Tomb Raider

Lähes kahden vuosikymmenen ikään ehtinyt Lara Croft on ehtinyt jättämään populaarikulttuuriin melkoisen jalanjäljen. Seksisymboliksikin tituleeratun brittineidin uralle mahtuu ikivihreitä klassikoita ensimmäisen PlayStationin aikakaudelta, silkaksi ulosteeksi vuonna 2003 paljastunut The Angel of Darkness sekä sittemmin ilmestyneitä mukiinmeneviä seikkailuja. Onpa Angelina Jolien esittämä hahmo piipahtanut valkokankaallakin varsin onnistuneesti. Toissavuotinen HD-päivitetty kokoelma kuitenkin paljasti tylyn faktan: haudanryöstäjän aikakausi pelimaailman huipulla alkoi olemaan unholaan jäänyt historiallinen vaihe, jota eivät muistaneet enää kuin enintään eläkeikää kolkuttelevat retroilijat. Crystal Dynamicsin suunnitteluosastolla tehtiin johtopäätökset ja poistettiin Tomb Raider -sarjalle ominaisia mutta nykyaikaan sopimattomia piirteitä ronskilla kädellä.

Myrskyn silmässä

Turhat tittelit ja järjestysnumerot hautakammioon kuopannut Tomb Raider vie pelaajan kokemaan Laran ihka ensimmäistä seikkailua. Mystistä Yamatain saarta metsästävän tutkijaryhmän matka ei etene toivotulla tavalla, kun Endeavour-alus haaksirikkoutuu eksoottisen saaren rantaan. Laran johtaman partion ongelmat ovat kuitenkin vasta alussa, sillä historiallisia rakennuksia täynnä olevalla saarella majailee kajahtaneen hörhön johtama vihollisarmeija. Kun ilmastokin tuntuu vastustavan saarelta poistumista, soppa tämän konsolisukupolven parhaimpien toimintapelien joukkoon kiilaavan Tomb Raiderin seikkailulle on valmis.

Taustalla oleva tarina kantaa mystisine piirteineen läpi seikkailun mainiosti. Silti etenkin pelin alkupuolella pääosassa on Laran kasvutarina siksi tunnetuksi seikkailijoiden kruunaamattomaksi kuningattareksi, joka ei palkkaisi Nathan Drakea edes osa-aikaiseksi keittiötyöntekijäksi. Hädän hetkellä nuori kaunokainen kantaa vastuunsa ja ottaa tehtäväkseen pelastaa tiiminsä takaisin sivistyksen pariin. Samalla pelaaja pääsee kokemaan kuinka ensimmäinen tappo tai saalistuskeikka järkyttää ensikertalaisen herkkää mieltä.

Protagonistin kasvutarina tuo enemmän kuin etäisesti mieleen viimesyksyisen toimintapläjäys Far Cry 3:n Jason Brodyn. Myös Laran epävarmuus on katoavaista sorttia, kun käytännön harjoittelussa hänestä muotoutuu todellinen tappokone, jolle vihollisen henki on hellä mutta halpa. Toisaalta päähenkilön valmius suvereenina kuolonkoneena on aavistuksen epäuskottavaa, kun arasteleva teinityttö on pelissä ja välivideoissa täysin eri planeetoilta. Paljon mainostettua pelaajan suojeluvaistoa ei koetella kuin ihan tarinan alkupuolella olevissa kohtauksissa. Tarinan ja kykypisteiden avautuessa Larasta kasvaa vieläkin vahvempi sankaritar, joka ei tunne armoa missään vaiheessa. Sääliä ja armopaloja kaipaisivat enintään poloiset viholliset – sekä tietysti historialliset rakennukset, sillä tarinan edetessä taakse jäävät vain poroksi palaneet kiinteistöt. Museovirastolla saattaisi olla sanansa sanottavana brittileidin toimintamenetelmistä.

Tyttö sinä olet toimintatähti

Aiempien Tomb Raiderien tavoin myös tuorein osa luottaa kolmannen persoonan toimintaan. Vaikka ikoniseksi aseiksi muotoutuneet pistoolit ovatkin mukana, selkeästi mielenkiintoisimmaksi tappovälineeksi yltää Laran jousipyssy. Tehokkaat nuolet tappavat usein kerrasta, minkä lisäksi jouskarin hiljaisuus on hiipivän tappajan arsenaalissa todellinen valtti. Onpa tarjolla kivääri ja haulikkokin, mutta ne jäävät tehokkuudestaan huolimatta vääjäämättä paitsioon geneerisyytensä johdosta.

Miljöön suoraviivainen rakenne ei onneksi haittaa toiminnan sujuvuutta. Saaren vihamielisten asukkaiden tekoäly jättää hitusen toivomisen varaa, mutta samalla lähes jokaiseen taistoon voi käydä erilaisin keinoin joko hiippailemalla samfischermäisesti tai räiskimällä menemään kuin Schwarzeneggerin Arska konsanaan. Maltillinen eteneminen on kuitenkin pidemmän päälle huomattavasti tyydyttävämpää sekä realistisempaa, kun huomioidaan yksinäisen nuoren naisen sota määrällisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Jousipyssyn ja letaalien yllätyshyökkäysten tappava kombinaatio tulee nopeasti tutuksi, mutta ei onneksi muutu missään vaiheessa liian automatisoiduksi tai itseään toistavaksi toiminnaksi.

Tappaminen ei kuitenkaan ole ainoa Tomb Raiderin keskeinen pelillinen anti. Aiempiin osiin verrattuna Lara on menettänyt monia kykyjään etenkin akrobatian suhteen, ja myös uimataito on kadonnut. Rehellisyyden nimissä vedenalaisia seikkailuja ei tule ikävä, sillä niin Anniversaryssä, Legendissä kuin Underworldissakin ne tuntuivat irrallisilta ja pakkopullamaisilta keinoilta venyttää paketin kestoa. Seinäkiipeily sekä loikkiminen huterilla alustoilla sentään määrittävät Tomb Raiderin edelleen. Eteneminen on saumattoman kaunista ja sujuvaa kaikin tavoin. Ainoastaan muutamaan otteeseen kalliokiipeilijän uskonloikat eivät tartu haluttuun vuoren pintaan kiinni. Onneksi välitallennuspisteistä on tiuhaan, vaikkei seikkailu olekaan turhan korkealla vaikeusasteella pilattu.

Räiskinnän ohella ison osan tarinan etenemisestä nappaavat unchartedmaisesti skriptatut kohtaukset sekä reaktiotestit. Etenkin seikkailun alussa meinaa tuntua, ettei muita pelillisiä niksejä olekaan, mutta onneksi elokuvallisesta kerronnasta huolimatta paketti pysyy jatkuvasti pelaajan näpeissä. Reaktiotestit on toteutettu loppujen lopuksi varsin mukavasti, sillä vaaditut painikkeet ovat tapahtumaan loogisesti liittyviä toimintoja, eikä keskittyminen täten siirry vääriin asioihin.

Tuotantoarvot kohdillaan

Saaren ympäristö on kertakaikkisen huikaisevan kaunista. Ympäristössä kasvava floora on vehreää, vuosia aiemmin haaksirikkoutuneet alukset sopivan räkäisesti ruostuneita ja ilmastokin saa haukkomaan henkeä. Omanlaisensa kliimaksin seikkailu tavoittaa jo pelin alkuvaiheilla, kun tornin huipulta avautuva maisema saa suun ammolleen ja pelaajan hiljaiseksi. Vaikka graafinen ilme on hahmoanimaatioita myöten komeaa katsottavaa välivideoissa ja liikkeessä, kauempien kohteiden ikävän etäälle näkyvä sahalaitaisuus ei kestä tarkempaa horisontin ihailua.

Äänimaailmakaan ei jätä mitään arvailun varaan tuotantoarvojen osalta. Dialogi on muutamia irrallisia ja epäonnistuneita fraaaseja lukuun ottamatta uskottavan tuntuista ja esitetty vahvalla ammattitaidolla: etenkin Camilla Luddington ähkii Laran äänenä erinomaisesti läpi seikkailun. Taustalla hetkittäin soiva musiikki ei kaappaa liikaa huomiota itseensä, mutta luo kuitenkin salakavalasti suuria tunnelmia.

Lievä bugisuus kuitenkin tahtoo vaivata tuoreinta Haudanryöstäjää ainakin julkaisun nurkilla. Niin montaa Ave Maria -rukousta tuskin ehtii yhdessä elämässä lausua, että syntinen arvostelijaparka saisi sovitettua ärräpäiden luettelusta syntyneen meriittilistansa, kun lattian rikkomiseen tarkoitettu laatikko ei liikahtanutkaan nosturin mukana – ei ensimmäisellä, toisella tai edes kuudennella yrittämällä. Onneksi Youtubesta bongattu jatkobugi mahdollisti tiputtautumisen lattian läpi. Toivottavasti ongelmakohdat korjataan vielä jälkeenpäin, sillä nautinnollisen seikkailun pysähtyminen seinään ei paljon naurata.

Enemmän kuin osiensa summa

Tomb Raider -sarjalle uutena juttuna tuorein osa pitää sisällään myös verkkopelin. Toteutus tuo mieleen hyvin pitkälti Max Payne 3:n vastaavan: periaatteessa ihan toimiva paketti tuntuu päälleliimatulta. Korostettiin pelitilassa sitten yksilöä tai joukkuetta, mutta homma ei vain tunnu missään vaiheessa erityisen mielekkäältä. Edes noin miljoonaan muuhunkin peliin ympätty tasokattosysteemi ei tarjoa riittävästi syytä palata verkkopelin pariin. Matsiin liittyminen aiheuttaa hetkittäin vieläpä päänvaivaa, joten ihan täysiä pisteitä toteutukselle ei voi antaa.

Crystal Dynamicsin työ Lara Croftin parissa on viimein jalostunut jalokiveksi, vaikka samalla sarjalle aiemmin tyypilliset piirteet ovat jääneet pois. Nykyisellään Tomb Raider yhdistää parhaat piirteet aiemmista osista, Unchartedeista, Far Cry 3:sta ja monista muista nykyaikaisista toimintapeleistä. Palaset ovat loksahtaneet kertarysäyksellä kohdilleen, eikä näin laadukasta reboottia ole nähty miesmuistiin. Kriitikot voisivat toki mussuttaa lievästä ennalta-arvattavuudesta, yliluonnollisuuksiin menevästä tarinasta, kädestä pitävästä käsikirjoituksesta sekä trendivirtausten mukana perinteiden hukkaamisesta – eikä kukaan olisi edes väärässä. Silti Tomb Raider vuosimallia 2013 tekee kaiken vähintäänkin hyvin eikä jätä missään vaiheessa kylmäksi. Arvosanaa miettiessä järki verottaisi bugisuudesta yhden tähden, mutta sydän huutaa kaikesta huolimatta täysiä pinnoja. Kiitos Lara, kiitos Crystal Dynamics.