Skulls of the Shogun (XBLA)

Suuri Akamoto juhlistaa viimeisen taistonsa voittoa vain tullakseen puukotetuksi selkään. Kuolemanjälkeisessä elämässä maalliset saavutukset eivät merkkaa mitään, mihin edesmennyt samuraikenraali ei taivu. Jos kylmä teräs riisti kerta shōgunin arvonimen Maan päällä, niin taisteltakoon sitten oikeus ylipäällikön titteliin kuolleiden valtakunnassa.

Kallojen kalistelua

Japanilaistematiikalla höystetty taktisen tason strategiapeli Skulls of the Shogun ei ota itseään turhan vakavasti. Suuren kenraalin kostonretki Manalan mailla on täynnä hersyvää dialogia ja häpeilemätöntä kunnianosoitusta peli- ja elokuvaklassikoita kohtaan. Visuaalisesti leikkisä ulkoasu korostaa kokonaisuuden kieli poskessa -mentaliteettia, mikä puolestaan madaltaa pelaajan kynnystä ryhtyä pienen samuraijoukkion johtajaksi. Fakta on kuitenkin se, etteivät vuoropohjaiset strategiapelit ole niitä kaikkein peliseksikkäimpiä genrejä.

Leppoisa ulkoasu kätkee kuitenkin allensa suhteellisen syvällisen taktiikkapelin, jonka yksinkertaisista säännöistä on luotu yllättävän maukas kokonaisuus. Kummallakin osapuolella on vuorollaan tasan viisi toimintapistettä, jotka pakottavat suunnittelemaan liikkeensä etukäteen. Kivi, sakset, paperi -periaatteella toimiva mekaniikka sisältää vain kourallisen yksiköitä, jousiampujista parantajiin, mutta jokaiselle on omat edut toisiin verrattuna. Myös maasto-olosuhteet vaikuttavat strategiseen ajatteluun, sillä rotkoihin tippuvat sotilaat kuolevat kerrasta ja puskissa lymyilevät saavat puolestaan väistöetuja.

Perinteisen heksaruudukosta poiketen liikkumatila kartalla on vapaa. Hahmojen liikepisteet määrittävät vuorossa kuljettavan maksimietäisyyden, jonka päätteeksi voi suorittaa hyökkäys- tai taikatoiminnon. Vieri viereen asetetut sotilaat muodostavat läpipääsemättömän suojamuurin, kun taas kuolleiden vihollisten kalloja syömällä parannetaan haavoja. Kolmen nautitun pään jälkeen hahmo muuttuu demoniksi, jolla on tuplaten toimintavuoroja. Hahmokohtaisen taktisuuden lisäksi kentät sisältävät pientä mikromanagerointia. Peltoja riivaamalla oman vuoron aluksi saa riisiä, jolla voi puolestaan ostaa lisää sotilaita kentälle. Temppelit tarjoavat vuorostaan tukijoukkoja eri koulukunnan munkeilla.

Kukkulan kuninkaaksi

Yksinpelikampanja tarjoaa noin kymmentuntisen edestä haastetta. Kentät ovat ihailtavan monipuolisia ja vaativat läpäisyyn vaikeammalla tasolla kylmän laskelmoivaa taktikointia. Tekoäly osaa antaa kiitettävästi haastetta, vaikka viholliskenraalit tuntuvat sortuvan pitkittyneissä taistoissa helposti torjuttaviin itsemurhaiskuihin; johtajan kukistuessa vastapuoli voittaa.

Omat strategiat voi kohdistaa tietokoneen sijasta myös ihmispelaajiin. Kahdesta neljään pelaajaan kohdistuvan moninpelin erikoisuus on sen cross-platform -tuessa, jolla Xbox-pelaajat voivat ottaa yhteen jouhevasti muiden Microsoft-alustojen kanssa. Mielten lujuuden mittelö on kertaheitolla tekoälyä antoisampaa, mutta kenttien vähäisyys kostautuu pidemmän päälle.

Pieni suuri taktiikkapeli

Skulls of the Shogun on piristävä kokonaisuus, jolla on potentiaali tavoittaa strategiasta kiinnostumattomienkin huomio. Visuaalisesti näppärä ulkoasu ja humoristinen anti helpottavat sisääntuloa, ja päällisin puolin yksinkertainen mekaniikka ei ole liian vaativa saati turhan kevyt kannatellakseen peliä kokeilua edemmäksi. Eihän peli genren merkkiteosten tasolle yllä, mutta viihteellisenä välipalana se tarjoaa oivat puitteet teroittaakseen aivojen taktista osaamista.