Sensuroijien hampaissa
Twisted Metal: Blackin PAL-julkaisu oli veitsenterällä Yhdysvalloissa tapahtuneiden terroristi-iskujen takia. Sonyn pomot eivät sulattaneet taivaalta tippuvia lentokoneita, joten PAL-versiota jouduttiin leikkelemään maailmantilanteen kannalta korrektiksi. Sensuroinnin hyödyistä voidaan olla montaa mieltä, mutta välianimaatioiden ja NTSC-versiossa olleiden extrojen puuttuminen eittämättä latistaa pelifiilistä. Twisted Metal -sarjan kahdessa edellisessä osassa pelien kehittäjätiimi Singletrac oli lievästi sanottuna hakoteillä, mutta sarjan siirryttyä PS2:lle ovat tekijät saaneet takaisin kahden ensimmäisen osan viehätysvoiman.
Twisted Metal: Blackin järjettömät asefetissit räjäyttää käyntiin pelin taustalla häärivä Calypso, joka oli mukana muuten jo sarjan ensimmäisessä osassa. Calypso on haalinut ympärilleen jälleen 15 sekopäätä, jotka taistelevat toisiaan vastaa isoilla areenoilla kymmenminuuttisissa erissä. Twisted Metal: Blackissa aivot eivät joudu kovin suurelle kuormitukselle. Pelin idea on yksinkertaistakin yksinkertaisempi. Tuhoa vastustajat, ennen kuin ne tuhoavat sinut.
Pelin ajoneuvoista näkee, etteivät Incognito Studiosin pojat ole olleet aivan tosikkoja. Jäätelöauto muuttuu hetkessä luoteja kylväväksi tuhokoneeksi, kuin mikäkin futuristinen agentti 007:n auto. Kullakin kulkupelillä on omat erikoisominaisuutensa normaaleista ohjuksista tulta tai valopalloja syökseviin virityksiin. Jokaisella ajoneuvolla on myös omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Toiset ovat nopeampia, mutta omaavat vastaavasti vähemmän massaa ja ovat näin altavastaajia törmäyksissä. Oma ajopeli kannattaa valita strategiansa mukaan. Kevyellä kulkupelillä on turha mennä rymistelemään rekkaa vastaan. Ammu ja juokse taktiikka onkin paras, mutta ehdottomasti tylsin.
Ammu vaan
Twisted Metal Blackin asevarustus hakee vertaistaan. Ohjuspatteristo on massiivinen maaliin hakeutuvineen ja kertasytytyksellä koko varaston tyhjentävine ohjuksineen. Bensatankit aiheuttavat mukavaa tuhoa singottuina naapurin niskaan ja kenttien tietyillä alueilla toimivat environmental-aseet saavat mm. pommikoneen syöksemään ohjuksia vihulaisten kiusaksi. Konekivääristä on turha toivoa apua vihollisten murskaamisessa.
Twisted Metal: Blackin grafiikasta ei löydy nokankoputtamista, vaikka ei se PS2:n näyttävin peli olekaan. Tuhoutuvat ympäristöt, sääefektit, isot kentät ja loistavat ase-efektit ovat näyttävää katseltavaa. Suurien kenttien hahmottamisessa ja hyvien asekeräyspaikkojen löytämisessä menee tunti tai pari. Talot ja puut hajoavat pieniksi palasiksi niistä läpi ajettaessa.
Usvaa putkeen
TMB:n kontrollit ovat helpot omaksua, vaikka ajofysiikka on kaukana realismista. Helposti omaksuttavan ajotuntuman varjopuolet näkyvät tarkkuutta vaativissa käännöksissä ja esimerkiksi lisävarusteita kerättäessä. Peräpää on usein irti, vaikka nopeutta olisi sopivasti. Futuristiset ajoneuvot osaavat kaiken hyvän lisäksi myös mm. hyppiä, käyttää suojakilpiä ja jäädyttää vastustajia. Lisäominaisuudet jäävät kuitenkin pelin tohinassa usein hyödyntämättä, koska ne on tyhmästi sijoitettu erilaisten näppäinyhdistelmien taakse.
Twisted Metal Blackia pelatessa tulee mieleen ajatus, että AI-kuskien tavoite numero yksi on syöstä pelaaja kuolemaan, ennen kuin ne vahingossakaan yrittävät ampua toisiaan. Taisteluiden piti olla kaikki vastaan kaikki, ei tietokonekuskit vastaan pelaaja. TMB onkin melko vaikea peli, eikä siten sovellu kokemattomimmille pelaajille. Pelimuotoja Twisted Metal Blackista löytyy kiitettävästi. Story-modessa taistellaan läpi kahdeksan kenttää yhden hahmotarinan mukana. PAL-version tarinamoodia latistaa välidemojen puute. Tällaisenaan se ei eroa muista yksinpelimoodeista muuten kuin muutaman kentän välein vastaantulevine pääpahiksineen. Survival- ja Challenge-moodit jatkavat Story-moodin viitoittamalla tiellä, mutta antavat pelaajalle vapauden valita vastustajat ja kentän.
Twisted Metal: Black on parhaimmillaan moninpelinä. Multitap mahdollistaa neljän pelaajan yhtäaikaisen mäiskeen, joko toisiaan vastaan tai yhteistyönä AI-kuskeja kiusaten. Moninpelin voi odottaa puhkeavan kukkaansa kunhan Sony saa julkaistua nettiadapterin ja päivityksen, joka mahdollistaa moninpeluun verkossa.
Twisted Metal Blackin yksinpelissä riittää pitkäksi aikaa pelattavaa ja moninpeli kavereiden kanssa on hulvattoman hauskaa viihdettä. Vaikka on TMB on selvästi tarkoitettu moninpeliksi, niin yksinpelissäkin on mukavasti toimintaa, jos motivaatio riittää keräämään kaikki hahmot ja salakentät. Hienot grafiikat, valtavat kentät ja tunnelmaan sopivat musiikit tekevät Twisted Metal: Blackista hankinnan arvoisen pelin ainakin multitapin omistajille.
