Tomb Raider: Definitive Edition

Viime vuoden maaliskuussa julkaistu Tomb Raider käynnisti sarjan uudelleen virkeällä, nykyaikaisella tyylillä. Tappokoneena kunnostaunut Lara Croft koki mittavan muodonmuutoksen, kun uutuusseikkailun alkumetreillä hento naissankari oli kaukana tutuksi tulleesta klassikkohahmosta. Vaikka vahvasti tarinavetoinen kokemus taipuikin loppua kohden melkoiseksi räiskinnäksi, maistui tuotos viiden tähden arvoiselle niin Xbox 360:lla kuin PlayStation 3:lla. Hivenen yllättäen palkittu peli päivitettiin alle vuoden ikäisenä uusien konsolien raudalle sopivaksi. Onko silmäkarkkia tarpeeksi täyden hintalapun oikeuttamiseksi?

Hiuksenhieno päivitys

Koska itse tarina ei Tomb Raider: Definitive Editionissa ole kokenut minkäänlaista muutosta, on sen uudelleenarviointi tässä melko turhaa. Saarella tapahtuvat kosmiset tapahtumat toimivat edelleen, vaikka seikkailu olisikin koluttu läpi jo aiemmin. Uutta sisältöä ei tarjota kuin alkuperäisversiota täydentäneiden lisäsisältöpakettien verran. Eipä tuo silti haittaa, sillä kokonaisuus saa lyhyeksi tarkoitetun pelituokion venähtämään useamman tunnin mittaiseksi maratoniksi: oho, kuinka se kello onkin yhtäkkiä jo noin paljon?

Uusintaversion tärkeimpänä perusteena onkin pidettävä ulkoasupäivitystä. Teräväpiirron koko komeudessa pyörivä julkaisu rullaa sulavasti lähes 60 kuvan ruudunpäivityksellä, eikä nykimistä tai diashow'ksi muuttumista tapahdu missään vaiheessa. Ero edelliseen sukupolveen ei ole radikaali, mutta miellyttää silti karkkia himoitsevaa silmää. Graafinen puoli on kaikin puolin erittäin kaunista katsottavaa – joskin samaa se oli jo vanhoilla konsoleilla. Tästä syystä ympäristöjen komeus ei onnistu tekemään ihan toivotunlaista vaikutusta. Etenkin alkupuolella oleva radiomastokohtaus tuntuu jäävän jopa alkuperäistä tekelettä pienemmäksi kliimaksiksi. Toisaalta veren peitossa oleva sankaritar luolaston perukoilla vakuuttaa huomattavasti enemmän kuin ensimmäisellä kerralla.

Kauneuskirurgin veitsen alle on päätynyt ennen kaikkea Lara. Uusintaversion ensimmäisiin paljastettuihin tietoihin kuulunut hiusmallipäivitys tietysti vetää katseita jo pelkästään uteliaisuudesta. Todella upeastihan se kaunokaisen letti tuulessa hulmuaa, mutta valitettavasti samainen ominaisuus ei ole päätynyt muiden hahmojen hiuskuontaloihin. Hetkittäin välinäytökset tuntuvat aavistuksen huvittavilta, kun vain päähenkilön fleda heiluu ilmavirrassa yksityiskohtaisen näyttävästi. Sankarittaren kasvonpiirteet muistuttavat hitusen aiempaa enemmän roolin ”näytellyttä” Camilla Luddingtonia, mutta muutos on hienovarainen eikä hyppää liikaa silmille.

Uusi mahdollisuus

Alkuperäisversion moninpeli ei kummoisia hurraa-huutoja saanut aikaiseksi, eikä uusintapainoksen verkkomätkintä onnistu sekään nousemaan massan yläpuolelle. Joukkuetappajaiset, lääkepakettien noutamiset sekä alueiden valtaamiset toimivat sinällään ihan kivasti, mutta suurimmaksi ongelmaksi muodostuu pelaajien määrä. Kokeilumatseissa samat jannut vartoivat jokaiseen pelitilaan vuorotellen, eivätkä mittelöt ehtineet loppuun asti kuin ani harvoin: rintamakarkurit kun livistivät orastavaa tappiotilannetta yleensä ennen kuin edes ensimmäinen erä ehti päättyä. Kokemuspistesysteemi tarjoaa tekemistä pitkäksi aikaa, mutta uutuuskonsolin harvalukuiset pelaajamassat tuntuvat silti keskittyvän enemmissä määrin verkkoräiskintöjen isoihin nimiin.

Tomb Raider: Definitive Edition on yksinpelin osalta edelleen silkkaa timanttia. Samalla se on niin vähäisesti uudistunut julkaisu, ettei sen aiemmin kolunneille ole kummoisesti uutta sisältöä tai herkkua koluttavaksi. Tämä ei kuitenkaan estä sen olemista huikea julkaisu, jonka parissa santsikierros venähtää pitkäksi huomaamattakin. Mikäli paketti jäi edellisellä sukupolvella tarkastamatta, kannattaa latoa riihikuivat käteiset pöytään Laran seikkailua vastaan. Loistava peli – edelleen.