Kuningasta vailla
”Keskikokoinen kansakunta etsii vahvaa PS2:n omaavaa johtajaa. Työtehtävänäsi olisi murskata vastustavat kansakunnat ja johdattaa oma kansasi ylivoimaiseen maailmanherruuteen. Työsuhde alkaa pimeästä ajasta ja päättyy feodaaliaikaan. Työsuhde-etuihin kuuluu yksinvaltius ja työsuhdeasunto." Eipä siis muuta kuin hommiin.
Age of Empires II: The Age of Kings on suora käännös aiemmin PC:lle julkaistusta Microsoftin toimintanaksuttelusta, jossa komennetaan hiljalleen kehittyvää keskiaikaista kansaa lievällä arcade-meiningillä.
Kalliolle kukkulalle rakennan minä linnani
Pelissä kaikki perustuu neljän resurssin varaan: ruoka, puu, kivi ja kulta. Ruokaa saa metsästämällä villieläimiä, kalastamalla, keräämällä marjoja ja viljelemällä maata. Puuta saa – yllätys, yllätys - hakkaamalla puita. Kulta ja kivi hakataan sopivista esiintymistä. Idea saattaa kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta todellisuus on vähän toinen.
Kaikki luonnonvarat ovat uusiutumattomia ja lisäksi kohtuullisen harvassa. Ainoastaan ruokaa voisi maanviljelyllä saada loputtomasti, ellei farmeja tarvitsisi aika ajoin rakentaa uudelleen ja se taas kuluttaa puuta. Kaikki maksaa. Rakennukset maksavat, yksiköt maksavat, kehitysaskeleet maksavat. Pelin pääpaino tuntuukin olevan selvästi sotimisessa ja tutkimuksessa, sillä tutkittavaa on jokaiselta alueelta paljon. Pääaskeleet pelissä kuitenkin otetaan eri aikakausiin edistymällä ja eri aikakaudet näkyvätkin niin rakennusten ulkonäössä kuin rakennus- ja tutkimusvaihtoehdoissakin.
Peli on sinänsä simppeli. Ensin talous kuntoon, sitten tutkiskelua ja sitten sotimista. Kone käy välillä härnäämässä tutkijoillaan ja välillä jopa hyökkäilee, mutta pelaaja saa valmistella iskujoukkoaan yleensä suhteellisen rauhassa. Merten herruudesta on tässäkin pelissä yleensä suuri apu. Erilaisia yksiköitä pelistä löytyy kaikenkaikkiaan eri kehitysversiot huomioiden riittävästi, mutta koska suurin osa niistä on vain hieman paranneltuja malleja edellisistä, ei runsaudenpulaa yksiköiden kanssa todellakaan ole.
Pelin tekoälyssä ei ole kovinkaan paljoa kehumista. Omien sotilaiden vartiomoodit toimivat asettamisen jälkeen hyvin, mutta vastustaja ei yleensä tee kovin nerokkaita hyökkäyksiä, eikä resurssien hallintakaan ole aina järkevissä uomissa. Yleensä vihulaisen voittaakin rakentamalla vartiotorneja ja niiden lähisuojaksi hieman jalkaväkeä ja sitten vain kasailee mieleisensä iskujoukon vihulaista nirhimään. Vaikeustasoja pelissä on viisi ja pelistä löytyy pelinaikainen tutoriaali vaikeampien kontrollien käytöstä.
Pelissä on muutama erilainen pelimoodi. Historiaan perustuvia kampanjoita löytyy viisi: koulutuskampanja legendaarisen William Wallacen kanssa ja muut kampanjat joko Joan of Arcin, Saladinin, Genghis Khanin tai Barbarossan merkeissä. Kampanjatehtävät ovat samankaltaisia kuin muissakin naksutteluissa, tosin vielä asteen verran yksinkertaisempia. Muita yksinpelimoodeja ovat vapaa pelaaminen satunnaisesti luodulla kartalla maksimissaan neljän kansan kesken, kuninkaan suojeleminen ja suoraviivainen suurilla resurssimäärillä aloitettava death match. Lisäksi pelissä on kaksinpeli kahdella i.Linkillä yhdistetyllä konsolilla.
Valtakunta hiirestä
Peli tukee onnekseen USB-hiirtä ja näppäimistöä. Näppäimistötuki perustuu pikanäppäimiin jopa pelin valikoissa ja niinpä esimerkiksi nimeään ei voi kirjoittaa näppäimistön avulla. Hiiren kanssa pelatessa tunnelma on varsin yhtäläinen PC-version kanssa ja käyttöliittymä toimii kohtuullisesti. Logitechin optinen hiiri kieltäytyi yhteistyöstä, mutta Logitechin langaton USB-hiiri-näppissetti pelasi kuin oppikirjasta konsanaan. Padilla pelatessa kontrollit luultavasti oppii aikanaan, mutta nopeasti niitä ei mielestäni opi nappien sekavuuden takia, minkä lisäksi ylenpalttinen osoittimen liikuttelu analogitateilla yhdistettynä hieman liian herkkään tai huonosti toteutettuun scrollaukseen tekee hommasta välillä seilaavaa tuskaa.
Kuvaan mahtuu PC-versiota vähemmän tavaraa pienemmän resoluution ja isompien ylä- ja alapalkkien takia. Pieni pelialue onkin omiaan lisäämään seilaamista yksiköitä käskytellessä. Animaatio tuntuu olevan hieman töksähtelevää alkuperäiseen verrattuna ja videopätkät on ilmeisesti pakattu uudelleen vähän huonommiksi. Lisäksi vierityksen töksähteleväisyys ja muutenkin yleinen tahmaisuus lisää graafista karmeutta.
Äänet ovat jännä sekoitus perinteisiä "Yes my lord" -tyyppisiä kommentteja, muinaista englantia tai iiriä ja kieltämättä välillä vähän omaperäisestikin keksittyjä efektiääniä. Taustamusiikki ei ole kovin kummoista. Välillä se tuntuu olevan jopa kokonaan kadoksissa, kun taas välillä se tuntuu olevan musiikkia, joka ei oikein sovi pelin kuvastaman ajan henkeen.
Lisäpisteitä annettakoon pelissä olevasta historiikista, joka kertoo yllättävänkin kattavasti keskiajan kansoista ja niiden vaiheista, sekä ajan hengestä eri puolilta katseltuna. Jälleen yksi syy pelata opiskelun sijasta.
Monarkian aika on ohi
Pelin latausajat ovat kohtuullista tasoa. Muistikortille tallennetaan niin pelaajakohtaiset asetukset kuin pelitilanteetkin (vapaa tallennus). Yhden pelitilanteen tallennus viekin hilpeät 540KB. Muistikortin käyttäminen on kuitenkin nopeahkoa.
Jos Age of Kings olisi monarkian mittapuu, olisivat kaikki kuningaskunnat kaatuneet pois maailmaa kiusaamasta jo kauan sitten. Kohtuullisesta PC-pelistä on onnistuttu tekemään tihrustettavan huonon grafiikkansa ja huonon käyttöliittymänsä avulla selvästi huonompi. Hiirellä peliä viitsii pelata, mutta padiohjaukseen kannattaa suhtautua varauksin. Sarjan fanit ovat lisäksi varmasti jo pelanneet pelinsä puhki, varsinkin kun PS2-versioon ei saa lisälevyjä. Muita pelaajia tämä versio ei välttämättä kiinnosta ellei ole todella kevyen arcadetoimintanaksun puutteessa.
