7.4.2002:
Crash Bandicoot XS on Crashin ensiensiintyminen Game Boy Advancella ja itse sain pelin käsiini tätä kirjoitettaessa hieman alle viikko sitten. Olen pelannut tusinan verran tasoja läpi ja ajattelin kirjoittaa pienet ennakkotunnelmat tulevaa arvostelua odotellessa. Tähän asti pelaamani tasot ovat vaihdelleet aina lumikentistä vedenalaisiin onkaloihin ja kaukaisiin avaruusasemiin ja vaikka jokainen kenttä onkin teemaltaan jo tehty kaikenlaisissa tasoloikkapeleissä tuhansia kertoja aikaisemmin, niin en voi silti muuta kuin ihailla Vicarious Vicisionsin paneutumista tähän peliin. Kyseessä on nimittäin ainakin tähän asti pelaamieni tasojen perusteella yksi parhaista Game Boy Advance-tasoloikkapeleistä tähän asti ja se haastaa Spyron, Marion, Warion ja Raymanin varmasti tiukkaan taisteluun GBA-tasohyppelypelien kuninkuudesta taistellessa.
Mukana tosiaan on kaikkiaan 20 tasoa, jotka on jaettu useaan eri maailmaan. Jokaisessa maailmassa on aluksi pelattavissa viisi kenttää ja kun ne menee läpi, niin loppuvastuskenttä avautuu pelattavaksi. Nämä pääpahikset ovat lähes poikkeuksetta jättimäisen kokoisia, mutta mielestäni ainakin tähän asti suhteellisen helppoja. Kaikenlaista kerättävää tasoista tuntuu löytyvän aika lailla ja uskoisin, että jokaisen lisätavaran keräämiseen kuluu aikaa ainakin useita kymmeniä tunteita mikä on loistosaavutus käsikonsolipelille elinkaarta ajatellen.
Ohjaus on myöskin hyvin hallussa. Alussa hallussa on vain muutama liike, mutta aina loppuvastuksen kaatuessa pelaajalle opetetaan uusia liikkeitä mm. tuplahypyn ja muiden vastaavien Crashin nimikkoliikkeiden muodossa.
Visuaalisesti peli on erittäin sulava ja olin erittäin yllättynyt pelin ns. "jahtaustasoista" etenkin niiden toteutuksen osalta. Useissa jääkentissä pelaaja nimittäin esimerkiksi juoksee kohti näyttöä takanaan valtava lumihirviö väistellen erilaisia esteitä, kuten vihollisia, pommeja, dynamiittilaatikkoja sekä sähköaitoja. Nämä kentät on toteutettu hämmästyttävän hyvin ja vastaavia kehuja menee myös pelaamalleni lentokentälle, jossa Crash lentää jonkinlaisen härvelin avustuksella ja tuhoaa vastaan tulevia vihollisia. Vaikka tasot siis ovatkin teemaltaan aika lailla peruskamaa, niin kyllästyminen ei tunnu iskevän. Äänimaailma on iloista rallatusta, joka sopii tämäntyyliseen peliin mainiosti.
Tässä siis pikaiset kommentit ja ensi viikolla luvassa arvostelua!
--
10.3.2002:
Alunperin PlayStationilla useammassakin pelissä nähty ja PlayStation 2:llakin jo esiintynyt Crash Bandicoot on hyvin pitkään ollut juuri se hahmo, johon Sony on yhdistetty. Nintendolla on Mario, Segalla Sonic ja Sonylla Crash. Nyt kuitenkin Universal Studios on ottanut Crashin tulevaisuuden itselleen ja näin tämä supersankari onkin vapaa siirtymään mille tahansa pelikoneelle, jonka Universal valitsee. Tässä tapauksessa konsolivalinnaksi on tullut Nintendon pieni 32-bittinen taskukonsoli Game Boy Advance.
Crashin alkuperäinen kehittäjäpelitalo Naughty Dog on jo siirtynyt kokonaan muihin projekteihin ja siksi GBA-versiosta onkin vastuussa mm. Tony Hawk's Pro Skater 2:lla ihastuttanut Vicarious Vicions, joka on tosissaan tuomassa jälleen uutta supersankaria Nintendon pelikoneelle.
Niille, jotka eivät sitä vielä tiedä kerrottakoon, että Crash Bandicoot on tasohyppelyä sisältävä pelisarja. GBA-versio jatkaa edeltäjiensä kanssa samoilla linjoilla ja heti seikkailun alussa tohtori N. Cortex (Crashin kehittäjä sekä samalla myös tämän perivihollinen) pienentää sankarimme kotiplaneetan minikokoon, mikä tarkoittaa sitä, että pelihahmo sekä ympäristöt ovat seikkailussa kaikki todella pieniä. Cortex aikoo tällä tempullaan varmistaa itselleen maailman herruuden ja Crashin tehtävänä on edetä läpi neljän maailman (joista jokainen sisältää viisi tasoa) keräten kristalleja siinä toivossa, että hän pystyisi palauttamaan planeetan takaisin oikeaan kokoonsa.
Kaikki pelin 20+ tasoa on jaettu muutamaan eri pelattavuuden tyyliin. Standarditasot ovat tuttua Bandicoot-tyyliä ja ne tarjoavat taattua tasohyppelyä kaikille lajityypin ystäville. Mielenkiintoista vaihtelua normaaliin tuovat kuitenkin jonkinlaisella lentoaluksella lentelykohdat, jossa GBA:n prosessoria huijataan erityisellä ohjelmointitekniikalla luomaan illuusion 3D-maailmasta. Lopuksi Vicarious Vicionsin pojat ovat laittaneet mukaan myös ammuskelukohtauksia, jotka varmasti piristävät normaalien kenttien lomassa pienien bonuspelien muodossa.
Tekijät ovat itse muutamassa lehdistötiedotteessa myös tunnustaneet, että Crash Bandicootin GBA-versio on pelikokemuksena varsin lyhytikäinen. Saamieni tietojen mukaan pääseikkailun voi läpäistä noin viidessä tunnissa, mutta onneksi tekijät ovat suunnitelleet kokonaisuuden siten, että jokaisesta tasosta löytyy todella paljon erilaisia bonustavaroita, joita etsimällä koko seikkailu saa täysin uutta kestävyyttä. Jokainen yli 20:stä kentästä sisältää bonuspaikkoja, minipelejä sekä yhden salaisen jalokiven piilotettuna jokaiseen tasoon. Näiden lisäksi mukana on myös eräänlainen Time Trial-haaste: jokaisessa kentässä tikittää jatkuvasti kello ja pelaajan tehtävänä on saada mahdollisimman hyvä aika. Tämä on erittäin mainio idea, ja tietyn ajan voittajille on luvassa jonkinlainen bonustavara. Kun kaikki bonuspelit on läpäisty, kaikki lisätavarat kerätty ja kaikki jalokivet löydetty, niin vasta silloin pelaaja pääsee loppuvastusta vastaan ja näkee sen oikean loppuvideon. Siihen kuluu tekijöiden mukaan jopa viikkoja, joten rahoille pitäisi joka tapauksessa saada vastinetta.
Pelitilanteen tallennus tapahtuu levykkeelle ja kaikkiaan tallennuskansioita on heti alusta asti saatavilla neljä kappaletta. Näin ainakaan kansioiden puute ei muodostu ongelmaksi, vaikka useampi pelaaja haluaisi aloittaa samalla kasetilla Crash Bandicoot-pelisession. Tämä on erittäin miellyttävä bonus ja lisää mielenkiintoa tuo tekijöiden lisäämä linkkikaapelituki. Se on kuitenkin vain pelkkä lisäbonus, jonka avulla kahden kasetin välillä voi vaihtaa tallennustietoja: minkäänlaista moninpeliä ei ole mukana.
Kaikkiaan, Crash Bandicoot: The Big Adventure vaikuttaa varsin lupaavalta tasohyppelypeliltä ja Vicarious Vicionsin ollessa vastuussa tästä uutuudesta luvassa voi olla vain laatua, kun CB saapuu kauppoihin vielä joskus tämän vuoden alkupuoliskolla.