Assassin's Creed III: Liberation

1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Pohjois-Amerikka oli kovin erilainen paikka kuin nykyisin. Kolmetoista siirtokuntaa taisteli vapautensa puolesta emämaa-Englantia vastaan, Ranskan kuningas Ludvigin nimeen vannovat patonginpurijat kähisivät espanjalaisia vastaan ja kaikki Mississipistä länteen näkyi kartalla valkoisena. Assassin's Creed III sijoittui vapaussodan myllerrykseen, sen sisarpeli puolestaan tähyää ranskalais-espanjalaiselle alueelle, La Nouvelle-Orléansiin. Valmistaudu astumaan uuden sankarin, Aveline de Grandprén, pitkävartisiin saappaisiin.

Liberté

Assassin's Creed -trilogia kertoi Desmond Milesin sekä tämän esi-isien tarinan. Tarinan pahiksina toimivat temppeliritarit ja erityisesti näiden nykyaikainen kulissi, Abstergo Industries. Tämä saaga saateltiin päätökseen Assassin's Creed III:ssa, joten Playstation Vitalle julkaistu uutukainen sai uuden päähenkilön ja uuden ympäristön. Heti alussa Abstergosta esitellään uusi divisioona Abstergo Entertainment, joka on kehittänyt geneettisen muistin salat paljastavasta Animuksesta viihdekäyttöön tarkoitetun version. Laitteella selvitetään, mitä tapahtui 1760- ja 1770-lukujen New Orleansissa vaikuttaneelle Avelinelle. Eikä Desmondin vastine ole kukaan muu kuin Vitaa käsissään pitelevä pelaaja itse.

Aivan ensimmäiseksi Assassin's Creed III: Liberationissa huomio kiinnittyy siihen, miten kotonaan aikaisemmin sarjaa pelannut on käsikonsoliversion ohjaksissa. Juokseminen, kiipeily, tappeleminen ja ympäristöön vaikuttaminen ovat tuttuja kotikonsoleilla nähdyistä peleistä. Pelimekaniikkakin on samaa vanhaa synkronisaatiopisteineen ja tehtävien sivutavoitteineen. Trilogian viimeisimmästä osasta tuttu puiden oksilla juoksentelu on myös mukana. Päällisin puolin kaikki näyttää siis olevan kunnossa.

Égalité

Pelin sankaritar Aveline de Grandpré on ranskalaisen siirtomaalordin avioton tytär. Avelinen äiti on kadonnut kuvioista arvoituksellisella tavalla tytön ollessa aivan nuori, mutta ystävällinen joskin tiukka äitipuoli on huolehtinut tapakasvatuksesta. Vähemmän tyttömäisiä taitoja Aveline on oppinut kaupungin rajojen ulkopuolella majailevalta karanneelta orjalta, Agatélta. Apunaan assassiinimaisissa askareissa Avelinella on hänen isänsä kirjanpitäjä Gérald. Yhdessä joukko muun muassa niittaa kepuleita kauppiaita, vapauttaa orjia, tappaa väärän värisiin univormuihin sonnustautuneita sotapoikia ja metsästää ensimmäisen sivilisaation artefakteja.

Avelinen erityispiirre aikaisempiin Assassin's Creed -sankareihin verrattuna on tämän taipumus pukeutua tilanteisiin sopiviin vaatteisiin. Kaupungilla näyttäydytään nätissä leningissä, likaisiin puuhiin lähdetään orjan asussa ja öisissä hämärähommissa heilutaan salamurhaajan sotisovassa. Nämä roolit antavat tiettyjä etuja mutta myös rajoitteita. Ykkösissä Aveline osaa flirttailla ja lahjoa korruptioherkkiä vartiomiehiä, mutta taistelukyvyt ovat rajatut. Assassiinina katoilla liikkuminen on helpompaa ja täysi aseistus käytettävissä, mutta varustus on omiaan herättämään pahojen poikien huomion. Orjaan kukaan ei kiinnitä huomiota, mutta vapaajuoksu- ja taistelutaidot eivät ole ihan assassiiniasun tasolla.

Jotkin tehtävät edellyttävät tietyn asun käyttöä, toisissa taas pelaajalla on vapaus valita. Jälkimmäisessä tapauksessa vaihtoehdot eivät ole välttämättä tasaveroisia, mitä voi pitää pelisuunnittelullisena viimeistelemättömyytenä.

Fraternité

Assassiinien veljeskunnan toimintaan pääsee osallistumaan myös moninpelissä, joka ei kuitenkaan kopioi isoilta konsoleilta tuttua sapluunaa. Pikemminkin verkkomittelöissä on otettu huomioon alustan rajoitteet ja vahvuudet. Kaiken perustana on jonkinlainen moderni maailmanlaajuinen valtataistelu, jossa assassiinit ja Abstergo pyrkivät valtaamaan ja pitämään hallussaan eri kaupungeissa sijaitsevia tukikohtia. Tämä tapahtuu osoittamalla kohdetta, nimeämällä tehtävään agentti, valitsemalla vastustajan edustaja kaksintaisteluun ja odottamalla, kun peli laskee lopputuloksen. Kaikki tämä on kovin yksitoikkoista eikä vaadi minkäänlaista taitoa.

Kullakin pelaajalla on käytettävissään kolmesta kuuteentoista agenttia, jotka voivat suorittaa erilaisia tehtäviä. Neutraaleihin tai vastustajan hallussa oleviin tukikohtiin voi hyökätä ja omia voi puolustaa. Tukikohtien lisäksi kartalle on sijoitettu resurssipisteitä, joita ryöväämällä kerätään tehosteita tuleviin taisteluihin. Ryöväysreissut sitovat agentit lyhyeksi tai pitkäksi ajaksi, ja tällöin he eivät pysty osallistumaan taisteluihin. Tällä on merkitystä sikälikin, että moninpelin maailma jatkaa elämäänsä pelaajan poistuessa omaansa.

Hyvänä puolena Liberationin moninpelissä voi pitää sitä, että se on helppo ottaa esille muutamaksi minuutiksi kerrallaan eikä se vaadi 3G:tä kummempaa yhteyttä tarjotakseen täsmälleen saman elämyksen kuin gigaisella kuidulla. Toisaalta lopputulos on jotain, joka jopa Facebookissa tuntuisi niin nähdyltä. Se ei vaadi taitoa, se ei tarjoa taktisia vaihtoehtoja eikä se ole hauska. Tärkein syy pelata enemmän kuin satunnaisen testin verran on kolme helposti napattavaa trophya.

Le Dernier Mot

Assassin's Creed III: Liberation muistuttaa teknisesti isoaveljeään: peli on nätti, monipuolinen ja buginen. Se on kuitenkin suppeampi, huonommin suunniteltu ja viimeistelemättömämpi. Kaikkein pahinta on tarinan täydellinen mahalasku. Juoni hypähtelee suuntaan ja toiseen, yhtäällä käsitellään Avelinen kyseenalaista uskollisuutta veljeskunnalle, toisaalla nyyhkitään orjien karua osaa, välillä ihmetellään sankarittaren äidin kohtaloa ja yhtäkkiä tempaudutaan kaupungin ulkopuolelle salakuljettamaan mitälie hienoja juustoja. Käsikirjoittajilla tuntuu olleen fokus täysin hukassa, ja pelaaja on jatkuvasti aivan pihalla.

Koska olen suuri sarjan fani – pääasiassa sen kiehtovan tarinan vuoksi – olin sitäkin pettyneempi näin vasemmalla kädellä huitaistuun tuotokseen. Ubisoft on kylvänyt sarjaan rahaa, tässäkin pelissä ovat tuotantoarvot kohdallaan, alustassa selkeästi riittää puhtia ja paremman käsikirjoituksen olisi saanut samalla panostuksella, jos tuottaja olisi niin halunnut.

Liberationissa siis haisee haaskattu potentiaali. Toisaalta sarja on aikaisemminkin onnistunut nostamaan tasoa. Jos ohjaksiin heitetään tarpeeksi kunnianhimoinen ja visionäärinen tyyppi, seuraava Vitalle julkaistava Assassin's Creed voi olla oikeasti hyvä peli. Liberation ei sitä valitettavasti ole.