Ongelmissa painiva THQ iski pöytään oman panoksensa Wii U:n julkaisupeleihin muilta konsoleilta tutulla Darksiders 2:lla. Vertauksilta Nintendon The Legend Of Zeldaan ei voi välttyä, kun Kuolema niittää uhrejaan avarilla tasangoilla sekä pulmien täyttämissä luolastoissa. Ratsastaako myyttinen hahmo vihreänuttuisen innoittajansa oivalluksilla vai onko kyseessä oikeasti omillaan seisovat seikkailu? Sehän selviää lukemalla eteenpäin.
Legenda Kuolemasta
Ensimmäisen Darksidersin päähahmo Sota sai niskoilleen syytteet ihmiskunnan tuhoutumisesta. Asiat eivät yleensä ole yksinkertaisia, ja tilannetta lähtee selvittämään itse Kuolema, joka on vakuuttunut veljensä syyttömyydestä – ihan kuin ihmiskunta muka tarvitsisi kenenkään apua itsensä tuhoamisessa. Peli ei ole aivan suoraa jatkoa edeltäjälleen, sillä se palaa samaan tarinaan hieman eri näkökulmasta. Keskimääräistä kiinnostavamman juonen edetessä Kuolema korjaa satoaan ja viljelee paljon kuivaa huumoria.
Darksiders 2 ei ole puhdasverinen toimintaseikkailu, sillä siihen on sisällytetty myös roolipelielementtejä. Jokainen kuollut vastustaja tietää kokemusta Kuolemalle. Tasonnousujen yhteydessä hahmolle saa avata uusia kykyjä, joita voi kehittää tehokkaammiksi. Taidot jakautuvat kahteen ryhmään: fyysisiin ominaisuuksiin ja kuolleiden manaamiseen. Elinvoiman kasvattamisen ja uusien lyöntien oppimisen lisäksi päähahmo voi siis kutsua apujoukkoja manan majoilta. Ominaisuuksia yhdistelemällä viikatemiehestä saa varsin oivallisen niittokoneen.
Taistelusysteemi on helppo omaksua, mutta se ei onneksi ole yksinkertaista napinhakkausta. Tai voi pelissä edetä toki niinkin, mutta silloin osa huvista jää kokematta. Vakioaseina toimivat tuplaviikatteet, joista löytyy tehokkaampia versioita pelin edetessä. Matkan varrelta saa poimittua tai ostettua myös lisäaseita, kuten nuijia, miekkoja ja kirveitä. Kahdelle napille jaetut lyönnit mahdollistavat viikatteiden vaihtamisen johonkin järeämpään säilään kesken iskusarjan. Torjuntoja ei ole, joten puolustus muodostuu lyöntien oikea-aikaisesta väistelystä.
Kuolema ei ole pelkästään tehokas tappokone, vaan hän osaa myös juosta ja kiipeillä seinillä. Nämä ominaisuudet nousevat tärkeään asemaan luolastoissa, joissa eteneminen vaatii usein pientä akrobatiaa. Lisäksi ajoittain vastaan tulee pulmia, jotka on ratkaistava päästäkseen etenemään. Välillä kohdataan näyttäviä pomovastuksia, joiden selättäminen vaatii muutakin kuin silmitöntä väkivaltaa. Luolastoja kansoittavat riviviholliset puolestaan pudottavat rahaa sekä varusteita, joilla voi tehostaa omaa hahmoaan.
Keskusteluja Kuoleman kanssa
Valtavaa, upeannäköistä maailmaa tutkitaan pääasiassa hevosella ratsastaen. Uskollisen ratsun voi kutsua tai karkottaa näppärästi napin painalluksella. Sinne tänne on piilotettu arkkuja, jotka sisältävät kaikenlaisia aarteita varusteista elinvoimaa palauttaviin juomiin. Maisemat ovat massiivisia ja piirtoetäisyys pitkä. Pelimaailma tuntuu yhtenäiseltä kokonaisuudelta, sillä laajoja alueita erottaa toisistaan vain lataustauot. Vaikka ulkoasussa ei sinänsä valittamista olekaan, olisi Wii U:sta varmasti löytynyt tehoja yksityiskohtien lisäämiseen. Ruudunpäivitys notkahtelee hetkittäin, mutta mistään kovin suuresta ongelmasta ei ole kyse.
Keskusteluissa Kuolema kylvää paljon kuivaa, sarkastista huumoria, joka naulitaan kohdilleen oivalla ääninäyttelyllä. Ei kulu aikaakaan, kun sankari kerää pelaajan sympatiat puolelleen. Muutkin näyttelijät hoitavat hommansa mainiosti tuoden hyvin kirjoitettuun dialogiin eloa. Myös musiikillinen puoli on vahvasti hallussa. Tasangoilla liikuttaessa luotetaan rauhallisempaan tunnelmointiin, mutta luolastoissa sävellykset saavat aivan erilaista pontta alleen, mikä vain yltyy taistelun tuoksinassa.
Wii U:n ohjaimen näyttöä työllistetään taitojen- ja tavaranhallinnalla sekä karttanäkymällä. Varusteiden ja kykyjen vaihtaminen koskettelemalla on helppoa kuin heinän teko. Sen sijaan liikkeentunnistuksella hoituva väisteleminen ei kauheasti kiitosta kerää, sillä kiihkeimmissä taisteluissa lyöntien välttely voi muuttua padin silmittömäksi riuhtomiseksi, joka ei tuota haluttua lopputulosta. Pelin voi myös pelata kokonaisuudessaan ohjaimen pieneltä ruudulta.
Kuolemaa saa odottaa
Darksiders 2 on vahva mutta ei erinomainen esitys. Pelin parissa viihtyy mainiosti, ja Wii U:n versioon sisällytetty ladattava sisältö tuo pakettiin huomattavaa lisäarvoa. Seikkailu ei silti ole täysin ongelmatonta, sillä siellä täällä on pieniä kauneusvirheitä, kuten pystysuunnassa kiikkerästi toimiva kamera. Ensimmäisessä osassa aloitettu eeppinen tarinakaan ei paljoa etene, mikä on harmi kun ottaa huomioon THQ:n tilanteen – pahimmassa tapauksessa saaga jää kesken kuten Shenmue konsanaan. Tällaisenaankin Darksiders 2 tarjoaa nautittavaa pelattavaa kymmeniksi tunneiksi ja on näin ollen rahansa arvoinen sijoitus. Toivotaan, että jatkoa seuraa.
