Sumuinen, sumuinen, kaupunki
Silent Hill 2 ottaa varsin omaperäisen alkuasetelman jatko-osana. Alkuperäisen pelin päähenkilöt on vaihdettu kokonaan, samaten juoni. Tapahtumapaikkana toimii sama amerikkalainen pikkukaupunki Silent Hill. Jatko-osan päähenkilö James Sunderland saa salaperäisen kirjeen hänen kolme vuotta sitten kuolleelta vaimoltaan, Maryltä. Hän kertoo odottavansa Jamesia heidän erityisessä paikassaan, joka sijaitsee Silent Hillissä (James ja Mary lomailivat kaupungissa Maryn sairauden alkuvaiheessa). James ei voi olla lähtemättä Silent Hilliin tarkistamaan voisiko Mary todellakin olla elossa.
James löytää itsensä hylätyn oloiselta huoltoasemalta Silent Hillin läheltä. Tunnelma on hyvin autio, mitään elollista ei ole näkyvissä. Kun hän on tovin vaellellut pienellä metsäpolulla, hän tapaa mysteerisen naisen, joka kehottaa Jamesia välttämään Silent Hilliä. James ei näitä varoituksia kuuntele, mutta pääsee pian itsekin todistamaan, että kaupungissa on jotain todella pahasti vialla. Sankan sumun (joka muuten ei enää ole vain huonon piirtoetäisyyden peittämistä) takia näköetäisyyttä on muutama hassu metri. Se mitä sumun läpi erottaa ei lohduta ollenkaan. Talot on eristetty ja kaikkialla on veren koristelemia jälkiä. Normaaleja, tai paremminkin normaalin oloisia, ihmisiä koko kaupungissa on vain muutama. Loput elolliset olennot ovat jollain hirveällä tavalla mutatoituneita ihmisen jäänteitä. Hirviöiden suunnittelussa on käytetty tietynlaista rauhallisuutta todella hyvin. Vastassa ei ole avaruuden örrimöykkyjä eikä koomisen näköisiä zombeja, vaan "melkein" ihmisen näköisiä kummajaisia. Heidän ihmismäisen elämänsä vo hyvin kuvitella päättyneen jollain hirvittävällä tavalla.
Jamesin rooliin on helppo samaistua. Kunhan unohdetaan, että kohtalaisen harva meistä lähtee etsimään kuollutta vaimoaan autioituneesta kaupungista, tilanne tuntuu hyvin uskottavalta. Hirviöt ja hirveydet pelottavat Jamesia toden teolla eikä niiden lahtaamiseen ole tarjolla sädepyssyjä tai sinkoja. Kun uusimmat Resident Evilit ovat melkeinpä puhdasta räiskintää kranaatinheittimillä ja konekivääreillä, Silent Hill 2:ssa vihollisista hommaudutaan eroon laudoilla ja putkilla tai korkeintaan muutamalla erilaisella tuliaseella. Pelin alkupuolella löytyvä pistooli voisi olla jonkun muun räiskintäpelin aloitusase, jossa olisi loputtomasti panoksia ja teho olisi naurettava. SH2:ssa tuo pieni pistooli tuo kuitenkin todella paljon turvaa kammotusten keskelle.
Jos pelkästä tunnelmasta saisi antaa pisteet, Silent Hill 2 saisi täyden kympin. En tiedä yhtään peliä, joka olisi onnistunut pelottelemaan tällä tavalla (lähimmäksi pääsee edellinen Silent Hill). Pelaajaa ei pelotella seinien läpi äkkinäisesti ryntäilevillä hirviöillä, vaan pikkuhiljaa karmeammaksi ja karmeammaksi nousevan tunnelman avulla. Muutamat seksuaalisesti häiriytyneet kohtaukset aiheuttavat "Hyi, oliko noiden ihan pakko näyttää tuota" -reaktion. K-15 leima pakkauksen kyljessä tuntuu jopa loukkaukselta kyseistä peliä kohtaan, sen verran häiritsevän tunnelman ja kuvottavia otuksia Konamin nerot ovat peliin laittaneet. Ilmeisesti Suomessa K-18 leimaan tarvitaan kuitenkin verellä mässäilyä tai GTA3:n tyylistä väkivaltaa.
Äänet ja grafiikka vain parantavat tunnelmaa
Alun upean, valmiiksi renderoidun videopätkän jälkeen grafiikasta on vaikea sanoa, onko se hienoa vai ei, mutta ainakin se sopii pelin tunnelmaan hemmetin hyvin. Toisaalta tekstuurit ovat monipuolisia, yksityiskohdissa ei ole säästelty ja efektit ovat kauniita, toisaalta taas kaikkea vaivaa suttuisuus ja rakeisuus. Jälkimmäisen takana on "Noise filter" -niminen efekti. Sen saa laitettua pois päältä vasta pelin läpäistyään ja vasta silloin sen merkityksen tajuaa. Rakeisuus katoaa, mutta niin katoaa vähintään puolet grafiikan luomasta tunnelmasta.
Kuten ykkösosassa, Silent Hillin kaupunki on sankan sumun peitossa. Alkuperäisessä sumu vaikutti lähinnä pelkän huonon piirtoetäisyyden piilottajalta, mutta SH2:ssa se on varmasti kauneinta mitä videopeleissä on nähty. Sumun takaa pikkuhiljaa paljastuvat hirviöt sen kun vain lisäävät tunnelmaa. Samaten valaistustehosteet ovat aivan upeita. Taskulampun valo valaisemassa hylättyjen asuntojen sisätiloja näyttää upealta ja toimii erinomaisesti.
Silent Hill 2:n äänimaailmaa uskaltaisin sanoa melkeinpä PS2:n parhaaksi (ehkä GTA3:n jälkeen). Alkumatkasta mukaan tarttuva radio rupeaa pitämään korvia särkevää meteliä aina kun hirviöitä on lähietäisyydellä. Kun täyden hiljaisuuden yhtäkkiä rikkoo kamala möly, on tunnelma taas noussut toiseen potenssiin, jo vaikka kuinka monennen kerran. Musiikit ovat myöskin hyvin, hyvin kauniita ja tunnelmaan sopivia. Ainoa asia, joka jättää paikoin toivomisen varaa, on ääninäyttely. Osa näyttelijöistä hoitaa työnsä kiitettävin arvosanoin, mutta muutamat joutuvat tyytymään kohtalaiseen. Lisäksi hahmojen suun liikkeet ja dialogi kulkevat taas valitettavasti hieman eri polkuja. Konami mainostaa pelin takakannessa SForce 3D -ääntä, jonka pitäisi luoda kolmiulotteinen tunnelma tavallisella stereolla. Minulta tuon hienous kuitenkin jäi hieman epäselväksi, sillä äänet kuulostivat aivan tavallisilta stereoääniltä.
Pohjimmiltaan perinteinen
Uskomattoman tunnelman takaa paljastuu varsin tavallinen toimintaseikkailu. Pelaaminen etenee vihollisia lahtaamalla ja puzzleja ratkomalla ilman sen kummempia yllätyksiä. Konami ei olekaan keskittynyt rakentamaan räiskintä-/seikkailugenreä uudestaan, vaan on onnistunut tekemään kaiken entistä paremmin. Jokainen Resident Eviliä pelannut tietää varmasti kuinka paljon peli-iloa kömpelö ohjattavuus vie. SH2:ssa voi valita kahden eri ohjaustyypin välillä. Toinen on kömpelö RE-sarjasta tuttu 3D-järjestelmä (niin kuin Konami sitä nimittää), jossa tatin vaaka-akselilla pyöritetään sankaria ympäri ja pystysuunnassa liikutetaan hahmoa eteen- tai taaksepäin. Kaksiulotteiset kontrollit ovat todella paljon paremmat ja ketterämmät. Jos tattia kääntää vasemmalle, sankari myös liikkuu vasemmalle eikä jää jumittamaan paikalleen, joka vähentää turhautumista todella paljon.
Toiminnan vaikeusasteen voi valita neljästä eri vaihtoehdosta. Vihollisiin tähtääminen on aina joka tapauksessa puoliksi automaattista, joten kovin tarkka ampuja SH2:ssa ei tarvitse olla. Muutenkaan toiminnan vaikeus ei päätä huimaa. Toiseksi vaikeimmalla asteella ammuksia jäi pelin lopuksi käyttämättä noin kolmesataa ja erilaisia lääkkeitäkin päälle kolmekymmentä. Myös puzzleille on kolme eri vaikeusastetta. Ongelmat ovat astetta hankalampia kuin perinteisessä räiskinnässä, mutta jopa vaikeimmalla tasolla ne hoituvat kokeneelta pelaajalta helposti. Se mihin vaikeusaste vaikuttaa jäi hieman hämäräksi, mutta ilmeisesti helpommalla asteella vihjeet annetaan suoremmin ja selkeämpinä. Sekä toiminta että ongelmat kannattaa pelin alussa asettaa hankalimmalle asteelle, sillä kovin pitkä peli Silent Hill 2 ei ole. Ensimmäisellä läpipeluukerralla aikaa kului hieman alle 10 tuntia.
Konami on tajunnut, että liian pieni inventaario vain ahdistaa, eikä ole lähtenyt rajoittamaan mukana kulkevien tavaroiden määrää. Lankut ja kiväärit kulkevat samalla kertaa mukana turhia mukisematta. Myös kaikki matkan varrelta löytyvät vihjeet peli kerää automaattisesti mukana kulkevaan muistioon. Toinen tämän genren kliseinen moka, eli tallennuspisteet, ovat valitettavasti ärsyttämässä. Tallennuskertoja on kuitenkin rajoittamattomasti, joten tallennusten määrän kanssa ei tarvitse pähkäillä.
Muut julkaisijat saisivat ottaa oppia Konamin PAL-käännöksestä. Julkaisuun meni aikaa, mutta mukaan ei tarttunut surureunoja tai nykimistä, mikä ei sinänsä ole ihmeellistä. Uutta on kuitenkin vain Euroopassa myyntiin tullut erikoisversio. Pahvinen kotelo ei näytä ulkopuolelta mitenkään erikoiselta (ja se kuluukin helpommin), mutta on sisältä todella tyylikäs. Sisältä paljastuu kaksi DVD:tä, joista toisella levyllä on itse peli ja toisella kaikkea oheismateriaalia Silent Hill 2:sta ja muista Konamin peleistä (mm. Metal Gear Solid 2:sta ja Pro Evolution Soccerista). Pääpaino on kuitenkin "The Making of Silent Hill 2" -dokumentilla pelin teosta, joka on oikeasti mielenkiintoinen. Lisäksi tarjolla on kuvia ja tietoja pelin tekijöistä. Erikoispainos on aivan loistava ja tällaisia toivoisi Eurooppaan lisää. Konami on antanut vihjeitä, että keväällä ilmestyvässä MGS2:ssa saattaa olla jotain samanlaista.
Erinomainen peli, mutta...
Silent Hill 2 on erinomainen jatko-osa loistavalle pelille. Audiovisuaalisten parannusten lisäksi tunnelmasta on saatu entistä parempi. Kuitenkaan juoni ei ole aivan yhtä loistava kuin mitä se alkuperäisessä oli, vaikka päihittääkin PS2:n edellisen kauhupelin Capcomin Resident Evil Code Veronica X:n mennen tullen. Juoni ei jätä niin paljoa miettimistä omalle mielikuvitukselle kuin ykkösosa jätti, mikä tekee pelistä paljon helpommin seurattavan, mutta ei niin mieleenpainuvan. Hieman lyhyttä pelikokemusta kuitenkin pidentää neljä vaihtoehtoista loppua, jotka auttavat koko juonen ymmärtämistä. Loistava peli kuitenkin, joka tulisi löytyä jokaisen kauhu-/seikkailupeleistä pitävän PS2:n omistajan kokoelmista.
