Muita vapaampi
Jak ja Daxter, voimakaksikko, on hiipinyt salaa kiellettyyn paikkaan: Usvan Saarelle, josta juuri kukaan ei ole koskaan palannut elävänä. Kahden sankariksi aikovan pojan seikkailu päättyy ikävästi, kun äänekkäämpi heistä, Daxter nimeltään, putoaa epäilyttävään altaaseen täynnä violettia mönjää. Se otus, joka mönjästä lopulta nousee, muistuttaa kovin vähän sitä pojankoltiaista, joka sinne alun perin tippui. Kun Daxter huomaa kaverinsa Jakin kauhistuneen ilmeen, hän katsoo itseään käsistä varpaisiin ja huutaa kauhusta. Ihon tilalla on punainen turkki, takamuksesta törröttää häntä ja pituuttakaan ei ole enää niin paljon kuin ennen. Ainoastaan näsäviisas huumorintaju on ennallaan. Tästä alkaa Jakin pitkä seikkailu maailman ääriin, etsien parannuskeinoa olalla roikkuvalle Daxterille, oravalle joka oli ennen poika.
Jak and Daxter on huimaavan kaunis ja mukaansatempaava tasoloikka, jonka tasoista seikkailua PS2:lla ei ole ennen nähty. Jakia ohjataan värikkäissä 3d-ympäristöissä täysin vapaasti eri suuntiin, ja vaikka äärettömän laajaan maailmaan välillä eksyykin, se ei haittaa, sillä joka puolelta löytää hauskaa puuhastelua ja jännittäviä tehtäviä. Peli on ennennäkemätön siitä syystä, että se ei koostu muiden tasoloikkien tapaan erillisistä kentistä, vaan maailma on vapaa ja ääretön paikka, jonka laidasta laitaan voi juosta ilman yhtäkään latausaikaa. Tämän mahdollistaa tekniikka, joka lataa ympäristöjä muistiin lennossa pelin aikana ilman että sitä edes huomaa. Jo tämän vapauden tunteen ansiosta peli jyrää ohi uusimmasta Crash Bandicootista ja kaikista muistakin PS2:lla julkaistuista tasoloikista. Jak and Daxter peittoaa kilpailijansa myös lähes jokaisella muullakin osa-alueella.
Pelin perusideana on kierrellä maailmaa ja kerätä joka puolelle piilotettuja Power Cellejä, joita koko pelistä löytyy sata kappaletta. Energiapalloja on löydettävä riittävä määrä, jotta uusille alueille pääsisi, joskaan kaikkia ei tarvitse etsiä pelin läpäisemiseksi. Energiapallot ovat tärkein voimanlähde J&D:n maailmassa, siksipä jokaisella vastaantulevalla hahmolla on niitä varastossa vähintään yksi kappale. Ihmiset kuitenkin vaativat jos jonkinlaisten pikkutehtävien suorittamista, jotta suostuisivat luopumaan palloistaan. Palloja voi myös ostaa kerättyään tarpeeksi suuren määrän ympäristöistä löytyviä pääsiäismunia. Energiapallon saa myös palkkioksi joka kerta, kun vapauttaa tietylle alueelle piilotetut seitsemän kärpästä. Pelissä on tekemistä todella paljon, ja meni minne tahansa, aina löytää uusia tehtäviä, joista suoriutuminen poikkeuksetta palkitaan näillä kallisarvoisilla energianlähteillä. Tämä keräily ja seikkailu on todella addiktiivista hommaa. Voitontunne, jonka saa aina löydettyään uuden pallon, on käsinkosketeltava. Onnistumisen tunnetta ei ainakaan vähennä Daxterin hulvattoman hauskat voitontanssit, joille saa naureskella aina tämän tästä.
Muita haastavampi
Kuten asiaan kuuluu, maailma on erilaisten hirviöiden kansoittama. Onneksi niitä voi teilata usealla eri tavalla. Mikäs sen mukavampaa kuin mätkiä mörköjä Crash Bandicooteista tutulla pyörähdyspotkulla tai mäiskähtää päälle korkean loikan jälkeen. Kolmantena vaihtoehtona on hauskannäköinen syöksyisku. Monet viholliset ovat erilaisia ja osaavat myös taistella vastaan jokainen omalla tyylillään. Suosammakot esimerkiksi pyydystävät sankarimme kielellään ja antavat sähköiskun ellei pelaaja pakene ajoissa, ja lumisilla vuorenhuipuilla asuvat siniset hirviöt muuttuvat hyökätessään haavoittumattomiksi piikkipalloiksi, joita on väisteltävä niin kauan että ne houkat vetävät piikkinsä sisään. Vastoin yleistä käytäntöä, kuvakulman kanssa ei tule koskaan ongelmia, sillä sitä saa pyörittää vapaasti. Kun hahmo kärsii kolme osumaa joko vihollisilta tai vihamielisen ympäristön terävistä/kuumista ulokkeista, hän kuolee ja joutuu jatkamaan lähimmältä tarkistuspisteeltä. Erinomaisena uutuutena pelissä ei ole ollenkaan perinteisiä elämiä, joten continue-rumbasta ja lisäelämien keräämisestä ei tarvitse kärsiä.
Vaikka vaeltelu ja loikkiminen ovatkin todella hauskaa puuhaa, vaihtelu on aina virkistävää. Siksipä pelissä on mukana välijaksoja, joissa pääsee ajelemaan leijuvalla skootterilla niin maalla kuin vetten päällä. Nämä osiot ovat vauhdikkaita ja skootterin ohjattavuus on hyvä.
Monipuoliset hirviöt tuovat pelille plussa, minkä tekee myös sopiva vaikeustaso. Alun rauhalliset alueet ovat juuri sopivan helppoja, jotta pelaaja ehtii tottua simppeliin ohjaukseen ja opetella alan kikat. Loppua kohden vaikeustaso alkaa nousta sopivan tasaisesti, jotta se pysyy aina hieman pelaajan taitoja edellä eikä koskaan muutu liian helpoksi tai vaikeaksi. Aina on yritettävä tosissaan, mutta kertaakaan ei tullut vastaan ylitsepääsemättömiä esteitä. Aivan viimeiset alueet vaativat kylläkin hikoilua ja lukuisia yrityksiä, mutteivät jostain kumman syystä silti jaksaneet turhauttaa.
Koska peli on niin riippuvuutta aiheuttava, pelasin sen läpi muutamassa päivässä. Silti jo pelkkä läpi pelaaminen vei aikaa parisenkymmentä tuntia, mikä on todella paljon kun vertaa nykyään muodissa oleviin yhden illan seikkailuihin. Kertaakaan Jak and Daxter ei päästänyt otteestaan, ja se oli hauskaa menoa alusta loppuun. Pelin läpäisyyn riittää, kun löytää 75 % kaikista energiapalloista. Näkemättä jäi vielä, mitä onkaan sen salaperäisen oven takana, jonka saa auki vasta kerättyään täydet 100 %. Jotta kaikki pallot löytäisi, vaaditaan todellista panostamista ja rutkasti aikaa, mutta koska pelkkä läpipelaaminen ei tyydyttänyt nälkääni, olen päättänyt tähdätä tuohon lopulliseen päämäärään.
Muita kauniimpi
Jak and Daxter pyörii sulavasti. Ruudunpäivitys ei putoa koskaan, peli ei lataa koskaan eikä hidastu koskaan. Tällaista sujuvuutta en ole ennen nähnyt, ja muutenkaan en keksi ulkoasusta mitään pahaa sanottavaa. Animaatio on ensiluokkaista, ja on todella hauska katsella juoksevaa ja temppuilevaa Jakia, olalla keikkuvasta Daxteristä puhumattakaan. Ympäristöt vaihtelevat kohtalaisen kauniista henkeäsalpaavan kauniiseen. Taustalla voi nähdä häämöttäviä linnoja tai usvan peitossa olevia saaria, ja mikä parasta, ne eivät ole vain kulisseja vaan oikeasti vierailtavia paikkoja, joihin voi matkata reaaliajassa. Vuorokaudenajat vaihtelevat saumattomasti, mikä ei vaikuta peliin mitenkään mutta lisää tunnelmaa. Esimerkiksi auringonlasku vuoristossa oli henkeäsalpaavan kaunis, ja jäin ihailemaan sitä pitkäksi toviksi.
Pelin varrella vastaan tulevat sivuhahmot ovat ilmeikkäitä ja hyvin animoituja. Keskusteluja ja välianimaatioita seuraa ilokseen, sillä ne pursuilevat huumoria ja hauskoja oivalluksia. On aina riemastuttava kuulla mitä Daxter seuraavaksi päästää suustaan muita ärsyttääkseen. Kaikki ääninäyttelijät osaavat hommansa.
Ääniefektit ja musiikki toimittavat tehtävänsä kunnialla. Efektit koostuvat mehukkaan kuuloisista mäiskähdyksistä ja paukahduksista, kuten tasoloikalta sopii odottaakin. Musiikit ovat suurimmaksi osaksi mitään sanomattomia mutta menetteleviä lurituksia, jotka soivat taustalla tunnelmaa terästämässä eivätkä koskaan ärsytä. Ja jos ne jota kuta ärsyttävätkin, ne voi myös kytkeä pois päältä. Lukuunottamatta muutamaa tarttuvaa sävelmää, musiikit ovat keskiluokkaista kamaa.
Kaikin tavoin muita parempi
Olen yrittämällä yrittänyt tuoda Jak and Daxteristä esille huonoja puolia, mutten ole siinä onnistunut. Yritä nyt sitten löytää huonoja ominaisuuksia pelistä, joka loistaa jokaisella osa-alueellaan ja hipoo muutenkin täydellisyyttä. Ainoana miinuksena voi ehkä mainita lyhyyden, sillä vaikka peli on keskivertaista tasohyppelyä pidempi, kaksikymmentä tuntia on kuitenkin melko vähäinen aika. Jäin kaipaamaan lisää.
Kaikille niille, jotka harkitsevat tämän pelin ostamista joko itselleen tai vaikkapa joululahjaksi perheen pienimmille, voin suositella tätä lämpimästi. Pelin vapaus aiheutti sen, ettei se vaikuttanut niinkään peliltä, vaan äärettömältä maailmalta täynnä lukemattomia mahdollisuuksia. Vapaus, kauneus, addiktiivisuus, huumori. Siinä ominaisuuksia, jotka nostavat Jak and Daxterin muiden tasoloikkien ohi ja kruunaavat sen ehkä kaikkien aikojen parhaaksi genrensä edustajaksi. Tästä ei tasohyppely parane.
