Karatemestarit vauhdissa
Kaksiulotteiset mätkintäpelit eri muodoissa ovat olleet kestosuosiossa, sekä konsoleilla, että kolikkopelihalleissa, jo pitkään. Nykyään jo edesmennyt SNK ilahdutti 2D-mätkintöjen ystäviä pitkään laadukkailla pelisarjoillaan, joista päällimmäisenä mieleen nousee maailmanlaajuiseen suosioon noussut King of Fighters. Yhtiö lopetti toimintansa jokin aika sitten, mutta SNK:n nimi elää yhä vahvana kaikkien klassisten mätkintäpelien ystävien mielissä.
Myös Capcom on tunnettu hahmo 2D-tappelujen markkinoilla. Final Fight ja Street Fighter ovat monelle tuttuja ilmiöitä ja nyt nämä kaksi entistä kilpailijaa ovat käyneet yhdessä suunnittelupöydän ääreen kokonaan uusi projekti mielessään. Tuloksena syntyi GameCuben ensimmäinen todellinen kaksiulotteinen mätkintä Capcom vs. SNK 2: EO, joka yhdistää uskomattoman määrän pelihahmoja sekä Capcomin että SNK:n omista pelisarjoista samaan pakettiin. Aiemmin jo Dreamcastilla ja PlayStation 2:lla "Millenium Fight 2000"- "Mark of the Millenium 2001"-lisänimillä esiintynyt projekti kääntyi ehkäpä hieman yllättäenkin kotoiselle Kuutiolle. Joka tapauksessa peli on nyt täällä ja se näytti tarjoavan ainakin paperilla varsin vaikuttavan oloisen paketin, sillä tekijät lupasivat yli 40 erilaista hahmoa, onnistuneen pelattavuuden, tukun taisteluareenoita, sekä ison setin kaikenlaisia pelimoodeja. Näissä lupauksissa ollaan pysytty suurimmaksi osaksi, mutta virheitäkin löytyy jonkin verran.
Tuulahdus menneestä
Ulkoasun osalta peli ei ota läheskään kaikkea irti GameCuben ominaisuuksista. Itse taistelijat ovat kaksiulotteisia spriteja, joiden animointi on paikka paikoin kuin suoraan menneeltä vuosituhannelta. Hahmot pistävät silmään etenkin upeista 2D- ja 3D-grafiikkaa yhdistelevistä taustoista, joiden taiteellinen anti on aivan uskomatonta. Polygoniköyhien taistelijoiden piirrosmainen graafinen ulosanti ei toimi hyvin ja taustojen edessä tappelevat pelihahmot näyttävätkin paikka paikoin liian päälleliimatuilta, mikä on pienoinen pettymys. On sensijaan mukava huomata, miten erikoistehosteita käytetään jatkuvasti hyväksi. Mukana on muutamia aivan valtavia komboja, joiden aiheuttama tulipallojen ja räjähdyksien ilotulitus voi laittaa hieman herkemmän pelaajan päästä sekaisin. Ruudun täyttyessä erilaisista visuaalisista efekteistä pelaaja voi vain ihmetellä, miten vähän nämä valtavat energiapurkaukset ovat vuosien saatossa menettäneet loistoaan.
Äänimaailma on hyvää laatua. Jokaisen hahmon ääninäyttely on vakuuttavaa tasoa ja kaikki lyönnit, potkut, sekä erikoisliikkeet kuulostavat sopivan tehokkailta välittämään aidon taistelun tuntua. Mukaan on laitettu myös äärimmäisen yli-innokas kuuluttaja, joka hehkuttaa jatkuvalla syötöllä aina ennen jokaista ottelua ja myös niiden jälkeen. Valikoissa alkava ärsyttävä hehkutus käy lähinnä itkettämään, joten Capcomin kannattaisi ehkä harkita kaverin työsopimuksen voimassaoloa uudelleen. Musiikkipuolella ollaan kuitenkin onnistuttu, joskin rauhalliset kappaleet eivät aina joka tasossa välitä kunnollisen mätkinnän tunnelmaa. Jokaisen taistelijan oman musikaalisen teeman puute häiritsee myös hieman, mutta näin suurella hahmomäärällä tämän voi antaa vielä anteeksi.
Live And Let Die!
Ennakkokaavailuissa Capcom vs. SNK 2:n GameCube-version suurimmaksi pullonkaulauksi nostettiin nimenomaan kontrollit. Cuben omaperäisen ohjaimen ei uskottu soveltuvan 2D-mätkintöjen monipuolisiin kontrollimetodeihin varsinkin, kun PlayStation 2 -käännös ilahdutti monia erinomaisella ohjattavuudellaan. GC-versioon on laitettu mukaan kokonaan uusi ohjaustyyli, jossa ristiohjainta tai analogista tikkua käytetään hahmon liikutteluun, kun taas olkapäänappulat L ja R toimittavat iskujen sekä lyöntien virkaa. Keltaisesta C-tikusta hoituvat kaikki erikoisliikkeet ja Z-nappulasta voi herjata vastustajaa. Cube-editiossa käytetään uutena ominaisuutena hyväksi L- ja R-nappuloiden analogista tukea, jolloin pelaaja voi määritellä iskun tehokkuudeen painalluksen voimakkuudella. C-tikun erikoisliikkeissä on myös haettu hieman uutta lähestymistapaa, sillä olkapääliipaisimien tavoin liikkeen voiman ja suunnan voi määritellä helposti tikkua heiluttamalla. Tämän lisäksi tarjolla on hieman kokeneemmille pelaajille suunnattu kolikkopelimäistä tyyliä mukaileva kontrollityyli, jossa kontrollit ovat hieman erilaisia.
Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että GameCube-version ohjattavuus ei pärjää Dreamcast- tai PS2-versioille. Vaikka jokaisen nappulan voi kustomisoida erikseen haluamallaan tavalla, niin silti ohjaus tuntuu alussa kankealta ja oudon epäkäytännölliseltä. Pienen harjoittelun jälkeen meno maistuu kuitenkin paremmalta ja komboja pystyy tekemään entiseen malliin. Cube-version ohjattavuus ei ole huono, mutta kilpailevien koneiden versiot ovat kieltämättä pelattavuudeltaan parempia.
Mielenkiintoinen Groove-järjestelmä tuo kuitenkin ison määrän uutta intoa pelaamiseen. Koska mukana on kymmenittäin eri taistelijoita Capcomin ja SNK:n legendaarisimmista tappelupelisarjoista (Street Fighter, Final Fight, King of Fighters ja Fatal Fury mainittakoon muutamana esimerkkinä), tekijöiden oli pakko lisätä mukaan edellämainittu Groove laajentamaan pelattavuutta. Koska kaikilla hahmoilla ja pelisarjoilla on oma taistelutyylinsä, tarjolla on kuusi eri asetusta, joilla kaikki taistelijat pääsevät varmasti oikeuksiinsa. Grooven valinta vaikuttaa myös konkreettisesti, sillä riippuen taistelutyylistä pelaaja saa käyttöönsä jopa kokonaan uusia liikkeitä, kuten voimakkaita vastahyökkäyksiä. Mukavana ominaisuutena tulee myös Power Meter, joka täytetään tuttuun tyyliin vastustajaa pieksemällä. Mittarin täytyttyä pelaajan on mahdollista tehdä voimakas erikoisliike, joka lähettää vastustajan pikakuljetuksena teho-osastolle. Nämä ominaisuudet nostavatkin Capcom vs. SNK 2:n pelattavuudessa kilpailevien pelisarjojen yläpuolelle.
Moodien osalta tarjolla on tuttua peruskamaa: Arcade-, Survival- ja Versus-moodien lisäksi mukana on harjoitus- ja replay-vaihtoehdot, sekä hahmojen väripalettien editoinnin mahdollistava Color Edit. Useita näistä moodeista voi pelata myös kaksinpelinä, joten 2D-tappeluiden ystävät ottavat varmasti jokaisen näistä vaihtoehdoista ilolla vastaan. Pelivaihtoehdoissa myös vaikeusaste tuntuu olevan kohdallaan, joten ihan muutaman illan satunnaista viihdettä tämä Capcomin uutuus ei ole.
Mätkintäfanien unelma
Vaikka satunnaiset peliä seuraavat saattaisivatkin ehkä tuomita sen vanhentuneen grafiikan ansiosta, niin asialleen omistautuvat pelaajat huomaavat helposti tämän oletuksen vääräksi. Capcom vs. SNK 2: EO on pelituntumaltaan mainio ja erilaiset Groove-asetukset tuovat valtavaa strategista syvyyttä peliin. Pelihahmojakin on enemmän, kuin lajityypin ystävä voi toivoa ja tekemistäkin riittää useiksi kymmeniksi tunneiksi.
Kaksiulotteiset tappelupelit ovat kuitenkin jo edenneet siihen vaiheeseen, että niitä osaavat arvostaa vain todelliset alan osaajat. Teknisesti pelit näyttävät yhä kalpenevan kolmiulotteisten vastikkeidensa viedessä suurimman huomion, mutta pelimekaniikaltaan 2D-klassikot pystyvät yhä pistämään kampoihin kilpailijoilleen. Vanhat alan konkarit SNK ja Capcom ovat luoneet hyvän paketin alan harrastajille, vaikka rehellisyyden nimissä onkin sanottava, että GameCuben ohjain ei ole parasta mahdollista tavaraa tämäntyyppisiin peleihin. Silti kyseessä on erittäin ostamisen arvoinen peli etenkin, kun Kuutiolle on paha puute tämäntyylisistä projekteista. Jos Dreamcast- ja PlayStation 2-versiot eivät ole siis tulleet tutuksi, niin edessä on nostalginen pelikaupan kautta alkava matka 2D-mätkintöjen maailmaan.
