Hideo Kojima nousi tämän alan kovimpiin nimiin Metal Gear -sarjan uusimman jäsenen myötä. Pelimediassa Metal Gear Solid 2: Sons of Libertyä ylistettiin maailman parhaimmaksi stealth-toimintapeliksi ja kauneimmaksi peliksi ikinä. Hype piti paikkansa ja MGS2 oli mahtava jatko-osa, loistavalle Metal Gear Solidille, joka oli ensimmäinen Metal Gear -peli kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Näin myös Metal Gear -sarja tuli suuremmalle massalle tutuksi ja nousi toimintapelien korkeimmalle pallille. 13 vuotta sitten kuitenkin Metal Gear -sarjaan syntyi äpärä, nimeltä Snake's Revenge, joka ei saanut titteliä "Metal Gear". Metal Gearien luojalla Hideo Kojimalla ei ollut osaa eikä arpaa tässä metritehtaan tuotoksessa. Samana vuonna kuitenkin ilmestyi Kojiman toinen Metal Gear, joka oli sarjan virallinen toinen osa, Metal Gear: Solid Snake. Toistaiseksi Hideo Kojiman tuotokset ovat olleet erinomaisia eikä Metal Gear Solid 2: Substance tuota pettymystä.
Vapauden pojat
Pääjuoneltaan Metal Gear Solid 2: Substance on kuin PS2-veljensä, Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty. Suurena Solid Snake -fanina olin todella innoissani, kun huomasin pelissä olevan kaksi skenaariota - Tanker ja Plant. Tanker-osio sijoittuu kaksi vuotta ennen itse päätapahtumia Big Shellissä (Plant). Pelaaja ohjastaa Solid Snakea Discovery-nimisellä tankkerilla ja hänen tulee ottaa selvää uusimmasta Metal Gear -projektista, joka tunnetaan nimellä Metal Gear Ray. Harmi sinänsä, sillä Tanker-osion pääsee nopeimmillaan 30 minuutissa läpi. Plant oli lievä pettymys. Pelaajalle uskotellaan hahmon olevan itse Solid Snake, vaan kyseessä onkin uusi hahmo, Raiden. Pienen näppituntuman jälkeen,Metal Gear Solidia pelanneille tulee flashback Shadow Mosesin tapahtumapaikasta, sillä aloituspaikka on miltein samanlainen kuin Metal Gear Solidissa. Solid Snake paljasti kasvonsa hississä matkalla pinnalle, tässä päähahmo paljastaa myös kasvonsa ensi kertaa hississä. Big Shell on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen paikka. Se on jaettu kahteen osaan, jossa kummassakin on kuusi aluetta, jotka ympäröivät Big Shellin "ydintä". Ikävä kyllä kaikkia alueita ei pääse katsomaan ja tutkimaan, paljoudestaan huolimatta.
Poiketen Sons of Libertystä - jossa ei ole pääjuonen lisäksi mitään muuta muuta pelattavaa - Substancesta löytyy yli 350 VR-tehtävää, 5 Snake Talesia, joissa päähahmona on tietty itse Solid Snake, uusilla pelattavilla hahmoilla ja pelitiloilla. Pelin päätarinalle on siis vaihtoehtoja ja aikaa kuluu varmasti useita tunteja VR-tehtävien ja Snake Talesien parissa. VR-tila on ehdottomasti addiktiivisin ja aikaa syövin, siihen on suorastaan käsittämättömän helppo jäädä koukkuun ja aikaa voi vierähtää useita tunteja. Täydellinen suoritus vie erittäin paljon aikaa ja vaatii pelaajalta kärsivällisyyttä, moni VR-tehtävä vaatii täyttä huomaamattomuutta ja tämän päälle on vielä - yleensä erittäin niukat - aikarajat. Aluksi valittavina hahmoina on vain Raiden ja Snake, mutta yhteensä hahmoja on seitsemän, jotka ovat samaisista hahmoista tehtyjä variaatioita.
Snake Talesit ovat sitten se astetta kovempi juttu. Niillä paikataan Snaken puuttuminen Plant-skenaariosta, mutta Talesit eivät suinkaan liity mitenkään Sons of Liberty -juoneen, vaikka pelialueet ovatkin samanlaisia. Hienojen videopätkien sijasta juonta kuljetetaan novellimaisella tavalla. Toisin sanoen aina kun on edennyt tietyn tehtävän osasen verran, tulee usean sivun verran luettavaa. Samalla voi myös tallentaa pelitilanteen. Snake Talesien juonet ovat hyvin vaihtelevia, aina mafiasta yliluonnolliseen tehtävään. Erityisesti External Gazer -tehtävä sai hymyn huulille. Pelattavaa viidessä Snake Talesissa on vähintään tunniksi per tehtävä, mutta toisella pelikerralla käyttöön saa tainnutuspistoolin, jota pelkästään käyttämällä saa erilaisen lopun. Huomaa, kaikki viisi täytyy ensin pelata läpi saadaksesi M9-pistoolin.
"Life is more than passing DNA"
Metal Gear Solid 2:n juonta on vaikea pukea sanoiksi, sillä kaikessa loistossaan juoni on erittäin vaikeaselitteinen ja erityisesti tällaisessa genressä eeppisin ikinä. Juonen kaikkien sopukoiden ja salaisuuksien selvittämiseksi vaaditaan useampi kuin yksi pelikerta. Jottei pelaaja varmasti lopeta miettimistä ja juonen solmujen selvittämistä mielessään, on mukaan heitetty reilusti yliluonnollisuutta. Tämä veti ensimmäisellä pelikerralla hiljaiseksi, mutta toisella alkoi jo selviämään. Ylistyssanoja, mutta kun antaa pelin viedä mukanaan, juoni selviää. Siinä vaiheessa huomaa Kojima-sanin nerokkuuden. On vaikea olla kertomatta juonesta, hahmojen menneisyydestä, mutta kaikki on kuin salaliittoteoriaa. "Isoveli valvoo" -salaliittoteorian mukaan ylempi voima hallitsisi arkeamme - siinä on Metal Gear Solid 2: Substancen juoni pähkinänkuoressa. Juonta on kritisoitu epälojaaliksi sarjalle, mutta sarjan perinteeseen kuuluu selittämättömät juonenkäänteet, jotka selviävät miettimällä ja pelin edetessä. Kertakaikkiaan eeppistä.
Pelin ollessa miltei suora porttaus PS2-versiosta, ei graafiseen ilmeeseen ole tehty suurta muutosta, jos ollenkaan. Huonompaan suuntaan ei kuitenkaan ole menty, vaan meno näyttää vähintäänkin samalta kuin Sons of Libertyssä. Visuaalisesti kärkiluokkaa, vaikkei omaakaan samanlaista varjotekniikkaa kuin Splinter Cell. Ruudunpäivitys on erittäin sulavaa, mutta pientä heittoa oli havaittavissa suurissa toimintakohdissa, joissa ruudulla oli useampi kuin viisi liikkuvaa hahmoa - Tankerilla riehuva myrsky ei hidastanut niin paljoa, kuin oli sellaiselta efektiltä oletettavissa. Erittäin vaikuttavat kamerakikkailut ja blurraus-efektit onnistuvat luomaan häkellyttävän tunnelman hienovaraisesti käytettynä. Mitään valoshow'n tai epilepsiakohtauksen aiheuttavaa tykitystä tai yliampumista ei ole onneksi harrastettu. Toteutus on erittäin hienovarainen, eikä mitään ole käytetty liioissa määrin.
PS2-versiota pelanneena ja sen ohjaimeen tämän tyylisissä peleissä tottuneena, on pakko myöntää, että alku oli erittäin tuskallinen. Toiminnot, jotka oli sijoitettu R1- ja L1-olkanäppäimille piti siirtää mustalle ja valkoiselle napille, Controller-S:n kanssa pelaamisesta ei tule siis juuri mitään. Tuskaa tuottanut harjoittelu kuitenkin kantoi hedelmää ja kontrollit oli helppo omaksua, eikä ongelmia liioin ilmennyt. Muutoin useissa peleissä loistavaksi ohjaimeksi todettu Controller-S ei jostain syystä oikein pääse oikeuksiinsa toiminnoillaan. Ehkä minun Controller-S:ssä on vikaa, mutta ABXY-napeilla tuntuu olevan erittäin herkkä analogisuusaste verrattuna normaaliin kapulaan. Normaali ohjain luo kaiken lisäksi paremman ja jokseenkin varmemman otteen. Peruskontrollit eivät saata miellyttää jokaista, onneksi on kuitenkin mahdollisuus valita neljästä eri kontrollivaihtoehdosta. Vapaa muokkaaminen olisi kuitenkin ollut miellyttävämpää, mutta käyhän tämä näinkin ja jokaiselle löytyy taatusti itselleen passeli systeemi.
Sulosointuja
Uusimpaan Metal Gear Solidiin musiikit säveltänyt Harry Gregson-Williams sykähdytti loisteliaisuudellaan ja vahvatunteisilla melodioillaan. Heti teemasta kuulee, ettei olisi voinut osua kohdalle parempaa säveltäjää ja Gregson-Williams nousi kerralla pelisäveltäjien kärkikastiin Nobuo Uematsun rinnalle. Voimakkaita tunteita herättävä teema luo tunnelman, johon ei kovin moni pysty. Harvoin peleissä annetaan musiikeille niille kuuluvaa kiitosta, vaikka nehän luovat peliin oikean atmosfäärin. Täyden 10:n suoritus Harry Gregson-Williamsilta.
Musiikillisesti brilliantti, mutta ei se audiovisuaalinen toteutuskaan jää laimeaksi, päinvastoin. PS2-version ollessa vielä kehityksessä, liikkui huhu ettei David "Solid Snake" Hayter saattaisikaan olla Snaken äänenä. Onneksi se oli vain huhu ja David Hayter päätyi Snaken ääneksi. Saatan olla hieman fanboy, mutta mielestäni David Hayter on paras ääninäyttelijä ikinä, enkä osaisi kuvitella ketään muuta Solid Snaken tilalle. Myös muut ääninäyttelijät tekevät erityisen loistavaa työtä, etenkin Phil "Vamp" La Marr, jonka elegantti ja hienovarainen äänityöskentely jää mieleen. Muutenkin hahmona Vamp jää erityisen hyvin mieleen.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan
Fanboyn mielipide tai ei, Metal Gear Solid 2: Substance sijoittuu Xboxin kärkikolmikkoon Halon ja Splinter Cellin kanssa jaetulle sijalle. Tyylillä tehdyt videopätkät ovat kyllä hienoa katseltavaa, mutta ne vievät pari tuntia peliaikaa, jos katsoo ne kaikki - mikä on tietty suotavaa ainakin ensimmäisellä kerralla. Vihollisten tekoäly ei päätä huimaa, mutta ne kumminkin hakeutuvat suojaan, ampuvat kulman takaa ja kilpiä käyttävät "puhdistustiimit" ovat kova pala purtavaksi kohdatessa. Sotilaiden toiminnan mallintamisessa Kojima sai apua mm. Japanin armeijalta. Toisin kuin Splinter Cellissä jossa liikkeiden mallintaminen tehtiin käsin, Metal Gear Solid 2:ssa mallintaminen on tehty movement capurella. Huono asia tämä ei missään nimessä ole, mutta vartijoiden ja puhdistustiimin liikehdintä on jotenkin rutiininomaista, eikä jätä juurikaan tilaa muunlaiselle liikkumiselle. Audiovisuaalinen puoli on selvästi ammattilaisten tekoa, eivätkä musiikitkaan jätä ketään kylmäksi. Juonen hämmästyttävät käänteet eivät saata innostaa kaikkia, mutta vie aikansa käsittää täysin koko kuvio ja Metal Gear -historian tuntemus on aina suositeltavaa. Vaikka pääpeli ei olekkaan kuin 4-15 tunnin mittainen - pelaajasta riippuen - takaavat VR:t ja Snake Talesit riittävästi pelattavaa. Kerättävien esineiden osalta Dog Tagit avaavat mukavia lisätarvikkeita pääpeliin. Myös European Extreme -vaikeustaso tarjoaa haastetta kerrakseen, vai kuulostaako "kertalatinki" tai "ei rationeja" helpolta? Metal Gear Solid 2: Substance on SE peli, joka ansaitsee paikkansa jokaisen Xbox-pelaajan pelihyllystä. Sarjan faneille pakko-ostos, muille suosittelen lämpimästi, vaikka PS2-versio olisikin tahkottu läpi.
