The Walking Dead (XBLA)

Zombit ovat iskeneet mätänäppinsä jo miltei jokaiseen kuviteltavissa olevaan teokseen. Ylenpalttisesta buumista ja mahdollisesta uupumisesta huolimatta kannattaa tutustua mieheen nimeltä Robert Kirkman. Hänen vuonna 2003 aloittama The Walking Dead -kestosarjakuva porskuttaa edelleen useammassakin mediassa, eikä menestykselle näy loppua. Samasta katraasta on kotoisin myös Telltale Gamesin viisiosainen episodipeli, joka saattaa hyvinkin mullistaa koko pelikerronnan.

Henkilökohtaista tarinankerrontaa

The Walking Dead sijoittuu zombiapokalypsin kynnykselle. Murhasta syytetty Lee Everett saa uuden tilaisuuden, kun häntä vankilaan passittamassa ollut poliisiauto suistuu moottoritieltä ja ajautuu metsikköön. Ilo jää kovin lyhytikäiseksi, sillä kuolleet eivät malta pysyä kuolleina. Kaaoksen ja epätoivon levitessä kulovalkean tavoin, sivistys uhkaa jäädä selviytymisvietin jalkoihin. Tässä maailmassa zombit ovat se pienempi paha.

Episodipohjaisista peleistään tunnettu Telltale Games jatkaa The Walking Deadissa ominta konseptia. Monin osin lafkan aiemmat tuotokset tuntuvat olleen vain pohjustusta tätä tarkoitusta varten, sillä kerronnallisesti kyseessä tulee luultavasti olemaan yksi pelihistorian merkkiteoksista. Lähin vertauskohde löytyy hieman yllättäen Heavy Rainista, jossa niin ikään painotettiin narraatiota pelaamisen kustannuksella. Samaan tapaan myös The Walking Deadissa pelaajan teot vaikuttavat pitkälti siihen, kuinka tarina kerrotaan.

Kerronnan osalta on tärkeä muistaa, että formaatti asettaa omat rajoituksensa. Käsikirjoitus ei yksinkertaisesti taivu lukemattomiin eri ratkaisuihin, mutta se onnistuu luomaan esimerkillisen illuusion siitä, että näin todella tapahtuisi. Peli seuraa tiiviisti pelaajan tekemiä ratkaisuja ja heijastaa nämä suoraan tuleviin kohtauksiin. Toisin sanoen tilanteet tapahtuvat aina samoin, mutta niiden sisältö muuttuu puhtaasti kunkin pelityylin mukaan. Tämä tekee kokemuksesta äärimmäisen henkilökohtaisen, mitä ainakaan allekirjoittanut ei ole oman peliuransa aikana kokenut juuri koskaan.

Emotionaalisesti raskas kokemus

Henkilökohtaisen selviytymiskamppailun keskiössä on laadukas käsikirjoitus. The Walking Dead keskittyy oikeaoppisesti zombien sijaan varsinaiseen kauhuskenaarioon – siihen, kuinka ihmiset käyttäytyisivät tällaisessa tilanteessa. Epäkuolleita ei suinkaan ole unohdettu. Verta ja suolenpätkiä riittää aivan varmasti jokaiselle, mutta ihmiset ovat aina olleet parhaiden zombiteosten pääosassa. The Walking Deadissa heitä todellakin riittää.

Kerronnalliseen loistoonsa The Walking Deadin nostaa nimenomaan ihmisten väliset suhteet. Täydellisessä maailmassa kaikki puhaltaisivat yhteen hiileen, mutta zombiapokalyptisessa visiossa ristiriidat ja epäilykset ovat arkea. Pahimmillaan ystävällisiltä tuntuneet henkilöt saattavat tiukan paikan tullen paljastaa todellisen minänsä, ja yllättävän usein se joku on aina pelaaja itse. Eräs pelin nerokkaista ratkaisuista onkin se, ettei se anna pelaajalle liiaksi aikaa miettiä ratkaisujaan. Uhan alla järkevät päätökset muuttuvat useimmiten spontaaneiksi reaktioiksi, joiden seurauksia joutuu puolustamaan vielä kauan sattuneen jälkeen.

Tätä uppoutumista tuetaan loistavasti kirjoitetuilla hahmoilla. Kirjavat persoonat ovat mielenkiintoisia tapauksia huolimatta siitä, kuinka he saattavat käyttäytyä. Moniin henkilöistä myös samaistuu helposti, mikä tekee kokemuksesta entistä tunnepitoisemman. The Walking Dead onnistuu erityisesti päähenkilön ja 8-vuotiaan Clementine-tytön välisessä suhteessa. Heti pelin alkutaipaleella Leen mukaan lyöttäytyvä vanhempansa menettänyt pikkutyttö on pelottavan aidosti kirjoitettu. Hänen vilpittömät kysymyksensä ja tietynlaisen isähahmon roolin ylläpitäminen lohduttomassa maailmassa ajaa pelaajan toistuvasti jäädyksiin oikeita ratkaisuja etsiessä. Parhaiten tämän suhteen kouriintuntuvan vaikutuksen kokee silloin, kun tehty päätös ja Clementinen reaktio siihen tuntuu oikeasti pistona sydämessä. Mikä muu peli pystyy samaan?

No onko siinä muka pelattavaa?

Vahvasta tarinavetoisuudesta huolimatta The Walking Dead ei ole aivan tyystin vaille pelattavaa. Vaikka valtaosa pelaajan toimista kuluu keskustellessa ja näinä hetkinä tehtyjen päätösten välillä pähkäiltäessä, päästään reilun kymmentuntisen selviytymisseikkailun aikana myös harrastamaan vähän perinteisempää genretoilailua. Nämä koostuvat useimmiten kevyehköstä ongelmanratkonnasta, jonka kiireettömyyttä ryyditetään välillä pienoisella zombiuhalla. Pulmat eivät nouse missään vaiheessa ylitsepääsemättömän hankaliksi, vaan ne pysyvät lähinnä tarinaa tukevana lisäelementtinä. Runsaat välitallenteet estävät puolestaan turhautumisen kuolemiin, vaikka videopätkiä ja dialogeja ei pystykään ohittamaan.

Rauhaisampi seikkailuosuus itse asiassa paikoin jopa haittaa kokemusta, sillä zombiuhan alaisuudessa genreperinteet kuten edestakainen soupaaminen kohteiden välillä syö hieman tunnelmaa. Ongelmanratkonta myös selkeästi vähenee loppua kohden ja muuttuu yhä suoraviivaisemmaksi. Reaktiopohjaiset zombikohtaamiset ovat taas toimiva yhdistelmä nappien painallusta ja tattitähtäystä, jotka luovat tilanteisiin ominaista paniikkia.

Kuolema pukee häntä

Teknisen osaamisen suhteen Telltale Games ei ole valitettavasti petrannut yhtä hyvin kuin kerronnallisella puolella. The Walking Dead on selkeästi studion ehein kokonaisuus, mutta se kärsii edelleen monista aiempia tuotoksia vaivanneista piirteistä kuten matelevasta ruudunpäivityksestä, jäätyilevistä latausajoista ja yleisestä tönkköydestä. Ne ovat tosin pieniä kauneusvirheitä muutoin upeassa ulkoasussa, jonka sarjakuvamainen ilme on alkuperäislähteelle uskollinen mutta silti tunnelmaltaan tarpeeksi rosoinen. Visuaalisuutta vakuuttavammaksi nousee siitä huolimatta ilmiömäinen ääninäyttely ja -maailma. Valtaosa pelin tunnelatauksesta johtuu nimenomaan näyttelijöiden upeista tulkinnoista.

The Walking Dead on seikkailugenren ja pelikerronnan upea merkkipaalu, jonka pienet kosmeettiset virheet jäävät mitättömiksi seikoiksi tunteikkaan ja hyvin kirjoitetun tarinan rinnalla. Kokonaisvaltaisen henkilökohtaista kokemusta kaipaavien pelaajien ei tarvitse suunnata katsettaan toisaalle.