Tämä tarina kertoo sankarista nimeltä Raikoh...
Microsoftilla on Japanissa ongelma. Xbox pitäisi sielläkin saada myydyksi joka kotiin, mutta kun markkinoilla myllertävät sellaiset myyttiset hirviöt kuin Nintendo ja Sony, ei tehtävä ota onnistuakseen. Siksi siellä tuotetaan Xboxille paljon pelejä japanilaiseen makuun edistämään konsolin myyntiä, jotka usein eroavat tyyliltään olennaisesti länsimaisissa tuotetuista peleistä. Haittapuoli tässä on se, että Japanissa olisi markkinoilla paljon mielenkiintoisia pelejä, joita ei juuri tänne Eurooppaan asti tuoda. Nyt on kuitenkin rantautunut tänne kylmään, harmaaseen pohjolaankin asti todellinen väripilkku , eli Otogi: Myth of Demons.
Otogi kertoo Raikohin tarinan ja se sijoittuu muinaiseen myyttiseen Japaniin. Suuri Sinetti on murtunut, pimeys on vallannut maan ja demonit tekevät tuhoa. Raikoh on klaaninsa viimeinen jäsen ja olisi kuollut Sinetin murrettua, mutta mystinen Prinsessa pelasti hänet. Raikoh ei ole kuollut, mutta ei ole eläväkään. Hänen pysyy olemassa taikavoiman avulla, jota hänen täytyy kerätä jatkuvasti tappamalla demoneita. Nyt Raikohin tehtävänä on toimia Prinsessan käsikassarana, tuhota demonit ja tuoda rauha maahan. Vasta sitten Raikoh voi siirtyä lepäämään tuon puoleiseen tai palata elävien maailmaan.
Tyyliltään Otogi on suoraviivaista hack&slashia. Pelaajaa ei vaivata puuduttavalla ongelman ratkonnalla, vaan nyt laitetaan demonia tyylikkäästi poikki ja pinoon. Tämä onkin useimmissa kentissä tehtävänä, eli joko kentän kaikkien demonien tappaminen, tai sitten jonkin tietyn muita vahvemman mörön tuhoaminen. Vaihteluakin on, sillä joissakin kentissä on tehtävänä esineiden kerääminen tai objektien tuhoaminen. Tekemistä siis riittää, eikä aika käy mäiskeessä pitkäksi.
Sitä ei usko, ennen kuin näkee itse
Grafiikka on silmiä hivelevää. Kaikki on toteutettu japanilaiseen tapaan erittäin tyylikkäästi. Jo ensimmäisen kentän bambumetsä imee pelaajan kertalaakilla pelin maailmaan, sillä se huokuu sellaista tunnelmaa, joka valloittaa varmasti paatuneimmankin konsolipelaajan. Ympäristöt suorastaan säteilevät japanilaista perinnettä. Lyhtyjen liekit lepattavat, kuu paistaa taivaalla. Rakennukset ovat taattua aasialaista estetiikkaa. Samaan aikaan ympäristöt muistuttavat pelaajaa siitä, että nyt liikutaan myyttien maailmassa, sillä useimmissa kentissä on havaittavissa eräänlaista unenomaista utuisuutta. Jonkun mielestä tämä utuisuus saattaa pidemmän päälle ärsyttää, mutta itseni mielestä sitä on efektinä käytetty kiitettävän hillitysti.
Mallinnuksetkin ovat kärkitasoa. Raikoh on ehkä tyylikkäimmän ja ”cooleimman” näköinen sankari koskaan. Vihulaisetkin ovat kaikki erittäin näyttäviä ja demonit perustuvatkin olemassa oleviin myytteihin. Tekstuurit ovat yksityiskohtaisia, värikkäitä ja jopa realistisen oloisia. Raikohin panssari kiiltelee vakuuttavasti. Otogin maailma on kauttaaltaan värikäs ja tyylikäs. Todellinen aistit täyttävä kokemus.
Äänimaailma on laadukasta työtä sekin. Jos valitsee aseekseen jonkin tylpän aseen, on sen aiheuttama ääni demoneita nuijiessa jo yksistään palkitseva. Miekkojen kohdalla on käytetty sample tuttu jo vanhoista samuraielokuvista, mutta asiansa sekin ajaa. Musiikit ovat erittäin onnistuneet. Ne ovat perinteistä ja tunnelmallista japanilaista musiikkia, jotka vievät pelaajan yhä syvemmälle Otogin tunnelmaan.
Kentät ovat erittäin onnistuneesti luotu pelaajalle rymyämispaikoiksi. Puut, kivet, useimmat rakennukset ja patsaat voi lyödä palasiksi, eli ympäristöistä löytyy kiitettävästi tuhoutuvaa materiaalia. Eikä tämä ole vain näyttävyyden vuoksi, vaan ympäristöä tuhoamalla voi vapauttaa esineisiin vangittuja sieluja tai löytää hyödyllisiä tavaroita. Demonit voi mäjäyttää voimakkaalla lyönnillä esimerkiksi rakennusten läpi, mutta mikäli demonin iskee suoraan maahan, jää maahan kuoppa. Tämä on erittäin pitkälle ajateltua kenttäsuunnittelua, joka tuo paljon elävyyttä pelille.
Vain kunniallinen on oikeutettu kantamaan tätä miekkaa
Itse taistelu on helppo oppia. Yhdestä napista tekee normaalin hyökkäyksen, toisesta tekee voimakkaamman iskun, joka sinkoaa vihollisen kauaksi pois, kuten jo aiemmin tuli mainittua. Lisäksi yhdestä napista voi hyökätä valitulla taikavoimalla. Vasemmasta liipaisimesta lukittaudutaan viholliseen, mikä tekee taikavoimalla osumisesta helpompaa, mutta se auttaa myös lähitaistelussa pitämään Raikohin suuntauksen viholliseensa päin. Raikohin kontrollointi on harjoittelun jälkeen helppoa. Raikoh voi tehdä ilmassa tuplahypyn ja syöksyä nopeasti pysyen lennossa. Näin on mahdollista lentää kentän poikki. Hyökkäyskombot pitävät Raikohin ilmassa, joten pelaajan harjaantuessa ovat taistelut demoneita vastaan kuin maagista ilmabalettia.
Kamera on asetettu Raikohin taakse, mutta sitä voi kontrolloida oikealla tatilla. Jos kameraa ei kontrolloi, se palautuu pienen viiveen jälkeen suoraan Raikohin taakse. Kamera ei useimmissa tilanteissa aiheuta ongelmia, mutta aina silloin tällöin se onnistuu asettumaan varsin sopimattomaan paikkaan. Harmillista tämä on nopeissa reagointikykyä vaativissa tilanteissa, jolloin kameran huono sijoittuminen voi rajoittaa pelaajan näkökenttää pahasti. Onneksi näitä tilanteita ei tule eteen usein ja kameran kontrolloinninkin oppii varsin nopeasti, jolloin sen puutteet osaa ottaa automaattisesti huomioon.
Tekemistä Otogista löytyy 29 kentän verran. Itselläni niiden läpäisemiseen meni peliaikaa yhteensä 18 tuntia, mutta kannattaa ottaa huomioon, että jo läpäistyihin kenttiin voi ja kannattaakin palata uudelleen. Kentistä voi löytää uusia aseita, taikoja tai esineitä, jos ei niitä löytänyt ensimmäisellä kerralla. Joskus ne ovat piilotettu johonkin paikkaan, mutta useimmiten esimerkiksi uuden aseen saa suorittamalla jonkin tehtävän. Tämä voi olla esimerkiksi kentän suorittaminen tietyssä ajassa, tai tietyn osumakombon suorittaminen. Ovelaa tässä on se, ettei vinkkejä vaadittuihin tehtäviin kerrota etukäteen, joten pelaajan on keksittävä ne itse, tai käännyttävä kaikki tietävän Internetin puoleen.
Otogi: Myth of Demons on loistava esimerkki siitä, että Japanissa olisi odottamassa todellinen aarrearkku länsimaissa tuotetuista peleistä poikkeavia teoksia. Tässä on yksi tyylikkäimmistä toimintapeleistä Xboxille. Samalla tässä on oppitunti japanilaisista myyteistä, enkä ihmettelisi jos tätä peliä käytettäisi jollakin taidehistorian ja estetiikan kurssilla esimerkkinä japanilaisesta taiteesta. Itse peli on sisällöltään varsin suoraviivaista ja yksinkertaista miekkarallia, mutta sellaista kaipaava ei tämän valitsiessaan tule valintaansa katumaan. Toivotaan, että tällaisia mestariteoksia tuotaisiin Japanista Eurooppaan lisää.
