Tuttu juttu rankemmalla kuorrutuksella
Pelin idea saattaa kuulostaa liiankin tutulta: jotain menee vikaan, kansasi orjuutetaan ja sinun vastuullasi on koko roskan selvittäminen. Tällä kertaa olet tyyppi nimeltä Vexx, joka yrittää hoitaa homman loikkimalla vaihtelevissa ympäristöissä vapauttaen vangittuja sydämiä. Ei kuulosta kovin persoonalliselta, mutta jotain uuttakin löytyy. Vexx on nimittäin tavallista rankempi kaveri, joka pukeutuu punk-henkisiin vaatteisiin, esittelee mielellään pitkiä kynsiään ja antaa hiustensa sojottaa ympäriinsä. Kun vertailukohdaksi ottaa esimerkiksi Marion, käy selväksi, mihin seikkoihin tämä peli rakentuu. Perinteisistä tasoloikista on mukailtu joitakin osia, kun taas jotkut piirteet on käännetty päinvastaisiksi. Tämä vastakkainasettelu leimaa peliä useissa kohdissa; Marion tapaan Vexx kerää sydämiä, jotka tosin ovat oikean elimen muotoisia.
Mielenkiintoiset maailmat, mikäli pitää synkistelystä
Vexx aloittaa tehtävänsä keskuspaikasta, josta on sisäänkäynti yhdeksään maailmaan. Jokaiseen maailmaan on vangittu sydämiä, joiden vapauttaminen onnistuu vihjeiden avulla. Arvoitukselliset vihjeet ovat raivostuttavan ylimalkaisia, sillä neljän rivin lorusta - joka ei ole mitään peruskouluenglantia - tulisi käydä selväksi erittäinkin monimutkaiset tehtävät. Pahimmillaan tehtävän joutuu aloittamaan toisesta maailmasta, kuin mistä sydän lopulta löytyy. Tarinoiden lisäksi tehtävää helpottaa viitoitus, joka johtaa yleensä keskuspaikalta ongelmanratkaisun varsinaiseen alkupisteeseen. Kaiken kaikkiaan tehtävänannot ovat liian monimutkaisia ja karkottavat helposti osan pelaajista suoraviivaisemman toiminnan pariin.
Tehtävät voi pelata varsin vapaassa järjestyksessä. Ainoa rajoittava tekijä on kulkuoikeutesi eri maailmoihin, sillä ne avautuvat vasta pelastettuasi tietyn määrän sydämiä. Järjestyksen vapaus tarjoaakin HC-pelaajille lisää haastetta, sillä he voivat suorittaa tehtävät hyödyntämättä viitoituksia. Pelattavaa Vexx:ssä riittää ilman tällaista kikkailuakin, mutta eipä ainakaan tarvitse valittaa, jos viitat eivät miellytä.
Tehtävien kirjo on erittäin miellyttävä, sillä mukana on perinteisiä tasohyppelyjä, sukellus- ja lentotehtäviä sekä viihdyttäviä minipelejä. Tasohyppelyt ovat pahimmillaan lähinnä epäinhimillisiä ja haastetta riittää tuolloin kovimmillekin tasoloikkaajille. Lyhyet minipelit viehättävät pitkien tehtävien välissä, ja niitä saattaa palata pelaamaan uudemmankin kerran.
Pelin maailmat ovat varsin laajoja, mutta tulevat tutuiksi pian. Tämä johtuu silmiinpistävistä kiinnekohdista, joita on jokaisessa kentässä. Maailmat ovat miellyttävän vaihtelevia sisältäen hauskoja yksityiskohtia, kuten olohuoneesta löytyvän pelikonsolin.
Opaskoira on tarpeen
Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset ja ne käydään alussa läpi nopean tutorial-osuuden aikana. Hahmo tottelee ohjausta kiitettävästi ja suorittaa liikkeensä kuuliaisesti. Ohjaimen analogisuutta on hyödynnetty kiitettävästi. Vaikeudet alkavat, kun maailma alkaa vilistä kameran ollessa täysin hukassa. Kuvakulmat suihkivat päättömästi, vaikka itse pyrkisitkin vaikuttamaan niihin oikealla analogi-tatilla. On todella turhauttavaa tehdä millintarkkoja hyppyjä kameran eläessä omaa elämäänsä haitaten toimenpiteitä parhaansa mukaan. Tämä ominaisuus laskee Vexx:n arvosanaa kohisten.
Vexx:n grafiikka on näyttävää ja toimivaa. Mitään ihmeellisyyksiä ei ole tarjolla, mutta varsinaisia heikkouksiakaan ei ole havaittavissa. Graafiset ongelmat liittyvät yleensä kameran kummalliseen käyttäytymiseen, jolloin esteet saattavat vilahtaa läpinäkyvinä.
Pelin taustamusiikkeja voi luonnehtia eeppisiksi, sillä musiikin luoma elokuvamainen tunnelma alleviivaa mukavasti tapahtumia ja luo dramatiikkaa. Allekirjoittaneelle tulee mieleen ainakin the Rock -elokuvan ääniraita. Soittimia, joista sello varastaa suurimman roolin, on käytetty monipuolisesti. Mukana on myös hauska 'yhden-sormen-pianisti'. Konetaustojen kanssa tästä kaikesta syntyy miellyttävä soppa. Muutoin äänimaailma ei tarjoa mullistavia seikkoja. Sapelit kalisevat ja hahmot korisevat uskottavasti.
Mausteet eivät pelasta
Pelimaailmassa täytyy nykyään erottua, sillä tarjontaa riittää. Tämän vuoksi tarjolla onkin ollut viime aikoina tuttuja kuvioita uusilla mausteilla. Markkinointia tämä saattaa auttaa, mutta lopulta pelin tason ratkaisevat perinteiset parametrit. Vexx viehättää aluksi mystisemmällä tunnelmallaan kuin monet muut lajityyppinsä edustajat. Lopulta kyseessä on kuitenkin perinteinen 3-D tasohyppely.
Kokonaisuutena Vexx:ssä on paljon hyvää ja paljon huonoa. Pelattavaa riittää ja peli palkitsee mukavasti pidemmänkin ajan kuluttua. Huonot puolet, kuten kuvakulma ja epäselvät tehtävänannot, laskevat Vexx:n kuitenkin lajityyppinsä keskikastiin. Nämä asiat kun laitettaisiin kuntoon, niin voitaisiin puhua jo kiitettävän tason pelistä.
