Aliens: Colonial Marinesin piti olla se peli, joka tekisi vihdoin oikeutta ikoniselle avaruusmörölle konsoleilla. Ainakin sen kehityskaari on saavuttanut eeppiset mittasuhteet: jo vuonna 2006 Sega ilmoitti Gearbox Softwaren työskentelevän aiheen parissa, tosin lopullinen nimi julkistettiin vasta paria vuotta myöhemmin. Miltei kokonaisen konsolisukupolven ajan tuloaan tehnyt räiskintä on kärsinyt lukuisista myöhästymisistä, mutta siitä huolimatta harvakseltaan julkaistut trailerit ja muu kuvamateriaali antoivat lupauksia laadusta. Viimeksi vain muutama kuukausi sitten medialle tarjottiin aidoksi väitettyä pelikuvaa, jonka perusteella saattoi odottaa vähintäänkin näyttävää räiskintäeeposta.
Hyväuskoisimmat meistä jopa nimesivät Aliens: Colonial Marinesin vuoden 2013 kiinnostavimpien pelien joukkoon vielä KonsoliFINin joulukalenterin aikoihin. Taustalla vaikutti kuitenkin hyvämaineinen kehittäjä, eikä muinainen elokuvakaan aiheuttaisi enää lisenssipeleille tyypillisiä aikataulupaineita. Vihdoin kauppoihin saapunut ikuisuusprojekti onnistuu toki lyömään kaikki ällikällä. Tosin tällä kertaa vuolaasti vuodatetut kyyneleet eivät johdu onnesta.
Epämiellyttävä totuus
Aliens: Colonial Marines edustaa putkiräiskintää sanan varsinaisessa merkityksessä. Tunnelmaa ei ehditä nostattamaan nimeksikään, kun pelaaja joutuu jo vastatusten nimikkohirviön kanssa. Lähinnä myötähäpeää ja ihmetystä aiheuttava ensikohtaaminen ei lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Sotilaskaveriaan pelastamaan lähtenyt sankarimme joutuu yllätetyksi, kun avaruuden täydellisin tappaja pääsee hiipimään selustaan. Tilanteesta selvitään vetämällä uutta tuttavuutta turpaan, minkä seurauksena muukalainen luikkii häntä koipien välissä karkuun. Lyhyen etsinnän päätteeksi vihollinen löytyy viereisestä huoneesta puoliksi seinän sisälle takertuneena odotellen vapauttavaa osumaa pulssikivääristä. Kauhun sijaan mielen valtaa epäusko. Sattuiko kohdalle vain äärimmäisen huonoon saumaan osunut bugi, vai onko luvassa lisää vastaavia aivopieruja? Joka tapauksessa metsään mennään jo siinä vaiheessa, kun varmalta kuolemalta vältytään aseen perää heilauttamalla.
Ensimmäiset maistiaiset surkeasta toteutuksesta saadaan kuitenkin jo ennen kuin ensimmäistäkään laukausta on ammuttu. Sumea alkuvideo repeilee ja pätkii vaatimattomasta ulkoasusta huolimatta. Hiomattomuuden tunne vahvistuu entisestään pelaajan päästyä puikkoihin, kun pikkuvikoja ilmaantuu joka puolella. Esimerkiksi karusti animoitujen tekoälytovereiden läpi pääsee huoletta kävelemään. Ovet toimivat vähän sinne päin, ja taskulamppukin valottaa mihin sattuu. Elokuvasta tuttua pulssikivääriä esitellään auliisti joka kulmasta, mikä ainoastaan paljastaa yksityiskohtien täydellisen puutteen.
Paluu menneisyyteen
Tarinallisesti Colonial Marines sijoittuu James Cameronin ohjaaman Aliensin jälkimaininkeihin. Tuore laivastollinen avaruusjääkäreitä lähetetään tutkimaan huono-onnisen siirtokunnan tapahtumia saatuaan avunpyynnön elokuvasta tutulta korpraali Hicksiltä. Markkinamiesten mukaan kyseessä on todellinen jatko-osa 80-luvun toimintaklassikolle, ja käsikirjoitusta on ollut kyhäilemässä elokuvastudion väkeä. Väitteeseen kannattaa suhtautua suurella skeptisyydellä, sillä juonesta ei jää mitään käteen. Muukalaisten sijaan päärooliin nousee ilkeän Weyland-Yutani -yrityksen palkka-armeija, joten yllättävän suuri osa ajasta ammuskellaan geneerisiä pyssymiehiä. Takaisin ampuvat rivisotilaat aiheuttavat taistelukentällä tosin suurempaa päänvaivaa kuin tykinruuaksi täysin aivottomasti tallustavat avaruushirviöt.
Kehittäjä ei muutoinkaan kunnioita liiemmin lähdemateriaalia. Esimerkiksi pahamaineinen happoveri unohdetaan lähes kokonaan, sillä suippopäitä voi huoletta harventaa lähietäisyydeltä. Poikkeuksen muodostaa äänen perusteella suunnistava sokea muukalaisvariaatio, joka räjäyttää itsensä päästyään pelaajan tuntumaan. Kuulostaa typerältä ja näyttää vielä typerämmältä, sillä itsemurhapommittajan kävelyanimaatiot eivät ole tältä vuosituhannelta. Xenomorpheista nähdään muitakin enemmän tai vähemmän onnistuneita muunnoksia, joissa tuskin on konsultoitu ulkopuolista asiantuntijaa. Vanhoista tutuista naamaan tarttuvat Facehuggerit nousevat ärsytyslistan piikkipaikalle. Epätarkan ja sotkuisen grafiikan vuoksi niiden metsästäminen etenkin pimeillä käytävillä turhauttaa. Kyseisiä käytäviä riittääkin sitten kyllästymiseen asti. Välillä sentään räiskitään myrskyisissä ulkotiloissa, jolloin päästään lähimmäksi lähdemateriaalin tunnelmia.
Kampanjasta on vaikea keksiä positiivista sanottavaa. Tunnelma pilataan ruman ulkoasun lisäksi tekoälyn tyhmyydellä, juonen mitäänsanomattomuudella ja ennen kaikkea muukalaisten suoranaisella munattomuudella. Vaikka liiketunnistimen pahaenteinen piippaus lämmittää aluksi mieltä, jää laitteen hyöty kapean putken ja ääliövihollisten vuoksi marginaaliseksi.
Jotta arvostelu ei menisi kuitenkaan aivan synkistelyksi, täytyy risukasasta kaivaa satunnaisia auringonpilkahduksia. Kontrollit toimivat lievästä kankeudesta huolimatta mainiosti, ja äänimaailma muistuttaa riittävästi esikuviaan. Lisäksi fanien riemuksi maailmaan on piilotettu mukavia pikkuyllätyksiä, kuten valkokankaalta tuttujen hahmojen nimikkopyssyjä. Matkan varrella kerrytetään kokemuspisteitä, joilla pääsee ostamaan päivityksiä aseisiin. Surkeinkin seikkailu muuttuu paremmaksi kaverin kanssa, eikä Colonial Marines tee poikkeusta. Kampanjan pääsee räiskimään yhteistyössä joko netin kautta tai samalta sohvalta. Odotukset sulavaa kimppakokemusta kohtaan olivat pohjamudissa, mutta peli yllättää positiivisesti erityisesti jaetun ruudun osalta: graafinen taso säilyy ennallaan, eikä ruudunpäivityksestä jouduta tinkimään.
Avaruusboltsit
Yksinpelin tervanjuonnin jälkeen verkkopuoli tarjoaa myös kilpailullisella puolella kipeästi kaivattua balsamia haavoille. Neljään eri pelimuotoon jaettu osio asettaa ihmiset muukalaisia vastaan. Toisistaan radikaalisti poikkeavien osapuolten välisissä mittelöissä huokuu tasaisessa porukassa sopivan ahdistava tunnelma. Tiimityö nousee keskimääräistä nettiräiskintää suurempaan rooliin jo normaaleissa tappomatseissa. Sooloilemalla etenkin Xenomorphit jäävät helposti alakynteen, mutta vastustajansa seinien läpi aistivat pedot muodostavat tiiviinä ryhmänä liikkuessaan pelottavan joukon. Tehokkaamman aseistuksen vastapainona ihmisten havainnointikyky on heikompi. He joutuvat turvautumaan alitehoisen taskulampun lisäksi liiketunnistimeen, jota ei voi käyttää samanaikaisesti aseen kanssa. Xenomorphit liikkuvat huomattavasti vikkelämmin ja pääsevät hiipimään selustaan muun muassa ilmanvaihtokanavien kautta. Moninpeliä olisi saanut hioa vielä rutkasti lisääkin, mutta tiivistunnelmaisista matseista riittää tällaisenaankin hupia muutamaksi illaksi.
Verkkopuolen valonpilkahduksista huolimatta Aliens: Colonial Marinesia on vaikea suositella kenellekään. Yksinpeli epäonnistuu kaikilla tärkeillä osa-alueilla: omien ja vihollisten tekoäly on surkeaa, kentistä puuttuu vaihtelu, räiskintä ei missään vaiheessa tunnu palkitsevalta ja teknisesti jälki muistuttaa enemmän edellistä sukupolvea kuin nykypäivän kilpailijoitaan unohtamatta lukuisia bugeja. Suurimpana syntinä Xenomorphit eivät muodosta minkäänlaista uhkaa, vaan ne ovat tylsää tykinruokaa. Helposti tapettavien mörköjen käytös on toisinaan kuin huonosta komediasta, ja pelaaja voi vain epäuskoisena hieroa silmiään vihollisen pyöriessä ympyrää tai jumittaessa nurkassa. Vaikka vuosien odotuksen jälkeen pettymys on valtaisa, täytyy Segaa armahtaa toisella tähdellä moninpeliominaisuuksien vuoksi. Kuka hyvänsä tästä sopasta on lopulta vastuussa, hävetköön.
