Arkipäivän eeppisyyttä
Se alkoi kuin mikä tahansa koulupäivä. Atsuma sekä hänen ystävänsä Toya ja Makoto palloilivat Yokohaman yliopiston käytävillä, kävivät syömässä, juttelivat professorinsa kanssa ja päättivät ottaa vähän omaa lomaa päästäkseen tutustumaan kaupungilla käynnissä olleisiin juhlallisuuksiin. Kuten kunnon koulupoika ainakin, Atsuma veteli lintsaamaan lähteissään valvojaoppilaita ja opettajia turpaan, sillä onhan vain kerran vuodessa järjestettävän festivaalin näkeminen päivänvalossa tärkeä juttu.
Kaupungilla Atsuma ja posse osallistuivat valtakunnan tärkeimpään huvitukseen, golem-taisteluihin. Golemit ovat jäänteitä tuhat vuotta sitten raivonneesta golem-sodasta, mutta nykyisin säyseitä möhkäleitä käytetään lainvalvojien, kotitalouksien ja siivousfirmojen apuna. Ja tietysti niitä tappelutetaan toisiaan vastaan ihmisten viihdyttämiseksi.
Vaan mitäpä tapahtuikaan? Kesken kaiken kaupungin golemit kilahtivat ja alkoivat murjoa ja ampua ihmisiä. Festivaali muuttui verilöylyksi ja kaduilla kulkemisesta tuli satunnaisesta tappelusta toiseen hyppimistä. Atsuma ja kumppanit palasivat yliopistolle katsomaan, mitä ystäville ja lemmikkieläimille oli tapahtunut, mutta pahin oli vielä edessä: Yokohaman alapuolelle haudattu paholais-golem mursi kahleensa ja alkoi kylvää tuhoa ja hävitystä. Maailma sellaisena, kuin siihen oli totuttu, oli loppumassa. Asioiden palauttaminen ennalleen oli tietysti Atsuman vastuulla.
Yksinkertainen peli, monimutkainen juoni
From Softwaren kehittämä ja Ubisoftin julkaisema Enchanted Arms on käännös puoli vuotta aikaisemmin Xbox 360:lle ilmestyneestä boksin ensimmäisestä japanilaistyyppisestä roolipelistä. Päähenkilö on nuori ja impulsiivinen Atsuma, joka rajoittuneista älynlahjoistaan huolimatta on onnistunut hankkiutumaan Yokohaman yliopistoon opiskelemaan lumousten saloja. Lumoukset ovat kevytversio taikuudesta, joka on vaipunut unholaan vuosituhannen takaisen sodan myötä. Atsumalla on tietysti kavereita. Toya on komea hikipinko, jonka perään tytöt kuolaavat, jota opettajat arvostavat ja pojat kadehtivat. Makoto puolestaan on Toyaan kuolettavan rakastunut transvestiitin stereotyyppi. Tällä kolmikolla lähdetään pelastamaan maailmaa.
Peli jakaantuu kolmenlaisiin osuuksiin: seikkailuun, taisteluihin ja keskusteluihin. Seikkailuosuuksissa juostaan kauniissa (tai joskus vähän vähemmän kauniissa) maisemissa, hajotetaan joka puolelta löytyviä laatikoita, availlaan kirstuja ja liikutaan erilaisten apuvälineiden avulla esteiden yli. Seikkailtavat alueet ovat täynnä näkymättömiä esteitä, kuten kymmenen sentin korkuisia kynnyksiä tai huonekaluja, joihin ei pysty vaikuttamaan ja jotka rajoittavat liikkumista. Lisäksi vähänkin villimmillä seuduilla riesana ovat satunnaiset kohtaamiset, joihin törmää pahimmillaan parin sekunnin välein.
Taisteluissa annetaan ja otetaan iskua vuorotellen vastustajan kanssa kunnes jommalta kummalta puolelta on väki niitetty maahan. Taistelut ovat lentopallohenkisiä: kummallakin ryhmällä on oma 3x4-ruudukkonsa, jossa pääsee liikkumaan ja lyömään. Vastustajan puolelle ei voi tunkeilla. Eri hahmoilla on erilaisia hyökkäyksiä ja taitoja, joilla on omat vaikutusalueensa. Jotkin hyökkäykset vaikuttavat vain välittömästi edessä olevaan ruutuun, toiset voivat kattaa laajemman alueen. Taktiikka muodostuu liikkeen ja hyökkäysten sovittamisesta yhteen siten, että mahdollisimman tehokkaat iskut osuvat mahdollisimman suureen joukkoon vastustajia.
Keskusteluissa kaadetaan tynnyreittäin epäkiinnostavaa informaatiota pelaajan niskaan, joskus harvoin pääsee valitsemaan kahdesta eri vastausvaihtoehdosta, joilla ei kuitenkaan tunnu olevan mitään merkitystä jorinan etenemiseen. Rönsyilevän ja saippuaoopperamaisen juonen lisäksi keskusteluja on terästetty infantiililla huumorilla. Osa dialogista on kirjoitetun tekstin lisäksi ääninäytelty karkeasti överiksi vetäen.
Uuden sukupolven valju loiste
Teknisesti Enchanted Armsia ei voi kehua. Grafiikat ovat tanakkaa teräväpiirtoa ja maisemat varsinkin ulkoilmassa ihan nättejä, mutta maailma vaikuttaa kovin kuolleelta. Kaupungeissa nähdään paikallaan seisovia ja pari liikkuvaa ihmistä, mutta metsissä ja pelloilla ei liikahda perhonenkaan.
Taisteluiden aikana nähtävät massiiviset valoshow't voivat vakuuttaa sellaiset, joiden mielestä uusissa Tähtien sodissa oli liian vähän erikoisefektejä. Itse pidin erikoishyökkäyksiin liittyviä pitkiä animaatioita vain turhina tappelunpitkittäjinä, joiden ohi ei voi edes hyppiä. Äänimaailma menettelee, taisteluhuudot vain käyvät äkkiä vanhoiksi. Taisteluiden taustalla soiva syntetisaattorisinfonia alkaa käydä hermoille muutaman taistelun jälkeen, missä vaiheessa kynnys säätää musiikin voimakkuus minimiinsä on hyvin matala.
Koska kyseessä on PS3-käännös, on SIXAXIS-ohjaimelle pitänyt keksiä jotain käyttöä. Enchanted Armsissa liiketunnistuksen rooli on enemmänkin ravistuksentunnistusta. Taisteluissa erikoishyökkäyksiä voi vahvistaa oman vuoron alussa ravistamalla ohjainta voimakkaasti muutaman sekunnin ajan. Taisteluiden välissä erikoishyökkäyksiin vaadittavaa energiamittaria voi täyttää käynnistämällä "lumoustanssiminipelin", jossa tanssitaan ravistamalla ohjainta voimakkaasti puolen minuutin ajan. Ja kuilujen ylittämisen tarttumispintoihin heitettävän köyden avulla voi laukaista ravistamalla ohjainta voimakkaasti. Kaiken tämän ravistamisen seurauksena omakin käsivarsi alkaa tuntua aika lumotulta.
Pitkä kuin nälkävuosi
Roolipelihenkisyyttä Enchanted Armsiin tulee hahmojen kykyjen ja varustuksen kehittämisestä. Jokaisesta taistelusta kertyy kykypisteitä, joita voi sijoittaa omien arvojen parantamiseen tai taitojen oppimiseen. Taitoja ostetaan kioskeista tai niitä ilmestyy taisteluiden seurauksena, sitten niiden oppimisesta täytyy maksaa ja lopulta ne täytyy muistaa ottaa käyttöön. Kaikki tämä vaatii runsaasti valikkoseikkailua, jolloin viimeinen vaihe voi unohtua. Tämän huomaa seuraavassa satunnaiskohtaamisessa. Eli nopeasti.
Ryhmään voi lisätä jäseniä rakentamalla omia golemeita. Maastosta löytyvistä jalokivistä yhdistettynä erilaisiin golem-ytimiin saa syntetisoitua taistelukelpoisen saviukon. Vaikka oman puolen vaihtopenkille mahtuu lähes kuinka iso porukka tahansa, tappelevaan kokoonpanoon sopii korkeintaan neljä hahmoa kerrallaan. Näin väsyneempää väkeä voi huilauttaa sillä aikaa, kun tuoreemmat naamat sotivat vähämerkityksisemmissä yhteenotoissa.
Kaikkeen edellä mainittuun saa helposti kulumaan paketin takakannessa väitetyn viisikymmentä tuntia. Tosin tästä ajasta ehkä neljäkymmentä tuntia kuluu satunnaisissa kohtaamisissa. Turhauttavat ja tarinaa eteenpäin kuljettamattomat kahakat vain nostavat verenpainetta ja laskevat viihdearvoa. Pelin lähes täydellinen haasteettomuus ei asiaa auta. Enchanted Arms on kokonaisuus, joka ehkä uppoaa kohdeyleisöönsä kuin kylmä veitsi voihin, mutta enemmän länsimaistyyppisiin peleihin tottuneelle se on mitäänsanomaton kasa keskinkertaista ja tuskaisen pitkitettyä lööperiä.
