Kirjailija Edgar Rice Burroughsin kehittämän viidakon kuninkaan, Tarzanin, seikkailuihin on päässyt tutustumaan jo ammoisina aikoina kirjojen muodossa, ja ensimmäiset mykkäelokuvatkin sankarista kuvattiin jo vuonna 1918. Sama ralli on jatkunut aina tähän päivään saakka, uusimpina tulokkaina Disneyn koko perheen animaatioelokuva ja siihen perustuva videopeli - Tarzan Freeride.
Tarzan Freeriden juoni on miltei yhtä yksinkertainen kuin sen päähahmokin. Paha tiedemies Oswald Gardner lähtee saalistamaan Tarzanin kasvattaneita apinakaveruksia eläinkokeisiin, kunnes löytää alkukantaiselta vaikuttavan ystävämme. Gardner kiinnostuu apinamiehestä heti, ja haluaakin napata hänet tieteellisiä tutkimuksia varten. Tämän hän päättelee saavuttavansa parhaiten nappaamalla Tarzanin lemmetyn, Janen. Tarzan, simppelinä kaverina, tarttuu tietysti heti syöttiin ja ryhtyy pähkäilemään Janen isän, Professori Porterin kanssa kuinka löytää Jane. Eikä aikaakaan kun he jo huomaavat, että Gardner kömpelöine kätyreineen pudottelee tutkimuksia varten kuvaamiaan videoita ympäri viidakkoa. Ei siis auta muu kuin kerätä tarpeeksi filmirullia päästäkseen perille sinne mihin Gardner on matkalla, ja seurata häntä aina Janen luo.
Vauhtia niin maalla kuin vedessäkin
Pelissä on tasan kaksi eri moodia: tarinamoodi ja Terk's Challenges, josta lisää myöhemmin. Tarinamoodissa on tarkoituksena samoilla läpi viidakon, joko nelinkontin tahi vesisuksien tai surffilaudan avustamina. Ratatyyppejä on siis erilaisia. Perustyyppi keskittyy viidakon tutkimiseen, jossa hypitään liaaneissa ja kiipeillään seinillä, heitellään keihäitä ja harvennetaan viidakon "ilkeää" eläin- ja ihmiskantaa sekä liu'utaan puunrunkoja pitkin ja tehdään erikoistemppuja. Aivan oikein, erikoistemppuja. Tässä ratatyypissä temppuja on kolmenlaisia: Hand Slide, Reverse Tree Slide ja Somersault Vine Release. Niitä tekemällä ruudun alalaidassa oleva pistemäärä kasvaa, ja aina 5000 pisteen välein saat yhden lisäelämän.
Seuraavaksi vastaan tulee River Surf, joka nimensä mukaan jäljittelee surffausta, vaikkakin hyvin kaukaisesti. Jokea laudanpätkällä laskiessa tehdään nimittäin rullalautailusta tuttuja temppuja kuten Shove it ja Kickflip, ja mentäessä yli vesiputousten ja veden päälle taittuvien puunrunkojen tulee mieleen lähinnä yhdistelmä lumilautailua, surffausta ja skeittausta. Ei siis huonompi kombinaatio extremelajien ystäville.
Koskenlaskun jälkeen törmää auttamatta vesihiihtoon jota harrastetaan ilman suksia, ja moottorivenekin on korvattu isohkolla linnunkuvatuksella. Tuttuun tapaan tässäkin tehdään eri temppuja silmiä hivelevän veden päällä, ja koitetaan selvitä yhtenä kappaleena radan loppuun saakka. Matkaa yrittävät estää niin krokotiilit, poikittain kaatuneet puunrungot kuin maastoon pirullisesti sopeutuvat kivenmurikatkin.
Mutta filmirullien kannalta oleellinen osa on Bungee, eli benjihyppy-ratatyypissä. Siinä nimittäin yritetään saavuttaa apinakaverusten luottamus uskaliaalla benjihypyllä. Hyppy tehdään hyvin korkealta ja siinä kerätään vauhtia olemalla törmäämättä esteisiin, jotta painuttaisiin pohjalla odottavan veden syvyyksiin ja napattaisiin siellä odottava filmirulla. Kun apinoihin on ystävystytty, ne auttavat viidakoita kolutessa pääsemään piilotetuille salareiteille, kunhan vain huudat niille Tarzanin nimikkokarjahduksen: "OOOOOLIOLIOOOOO!". Ja salareiteille on aina piilotettu yksi muutoin tavoittamattomissa oleva filmirulla. On sinänsä surkuhupaisaa, että benjiradat ovat ehdottomasti koko pelin visuaalisesti näyttävin osuus, aina sen aiheuttamasta vauhdintunteesta sen näyttävään ja vaihtelevaan ympäristöön, mutta benjihyppyratoja ei pelissä ole kuin kolme kappaletta.
Viimeisessä ratatyypissä päästäänkin sitten painimaan vähän pahempia välivihollisia vastaan. Ottelut ovat kuitenkin saatu jopa ärsyttävän yksinkertaiseen muotoon; niissä vain näpytetään B-nappia mahdollisimman nopeasti, jolloin ruudun alhaalla näkyvä mittari kasvaa ja sen alta paljastuu sattumanvarainen näppäinyhdistelmä. Kun olet näpyttänyt mittarin loppuun saakka, sinun tarvitsee vain painella mittarin alta paljastunut yhdistelmä. Jos epäonnistut, palaat kohtaan "näpytä" kulkematta lähtöruudun kautta.
Uudestaan, uudestaan!
Kuten jo aiemmin mainitsinkin, tarinamoodin lisäksi pelistä ei löydy muuta kuin Terk's Challenges. Siinä on kolme erilaista haastetta per rata. Ratoina toimivat jo tarinamoodissa tutuksi tulleet kentät, lukuunottamatta benji- ja painikenttiä. Ensimmäinen on pistekisa. Pistekisassa siis tavoitellaan mahdollisimman suurta pistemäärää edellä mainitsemieni temppujen avuin, ratatyypistä riippuen. Jos päihität peliin jo valmiiksi asetetun voittajapistemäärän, katsotaan suorituksesi onnistuneeksi. Tehtävää vaikeuttaakseen ratoihin on asetettu myös aikaraja.
Toisessa haasteessa taas kisaillaan aikaa vastaan. Pisteillä ei ole siis minkäänlaista tekemistä tässä tapauksessa, vaan tehtäväsi on päästä maaliin mahdollisimman nopeasti. Pistekisan tavoin on päihitettäväksi tarkoitettu ykkösaika jo ennaltamäärätty. Kolmas haaste onkin sitten superkisa, jossa sekä ajastasi että pistemäärästäsi annetaan yhteisarvo. Eikä liene yllätys, että tarkoituksena on taas päihittää ennaltamäärätty ykkösarvo.
Kun olet suorittanut tarpeeksi monta haastetta, avataan aina tasaisin väliajoin yksi kolmesta lukitusta hahmosta. Terkin haasteita pääset siis kokeilemaan niin Tarzanilla, Janella, Professori Porterilla kuin itse Terk-apinallakin. Valitettavasti haasteet käyvät kuitenkin nopeasti puuduttamaan, ja kun kerran olet päässyt yhdessä radassa listan ensimmäiseksi, ei mieleesi edes juolahda ennätystesi rikkominen uudella yrityksellä.
Yksinkertaista ja itseään toistavaa
Itse radoissa eteneminen on hyvin lineaarista. Periaatteessa voit vain painaa ylöspäin-nappia pohjassa ja aina silloin tällöin hyppiä esteiden yli, sekä hidastaa matkaasi kiipeämällä parin seinän yli. Matkalla vastaasi saattaa tulla vihollinen tai pari ja ne tapetaan kaikki omalla tavallaan. Jotkut kukistetaan välipomojen tavoin näpyttämällä B:tä, kun taas joitain heitetään keihäillä, siinä missä muille riittää pelkkä perinteinen, luultavasti suomalaisille hyvinkin tuttu "turpaanlyönti". Mutta pelaaminen on loppujen lopuksi niin yksinkertaista, että en epäilisi etteikö jopa itse Tarzan oppisi pelaamaan Freeridea.
Pelin grafiikka yrittää jäljitellä elokuvan värikkyyttä ja tyyliä, tosin vähän vaisuin tuloksin. Benjihyppyjä lukuunottamatta, vaikutelma on kaikin puolin hyvinkin lantrattu. Toki viidakkoon on saatu oikeaa tunnelmaa, mutta radat vaikuttavat jopa häiritsevän samanlaisilta toinen toisensa jälkeen. Ja vaikka oikea viidakko vaikuttaisikin vain kasalta puita, olisi liika realismin tuntu syytä jättää pois ja hakea kenttiin tiettyä persoonallisuutta. Vaikka en toisaalta usko, että kyseessä on pelintekijöiden kannalta ollut realismin haku, vaan enemmänkin mielikuvituksen puute. Onhan mukana tietysti luola- ym. ratoja, mutta periaatteessa kaikki ovat tulleet ulos samasta muotista.
Äänet luovat myös hyvin luonnon tunnun, mutta grafiikan tavoin toistavat itseään. Kaiuttimet alati valtaavat eläinten äänet ovat ihan piristäviä ja oikean kuuloisia lirpatuksia ja murahduksia. Musiikit taas ovat lähinnä mitäänsanomatonta taustahälinää joka peittyy muihin peliääniin, vaikka sen olisi tarkoitus olla elokuvasta tuttua laatutavaraa - sääli sinänsä.
Mitä isot edellä sitä pienet perässä
Itse tarinamoodi on läpi päivässä ja Terk's Challenges toisessa. Tarinamoodista kaikki filmirullat kerättyäsi, hemmotellaan sinua kootulla videopätkällä, jonka tiedemies Gardner on Tarzanista ja hänen elämäntyylistään kuvannut. Tämä tietysti inspiroi sinua suorittamaan loputkin pelistä läpi, sillä latausvalikko näyttää vasta 74%:ia pelin kokonaissuorituksesta. Joten pelaat Terk's Challengesit läpi, saaden kaikki hahmot ja 100%:n komean merkinnän latausvalikkoon. Tämä on juuri se vaihe kun kuola valuen hierot käsiäsi yhteen ja odotat saavasi uuden palkkion. Mutta hetken päästä pettymykseksesi ymmärrätkin, ettei palkkiota tulekaan. Pelistä ei siis saa 100% pelattuaan muuta kuin tyytyväisen (lue: tyhjän) olon, ja uuden kirjapainon.
Varttuneempia pelaajia Tarzan Freeride ei miellytä alkuunkaan sen helppoutensa ja lyhytkestoisuutensa takia. Perheen pienimpien keskuudessa pelistä voisi kehkeytyä isokin hitti, vanhempien ajoittaisella auttamisella. Mutta keskivertopelaajalle Tarzan Freeride ei tarjoa muuta kuin parin päivän tyyppikohtaisen ilon ja entistä kevyemmän lompakon. Kannattaa siis todella harkita paljonko olet valmis noista kahdesta päivästä maksamaan.
