Ei mikään taivaanlahja
Jessica Alban tähdittämä televisiosarja Dark Angel oli tietyssä mielessä toimiva viihdepaketti, jota pyöritettiin täällä Suomessakin sen verran kuin jaksoja riitti. Kun osa katsojista nautti sci-fimäisistä juonikuvioista ja näyttävistä toimintakohtauksista, osa katsoi sarjaa aivan muista syistä. Mikäli sovit edes toiseen edellä mainittuun ryhmään, korviisi on varmasti kantautunut juttuja sarjan pohjalle kehitetystä peliversiosta. Siinä tapauksessa olet myös kuullut, että tekele on sellaista lisenssihuttua, jota kannattaa karttaa kuin ruttoa. Mutta onko kyseessä todellakin täysin toivoton tapaus vai löytyykö pinnan alta sittenkin edes jotain hyvää?
Ohjelman tavoin pelissä seurataan kauniin Maxin myötä- ja vastoinkäymisiä lähitulevaisuuden rappioituneessa maailmassa. Ihmissyöjä-projektin kasvattina Maxissa on geneettisesti täydellisen sotilaan aineksia, mutta hänen koulutuksensa jäi osittain kesken karkureissun myötä. Myöhemmin Ihmissyöjän joukot lähtivät Maxin ja muiden karanneiden perään, tuottaen paljon päänvaivaa sankarittarellemme. Lopulta Max yhdessä kyberjournalisti Logan Calen kanssa sai uhan haudattua – tai näin ainakin luultiin, kunnes tuhkasta nousi Ihmissyöjän perinteitä vaaliva I-Corporation. Niinpä Max ryhtyy jälleen taistoon itsensä ja muiden kaltaistensa suojelemiseksi. Luvassa onkin näppäinten hakkausta ja köyhänmiehen hiiviskelyä vailla minkäänlaista järjenhäivää.
Nyrkkiä, monoa vai molempia?
Kehittäjänä häärännyt Radical Entertainment on päättänyt kulkea siitä, mistä aita on matalin. Tämä näkyy jo alkumetreillä, sillä Dark Angelissa mättävät lukuisat eri osa-alueet. Jo itse peli-ideaa voisi haukkua mitäänsanomattomaksi. Maxia ohjastellaan alueelta toiselle mätkien matkan varrella vihollisia enemmän tai vähemmän huomaamattomasti. Jokainen vastaantuleva sotilas on hoidettava pois kuvioista, sillä heiltä putoaa maahan aina jonkin sortin apuväline, jolla päästään seuraavasta portista tai ovesta eteenpäin. Hiiviskelyosuuksia lukuun ottamatta kaavasta ei juurikaan poiketa matkan aikana, joten pitkästyminen yllättää varsin nopeasti. Edes muutamat pomotaistelut eivät tuo lisäpotkua pelin tiimellykseen, sillä sama taistelukuvio toimii melkeinpä jokaisessa kamppailussa. Pomojen kanssa vaikeustasoa on kuitenkin tasapainottamassa se, ettei mittelössä voi käyttää energiapakkauksia, vaikka Maxin puvun kätköistä sellainen löytyisikin.
En nyt tarkoita, että pelkkä mätkintä ei voisi olla hauskaa. Toki nykyisestä pelitarjonnasta löytyy useita hyviä tappelupelejä, mutta Dark Angelin kompastuskiveksi koituu äärettömän yksinkertainen taistelusysteemi. Periaatteessa hyökkäyscomboja on useita, mutta ne eivät erikoisemmin poikkea toisistaan. Parhaiten pärjätäänkin lyönti- ja potkunäppäimiä rämpyttämällä ja toivomalla parasta. Monesta muustakin pelistä tuttu rage-mittari on mukana myös tässä tekeleessä, mutta sen täytyttyä Maxin liikkeet monipuolistuvat vain nimellisesti. Iskut sen sijaan tekevät enemmän tuhoa, tosin sitkeimpiä sissejä saa silti iskeä monen monituista kertaa ennen kuin taju on kankaalla. Maxilta luonnistuvat myös muutamat heitot, joiden avulla saadaankin oivasti riisuttua viholliset aseista. Nämä typerykset kun eivät osaa nostaa kivääreitään maasta, jolloin pieni lentomanööveri kannattaa suorittaa heti ensikättelyssä.
Dark Angelin hiiviskelyosuuksia voisi kutsua surkuhupaisuuden ruumiillistumaksi. Vaikka halua olisikin, homma ei meinaa luonnistua niin millään. Tähän syynä ovat etupäässä pelin kehnot kontrollit, joiden kanssa saa tuskailla koko pelin ajan. Jo pelkkä liikkuminen on hankalaa, sillä Max saattaa lähteä hortoilemaan aivan eri suuntaan kuin ohjaimella komennetaan. Lisäksi naikkonen ei millään tunnu pysyvän seinää vasten, sillä muurista irtaantuminen tapahtuu ohjainsauvaa alas näpäyttämällä. Yritä siinä sitten katsella varovaisesti nurkkien takaa ja yllättää vihollisia. Luojan kiitos vastustajista pääsee eroon myös tainnutuspyssyllä, johon tosin kuteja ei ole läheskään tarpeeksi. Kaiken kukkuraksi hiiviskelypelien yksi tärkein elementti, kamera, on tunaroitu pahemman kerran. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun hyvää näkymää ei tunnu löytyvän lainkaan. Onneksi Maxin paljastuminen ei yleensä tuota Game Overia, mutta sellaisiakin kenttiä ikävä kyllä löytyy.
Lankeavat ne enkelitkin
Televisiosarjan karut maisemat ovat siirtyneet laiskasti bittimuotoon. Slummit, laboratoriot ja muut pelialueet ovat visuaalisesti köyhiä, eikä piristäviä yksityiskohtia tule matkan varrella vastaan. Ympäristön kanssa ei voi sen ihmeellisemmin olla vuorovaikutuksessa muutamaa laatikkoa, tynnyriä tai lasiseinää lukuun ottamatta. Hahmot itse Maxia myöten ovat jäykkiä ja hiukan palikkamaisiakin, eikä Jessica Alban virtuaalinen minäkuva ole läheskään niin onnistunut kuin olisi toivonut. Muutamat hyppypotkun kaltaiset hyökkäykset ovat sen sijaan kohtuullisen näköisiä pienen hidastuksen kera, ainakin silloin kun hidastus ei johdu pelimoottorin takkuilemisesta. Etenkin pelin loppupuolella ruudunpäivitys laskee silminnähden, kun ruudulla vilisee runsain määrin vihollisia tekemässä pahojaan.
Ääninäyttelykastiin on saatu mukaan sarjan kaksi tärkeintä nimeä: Jessica Alba ja Michael Weatherly. Näistä jälkimmäinen on äänessä eniten, sillä hänen roolihahmonsa Logan neuvoo Maxia radioitse pelin kuluessa. Jessica sen sijaan yrittää olla vitsikäs vihollisia kurittaessaan, mutta loppujen lopuksi molemmat näyttelijät sortuvat kaavamaiseen paperista lukemiseen. Vihollispuolella tilanne on vielä huonommassa jamassa: sotilaat huutelevat lyhyitä komentoja toisilleen ja örisevät iskuja vastaanottaessaan, mutta siihen sekin sitten jää. Musiikit ovat sarjan hengelle uskollisia, mutta jumputus synnyttää pidemmän päälle vihastusta ihastuksen sijaan. Siksi onkin onni, että melodiat jäävät hiukan taka-alalle muiden äänien alle.
Ei ole suuri yllätys, että Dark Angel on lukemattomien muiden lisenssipelien tavoin armotonta kuraa. Pienimmätkin toivonkipinät laadun suhteen voi unohtaa alta aikayksikön, vaikka kuinka sarjasta pitäisikin. Ei voi kuin ihmetellä miten peli on päästetty ulos markkinoille, sen verran hutiloidulta ja keskeneräiseltä homma vaikuttaa. Raha maailmaa pyörittää ja sitä rataa, mutta kohtuus kuitenkin kaikessa. Tuotoksesta löytyvät haastattelut ja DVD-mainoksetkin ovat varsin niukkoja bonuksia, joten loppujen lopuksi koko paketista jää käsiin vain pelin irvikuva ja pieni kuvakokoelma Jessica Albasta.
