Metallivaihde silmään
Robottipelit ovat konsoliosastolla pitkään olleet japanilaiskehittäjien yksinoikeus ja pelien sisältö sen mukaista. Mechojen ympärille on harvoin saatu roolipeliä tai heppoista strategiaa syvempää sisältöä. Kunnon toimintapeli onkin jäänyt puuttumaan PlayStation 2:n valikoimista. Tietokonepuolella aiheen simuloiminen sen sijaan on tutumpaa ja Microsoft on vähitellen sovittamassa robottirymistelyjään Xboxille. Lost Toys on brittiläinen pelitiimi ja Battle Engine Aquila sen ensimmäinen suurempaa huomiota nauttiva julkaisu. Kunnianhimoa riittää, sillä peli on julkaistu PlayStation 2:n lisäksi Xboxille ja PC-versiokin on valmis.
Battle Engine Aquila pureutuu Forsetin ja Muspellin sotajoukkojen väliseen konfliktiin. Pelimaailma on lainattu Kevin Costner -filkasta Waterworld, eli napajäiden sulettua mantereet ovat jääneet valtamerten alle ja kuivasta maasta taistellaan viimeiseen asti. Ekokatastrofista syytetään saasteista ilmastoa. Vuorenhuiput ovat Battle Engine Aquilan tulevaisuuden skenaariossa saaria, jotka on ahdettu täyteen sotavoimia. Pelaajalle on jätetty Hawk-nimisen soturin rooli. Hawk vastaa Forsetin armeijan uusimman ylpeyden aiheen, Aquilan, pilotin toimesta.
Pelin pääosaa esittävä taistelukone Aquila on maan pinnalla jyräävän robotin ja ilma-aluksen hybridi. Nappia painamalla rakkine ottaa jälkipolttimet alleen ja syöksähtää taivaille. Yhtä helppoa on ottaa jalat taas alle, kunhan katsoo ettei luovu tipahda liian korkealta. Lentokyvystään huolimatta metallikotka ei liidä pitkälle, sillä sen on vähän väliä laskeuduttava keräämään voimiaan. Vettä Aquila ei kestä, joten kaikki maa-ala on osattava hyödyntää. Eli vaikka Battle Engine Aquilan maailma tulvii vettä, käydään sotaa maalla.
Kauniit ja kiiltävät
Illuusio valtavasta tuomiopäivän tuholaisesta on luotu onnistuneesti. Rakennukset ulottuvat robottia polveen ja pomotaistoja lukuun ottamatta Aquilalla on kokonsa puolesta etulyöntiasema taistelutantereella. Erityisen nopeatempoista mittelö ei ole, kun isoista koneista on kyse. Aquila on ketterä avomaastossa, mutta puusto estää kulun, ellei rupea hakkuisiin plasmatykillä. Ilmatilassa nopeammat alukset suihkivat oman lennokin ohi. Aquilan mittaristo kaipaisi hienosäätöä. Energiatasot oppii katsomaan HUD-näytöstä, mutta tutkasta ei ole juurikaan apua, kun oma sijainti on hukassa. Yksinkertainen korkeusmittari auttaisi jo paljon.
Sotamasiinan kaksijakoisesta luonteesta johtuen on pelaajankin opeteltava kahdet kontrollit. Maan tasalla ohjausmekaniikka on FPS-peleistä tuttu. Oikea tatti kääntää näkövinkkeliä ja vasemmalla liikutaan nokan osoittamaan suuntaan ja sivulle. Lentäminen toimii sikäli samalla tavalla, että oikea tatti määrää kurssin, mutta vasen toimii kaasu- ja jarrunamiskana. Maataistelussa kontrollit toimivat, mutta sama tattijärjestely ei luonnistu lentomoodissa. Muuten ohjauksesta ei ole pahaa sanottavaa. Tarkkuus on hyvä ja pieniäkin kohteita kerkeää tähtäillä.
Battle Engine Aquilan parasta antia ovat massiiviset taistelukentät, joilla riittää toimintaa satojen yksiköiden ottaessa yhteen. Vaarana on kuitenkin että pelaaja jää sivustaseuraajaksi. Tekoäly ei ole kehuttavaa tasoa ja vaikka tehtävien ratkaisemiseen on useampi tapa, ei päätä tarvitse vaivata. Ennalta-arvattaviin vihollisiin tepsii parhaiten suoraviivainen taktiikka. Suuren urheilujuhlan tuntu on silti tallella. Omat joukot käyvät hanakasti vastustajien kimppuun aina jalkaväkeä myöten. Pelaajan on löydettävä paikkansa aseveljien rinnalta.
Konsolirauta kovilla
Yksinpelikampanja on jaettu kahdeksaan osioon ja tehtäviin niiden sisällä. Etenemisestä pääsee paikoin päättämään itse. Tehtävissä yleensä joko suojellaan omia kohteita tai tuhotaan vastustajia. Hankalinta on selviytyä molemmista vastuista yhden tehtävän puitteissa ja säilyttää vielä Aquila ehjänä. Objektiivit kerrataan tehtävän aluksi, mutta kun takana on muutama missioni, voi seuraavan tavoitteen melkein jo arvata. Seikkailun rakenne on kaavamainen eikä sitä pelasta tehtävien määrä.
Vaikka PlayStation 2 -käännös häviää Xbox-versiolle, ei Battle Engine Aquilan toteutuksessa ole hävettävää. Ruudunpäivitys on sulavaa, kenttiä leimaa omaperäinen tyyli ja yksityiskohtiakin on mukavasti. Yksittäiset sotilaat on piirretty parilla polygonilla eikä animaatioissa ole tuhlailtu, mutta isot alukset ja vihollisrobotit ovat sitäkin näyttävämpiä. Välivideot sen sijaan ovat köykäisiä esirenderöityine hahmoineen. Juonen seuraamista eivät auta ärsyttävällä aksentilla molottavat ääninäyttelijätkään, jotka häiritsevät välivideoiden lisäksi kesken tehtävienkin. Mitä ääniefekteihin tulee, aina ei tiedä törmäsikö Aquila maahan vai tuliko se kauittimista läpi. Suurimmaksi osaksi audiototeutus on kuitenkin kelvollista, jos ääninäyttely unohdetaan.
Battle Engine Aquilassa on aineksia hyvään strategiseen toimintaan, mutta kehno tekoäly romuttaa toiveet saada genrelle varteen otettava PlayStation 2 -edustaja. Futuristinen sodankäynti ei ole ideana aivan epäonnistunut ja siitä on helppo vetää vertauksia Xboxin Haloon. Mutta siinä missä Halossa aliensodan tunnelma oli käsin kosketeltavissa ja vyöryi päälle, jää Battle Engine Aquilassa usein toiminnan ulkopuolelle. Maa- ja ilmatilassa operoiva taistelukone on sekin erinomainen idea ja toimii pitkälle, mutta erityisesti ilmasotaa halajavalle riittää huomattavasti parempiakin vaihtoehtoja.
