Ei ole supersankareiden elämä helppoa, kun toinen toistaan vahvemmat hahmot laitetaan samaan kehään ottamaan selvää paremmuudestaan. Kiistely lapsuuden esikuvien välisistä tasoeroista voidaan vihdoin ja viimein lopettaa, sillä Injustice: Gods Among Us päästää pelaajan tekemään Lepakkomiehestä muhennosta sekä vesittämään Vesimiehen uran.
Raskas kuin synti
Injustice on taistelupeliksi äärimmäisen mielenkiintoinen tapaus sekä monella tapaa massasta poikkeava julkaisu. Tarinatilan nostamista mätkinnän keskiöön voisi helposti ennakkoon pitää kahdeksantena kuolemansyntinä. Onneksi NetherRealm Studiosin luoma juonikuvio kahdesta keskenään varsin erilaisesta universumista onnistuu tempaisemaan heti mukaansa. Siinä missä toisaalla Teräsmies on edelleen tylsyydessään ja hyvyydessään suorastaan aneeminen, on rikollisten aikaansaama kaaos luonut Krypton-planeetan tunnetuimmasta lähettiläästä vaihtoehtotodellisuudessa mielipuolisen yksinvaltiaan. Suosikkihahmojen sekä harvinaisempien tuttavuuksien välisistä kaksinkamppailuista on onnistuttu luomaan kiinnostava juonikyhäelmä, joka kuitenkin valitettavasti hyytyy loppua kohden.
Räjähtävästä lähdöstä huolimatta tarinatilan kiinnostavuuskäyrälle käy kuin Nokian markkinaosuudelle. Pahin ongelma on DC Comicsin hahmokaartista vähemmän tietävälle sankareiden ja pahisten sekava seurakunta, eikä paketti tahdo pysyä täten kunnolla kasassa. Kun maailmassa on pelin 24 hahmon kaartin jäsenet kaksin kappalein, jää pelaajan tehtäväksi ihmetellä tapahtumien etenemistä H. Moilasena. Toisaalta kahden universumin hyödyntäminen on mahdollistanut dramaattisten juonenkäänteiden luonnin, jolloin yllättäviltäkään kuolonuhreilta ei aina vältytä.
Naurettavan kornin ja mahtipontisen dialogin ohessa on myös reaktiotestejä – sekä tietenkin turpakäräjiä. Jokainen noin seitsemän tuntia pitkän seikkailutilan luku keskittyy yhteen sankariin, jolla pitäisi onnistua pieksemään nelisen vihollista. Ratkaisu rytmittää etenemistä varsin mukavasti, sillä samalla hahmolla mätkiminen käy pidemmän päälle puuduttavaksi. Tosin niin se käy nytkin, mutta eri syystä. Hahmojen eroavaisuudet jäävät nimittäin pelin raskaan taistelumekanismin takia varsin pintapuolisiksi. Iskut tuntuvat todella painavilta, joten Tekken-sarjan akrobatiaa kaipailevat jäävät nuolemaan näppejään. Jokaisella ukolla ja akalla on toki omat erikoisliikkeet, mutta Kissanainen ei tunnu riittävästi Kyborgia ketterämmältä, saati sitten, että vähemmän eroavien taistelijoiden erot nousisivat jollain tavalla esille. Valinta tasapainottaa hahmoja yksinpelin osalta mukavasti, mutta ei tarjoa vaihtelun puutteen johdosta kovinkaan pitkäikäistä iloa.
Interaktiivinen ympäristö tarjoaa onneksi perusmätkintään mukavasti vaihtelua. Tavallisten iskujen tehottomuutta voi kompensoida hyödyntämällä kadulla lojuvia esineitä tai passittamalla Salaman toiselle kentälle. Samalla kuitenkin tasapainotus osumien tappavuuden suhteen on vähän vinksin vonksin, sillä esimerkiksi roskalaatikon passittaminen vastustajaa kohti on liian tehokasta. Samaa voisi sanoa hahmojen erikoisiskuista. Komealla animaatiolla varustetut näytökset ovat muutaman kerran viihdyttäviä, mutta pidemmän päälle turhan pitkiä.
Erikoisiskujen ohella taistelumekaniikkaa syventävät kombojen katkaisut sekä energiamittari. Jälkimmäisen voi käyttää täyteen ladattuna edellä mainittujen erikoisiskujen toteuttamiseen, mutta myös peruslyöntien tehostamiseen. Injusticen mätkintä on kaikkinensa erittäin taitopohjainen. Pärjäämiseen vaaditaan näppärien sormien lisäksi vihollishahmojen iskurepertuaarin opettelua sekä oikea-aikaisia torjuntoja. Ensikertalaiselle mukaan hyppääminen ei luonnistu sormia näpäyttämällä, mutta aikaansa supersankarien välienselvittelylle uhraava saa paketista nautinnollisen taistelupelin.
Potentiaali jää lunastamatta
Tarinatila ei kuitenkaan ole paketin ainoa pihvi. Harjoittelutila, selviytyjä ja muut perinteiset pelimuodot ovat mukavaa viihdettä, mutta eivät kovin pitkäikäistä sellaista. Siinä missä vanhoina hyvinä aikoina taistelutaidot mitattiin samalla sohvalla, on nykyisin verkkopeli suuressa osassa mätkintäjulkaisua. Turhan pitkää latausaikaa lukuun ottamatta toiminta onnistuu verkossa sangen jouhevasti. Tosin on yhdyttävä toveri J. Pikkaraisen Xbox 360 -painoksen arvostelussa esittämään kommenttiin, sillä myös PlayStation 3 -version nettipeli osoittautui Vihreälle Nuolelle häviämiseksi. Toivottavasti NetherRealm Studios tasapainoittaa hahmojen kykyjä jälkikäteen. Nykyisellään kun kiinnostuskiikarit hukkuvat Vesimiehen lailla meren syvimpään kohtaan.
Tyylillisesti Injustice: Gods Among Us on yllättävän synkkä paitsi tarinallisesti, mutta myös ulkoasultaan. Värejä pihtaillaan jatkuvasti, jolloin kokonaisuudesta muodostuu varsin harmaa ja masentava. Tyylikkäät hahmot, monipuoliset taistelutantereet, komeat välivideot sekä onnistunut ääninäyttely paljastavat korkeat tuotantoarvot jo ensivilkaisulla. Joku voisi moittia pelin hidasta käynnistymistä kaikkinensa, mutta eipä sekään kovin suureksi säröksi osoittaudu. Erilaista kerättävää krääsää, kuten asusteita ja konseptitaidetta on avattavana runsain mitoin, joten pelattava ei lopu kesken.
Injustice: Gods Among Us on studion edellisenä julkaisuna ilmestyneen Mortal Kombatin tavoin uraauurtava tapaus. Tarinan nostaminen keskiöön on kunnianarvoinen asia, mutta samalla myös muut osa-alueet on toteutettu vähintäänkin kelvollisesti. Raskaan puoleinen mätkintä ei ole kaikkia varten, eikä hahmojen eroavaisuuksien osalta ylletä kovinkaan hääviin lopputulokseen. Injustice on hyvä mätkintäpeli, jääden kuitenkin kokonaisuutena monien kilpailijoiden taakse. Teräsmiehen löylyttäminen on kaikesta huolimatta siinä määrin palkitseva kokemus, että rahansa voisi käyttää huonomminkin.
