GameCuben tuleva alunperin Dreamcastilla esiintynyt roolipeli Skies of Arcadia Legend, jonka Cube-versiosta on vastuussa Point of View, on vahvistettu julkaistavaksi ennen vuoden loppua Japanissa.
Lisäksi on kerrottu, että GC-versio tulee sisältämään ainakin yhden uuden hahmon, jonka kerrotaan olevan naispuolinen palkkionmetsästäjä. Luonnollisesti tämä uusi tuttavuus on pelattava hahmo. Tekijät laittavat peliin mukaan myös uusia tarinakohtia, sekä muutenkin kokonaisuutta hiotaan jonkin verran DC-esikuvastaan.
Euroopan julkaisuajasta ei vielä toistaiseksi ole yksityiskohtia, mutta peli nähtäneen täällä joskus ensi vuoden alussa.