyhteenvetona kuitenkin todettakoon, että Alias ei kenties mullista lisenssipelimarkkinoita, mutta antaa pienen toivonpilkahduksen paremmasta huomisesta.
