Killer is Dead

Killer is Dead on suurimpia pettymyksiäni pitkään aikaan. Pelin takapiruna on omaperäinen Suda51, jonka aiempia tuotoksia ovat olleet muun muassa No More Heroes ja Lollipop Chainsaw. Pitkää katanaa käyttävästä salamurhaajasta kertova Killer is Dead on toki persoonallisen näköinen, mutta se on myös teknologisesti ailahteleva, välivideoilla kyllästetty ja tarinaltaan täysin järjetön. Pisteenä iin päällä pelaaminen ei ole edes kivaa.

Pitkä ja laiha palkkatappaja Mondo saa heti alkuvideossa luodin päähänsä, mutta nousee sen kummempia häiriintymättä taas jaloilleen ja sivaltaa kohteensa miekalla paloiksi. Tarina jatkuu tästä eteenpäin yhtä järkevin kääntein runsaiden välivideoiden voimin. Mielipuolista maailmaa ei millään tavalla avata: se vain heitetään pelaajan naamalle kuin mikäkin haiseva tiskirätti. Peli jakautuu 12 tehtävään, jotka ovat yleensä Mondon saamia toimeksiantoja. Käsillä oleva kenttä huipentuu yleensä eeppiseen ja ärsyttävään pomotaistoon. Jokainen tehtävä on täysin omanlaisensa, eivätkä ne tunnu liittyvän toisiinsa mitenkään muuten kuin siten, että kantavana teemana on Kuu. Loppua kohti kuvio alkaa hitaasti selvitä, mutta siihen mennessä pelaaja on jo aikaa sitten menettänyt kiinnostuksensa. Mondon lisäksi palkkatappofirmaa pyörittää kourallinen muitakin henkilöitä, joista yksikään ei ole kiinnostava. Kaiken muun hyvän lisäksi firman asiakkaat ovat milloin haamuja, milloin lintuja ja ties mitä muuta vielä. Toisin sanoen Killer is Dead on tarinallinen sekasotku, jossa ei ole mitään järkeä eivätkä sen henkilöt ole millään tasolla kiinnostavia. Minkäänlaista moninpeliä ei ole, joten motivaatio pelaamiseen lähentelee nollaa.

Toiminta on varsin suoraviivaista hack’n slash -toimintaa, jota on pyritty monipuolistamaan ärsyttävin keinoin. Kenttäsuunnittelu on yleensä joko suora putki tai sitten pieni hiekkalaatikko, jossa pyöritään ympyrää moneen eri otteeseen. Vastaan asettuvat viholliset ovat futuristisen näköisiä ja käytökseltään hyvin yksioikoisia. Yhden napin hakkaamista maustetaan erikoishyökkäyksillä, jotka käyttävät polttoaineena vihuista lentävää verta. Välillä ammutaan tuliaseella, jollainen Mondon koko vasen käsivarsi jostain kumman syystä on. Yhden osuman pahikselta saatuaan on vaikeaa väistää seuraavaakaan iskua, joten yleensä sarjan aloittanut vihu saa perille kaikki hyökkäyksensä. Tai ainakin siihen asti, kunnes saa ostetuksi tehokkaan vastaiskun mahdollistavan päivityksen. Tappeluiden aikana kamera pyörii villisti sotkien näkymää todella ärsyttävästi. Tarkoituksena on kai hakea mahdollisimman näyttävää kuvakulmaa, mutta samalla ympäristön hahmottaminen tulee erittäin vaikeaksi. Ohjauksessa on kummallinen viive kameraa käännettäessä, jolloin liike jatkuu hetken aikaa vielä tatista päästämisen jälkeen.

Pomotaistot ovat luku sinänsä. Eeppistä peen jauhantaa katsellaan yleensä minuuttitolkulla, jonka aikana mielipuolinen kohde esitellään. Sanallinen säilä jatkaa heiluntaansa yleensä silloinkin, kun Mondon katana alkaa laulaa. Tämä tietenkin vaikeuttaa merkittävästi dialogin seuraamista, kun samaan aikaan täytyy keskittyä itse taisteluun. Yleensä peleissä vihun energiamittarin painuminen nollaan tarkoittaa taiston päättymistä. Killer is Dead ei kuitenkaan halua noudattaa moisia pikkujuttuja. Vihulaiselle annetaan uusi energiamittari niin monta kertaa, että pelaaja keksii oikean tavan lopettaa tappelu. Varsin usein energiamittareita on tarkoituskin olla 4-5 kappaletta peräkkäin, mutta eihän moista kannata etukäteen kertoa. Arvaamattomuus johtaa väistämättä yritys ja erehdys -kierteeseen, koska taistelun etenemistä ei voi ennustaa energiamittaria seuraamalla. Välillä tappelu keskeytyy vaatien raivokasta napin hakkaamista. Mikäli pelaaja ei ole riittävän nopea, otetaan kohta uudestaan niin monta kertaa, että suoritus on pelin haluamalla tasolla. Nappien hetkuttaminen on ilmeisesti Suda51:n tapa muistuttaa pelaajia kultaisesta 80-luvusta. Pomotaistot on selvästi tarkoitettu pelin kohokohdaksi, mutta niiden toteutus tekee kohtaamisista pakollisen pahan, jotka nyt vain on pakko kestää päästäkseen pelissä eteenpäin.

Pannukakkukampanjaa voi koettaa monipuolistaa sivutehtävillä, jotka eivät nekään juuri loista. Seksistisimmät näistä ovat gigolotehtävät, joissa on määrä tuijottaa naisen vartaloa ilman, että tämä itse sitä huomaa. Jonkin ajan kuluttua on aika antaa lahja ja päästä sitten heiluttamaan peittoa. Palkinnoksi vaivannäöstään Mondo saa päivityksiä asearsenaaliin. Toinen sivumissio on etsiskellä kenttien nurkista ötököitä. Paikkojen koluaminen öttiäisten vuoksi on vieläkin tylsempää kuin päätehtävien kahlaaminen. Järkyttävän kokoisella ruiskulla (kyllä: ruiskulla) ja hyvin kookkailla maitorauhasilla siunattu Scarlett puolestaan antaa eloonjäämistehtäviä, joissa on määrä pysyä hengissä tietty aika vihulaisia piesten. Tämä pelimuoto alleviivaa parhaiten taistelujärjestelmän ja kameran heilumisen ongelmia, koska mitään muuta missioissa ei olekaan. Killer is Deadin pelaaminen siis vuorottelee onnistuneesti tylsän ja ärsyttävän välillä. Tehtävien alku on yleensä sitä tylsää ja vastaavasti loppu ärsyttävää. Kivaa ei ole koskaan.

Suda51 on ilmeisesti jonkinlaisen minimalismin kannattaja, sillä grafiikassa ei ole yksityiskohtia oikeastaan lainkaan. Esitysasu muistuttaa nopeasti kokoon kyhättyä sarjakuvaa. Tästä huolimatta lataustaukoja on runsaasti ja ne kestävät liian kauan. Pisteenä iin päällä ruudunpäivitys tökkii muuttaen aika-ajoin sulavan toiminnan diashow’ksi. Tunnustusta on annettava persoonallisen näköisiksi suunnitelluista pomovastuksista ja täysin ennustamattomasta kenttäsuunnittelusta. Maisemien puolesta Killer is Dead on siis kaikkea muuta kuin itseään toistava ja tylsä. Äänimaailma on pelin ehdottomasti parasta antia. Valittavana ovat sekä alkuperäinen japanilainen että englanniksi puhuttu ääniraita. Molempia kuuntelee mielellään, ja näyttelijät hoitavat työnsä mallikelpoisesti. Musiikki tuo mieleen alakerran pubin, jossa poltellaan pilveä keskustellen pyramidin neljästä sivusta tequila-ryyppyjen ohessa.

Tarinallisesti Killer is Dead on karmea sekasotku, visuaalisesti minimalistinen, teknologisesti epäonnistunut ja sivutehtäviltään seksistinen. Äänimaailma on pelin ainoa osa-alue, jota voi varauksetta sanoa onnistuneeksi. Ei jatkoon.