Avaruusinsinööri Isaac Clarken painajaiset saavuttavat ainakin jonkinlaisen päätöksen Dead Space 3:ssa. Peli on ehdottomasti tarinavetoisin osa sarjassa, mutta kauhua ei siitä huolimatta ole unohdettu. Säikähdyksiä tapahtuu paljon harvemmin kuin ennen, koska pelottelukikat ovat sarjan veteraaneille tuttuja. Kaverin mukaan tullessa tunnelma kevenee niin paljon, että kokemus muuttuu ahdistavasta viihdyttäväksi. Suosittelen pelaamaan ensin yksin ja ottamaan kaverin mukaan vasta toiselle kierrokselle päivitettyjen varusteiden kera. Dead Space 3 on viiden tähden viihdettä ja EA:n kauhusarjan kulminaatiopiste.
Tuunaa asettasi tarinan edetessä
Tarina on oikeastaan yksi iso selitys aiemmissa osissa esitellyille asioille. Onneksi pelin tapa kertoa asiansa on onnistunut. Isaac Clarke on eronnut tyttöystävästään Elliestä, kun hänet pakotettuna raahataan pienen miehistön mukaan tuhoamaan kaiken pahan alkulähdettä. Ympärillä pyörivät ihmiset tekevät tehtävästä entistäkin hankalamman, sillä mukaan mahtuu niin fanaatikkoja kuin vanhan ja uuden poikaystävän välistä kolmiodraamaa. Ihmissuhdesotkut eivät onneksi eskaloidu saippuasarjojen tasolle vaan pysyttelevät viisaasti hieman taka-alalla. Loppuratkaisu on periaatteessa tyydyttävä, mutta siitä huolimatta tekijät eivät ole vastustaneet kiusausta vihjailla jatko-osasta.
Dead Spacea on aina vaivannut omaperäisyyden puute. Ympäristö tuo mieleen Alien-elokuvat ja Nintendon Metroidin, kun taas kauhuelementit muistuttavat paljon Doom 3:a. Mutta toisin kuin Doom 3, Dead Space on aina onnistunut pelottelemaan, pääasiassa äänimaailmansa ansiosta. Oikeastaan raajojen silpominen on ollut ainoa aidosti oma idea; paras tapa ottaa pahis päiviltä ei useinkaan ole päähän ampuminen, vaan raajojen katkominen yksi kerrallaan. Pelaaja oppii hyvin nopeasti tähtäämään ensin jalkoihin, koska se hidastaa hyökkäävän vihun nopeutta merkittävästi. Kolmannessa osassa kohdataan sellaisiakin vastuksia, joihin yksioikoinen ulokkeiden katkonta ei enää toimi. Siksi mukana kuljetettavista aseista toinen kannattaa rakentaa tulivoimaiseksi pysäytyspumpuksi, kun taas toinen tuliluikku voi nojata taktisiin laukauksiin. Erilaisia aseita voi rakennella hyvinkin runsaasti, mutta käytännössä muutaman omaan pelaamiseen soveltuvan löydyttyä kannattaa keskittyä päivittämään niitä paremmiksi, eikä suinkaan tuhlata resursseja uusien aseiden kokeilemiseen. Insinöörinä Isaac pystyy rakentamaan keräämästään romutavarasta tarvitsemansa, ja roinan etsimisessä auttavat sympaattiset kerääjärobotit. Näiden apureiden pelillinen kehitys on kuitenkin jätetty puolitiehen, koska nyt ne vain keräilevät hieman bonusroinaa ja siinä se. Aivan yhtä hyvin sama romumäärä olisi voitu koodata Isaacin itsensä keräilemiin tavaroihin mukaan jo valmiiksi.
Toiminta on aiempaa sujuvampaa, joskin räiskintäpeleihin tottuneena huomasin välillä kaipaavani vieläkin liukkaampaa liikehdintää. Toisaalta Isaac on raskasta pukua käyttävä insinööri eikä sotilas, joten kankeus on siinä mielessä tarinallisesti ymmärrettävää. Oman taktiikan löydyttyä tappelut onnistuvat ilman hammastenkiristyksiä. Kaverin mukaan ottaminen poistaa kauhun kokonaan, koska jaettuna pelko menettää tehonsa. Niin ikään tulivoima ja silmäparien määrä kaksinkertaistuvat, joten yhteispelillä kovemmatkin vaikeustasot ovat selätettävissä. Erilaisia vihollisia kohdataan paljon, ja onpa joukossa muutama isokokoinen pomotaistokin. Ärsyttävin vihollinen on edelleen loputtomasti raajojaan regeneroiva nekromorfi, koska tällöin pakoon juoksemiselle ei ole vaihtoehtoja. Onneksi tämä pulssia kohottava pahis kohdataan vain muutaman kerran koko pelin aikana. Vaikka pelottelukeinot ovat entuudestaan tuttuja, yksi kikka toimii aina: käsillä olevan pulmatehtävän ratkaisumietinnän keskeytys pelästyttää joka kerralla.
Kauhu toimii myös päiväsaikaan
Kenttäsuunnittelu on moninaista. Pääasiassa liikutaan lineaarisesti, mutta raiteilta voi myös harhautua sivupoluille, joko muuten vain tutkimaan tai sitten ihan erillisille sivutehtäville. Tällaiset sivupolut olisivat tarjonneet mahtavan tilaisuuden valottaa tutkittavien alueiden menneisyyttä paremmin, mutta nyt tätä mahdollisuutta on hyödynnetty vain muutamassa tehtävässä. Tavallisesti Isaac vain menee tutkimaan paikkoja, ampuu paljon vihuja ja kerää lopuksi runsaasti roinaa palkinnoksi. Pelilliseen vaihteluun on muutenkin panostettu, jolloin 20-tuntinen matka säilyy mielenkiintoisena loppuun saakka. Rytmitys olisi kaivannut viilaamista, koska alku on tylsä ja lopun raunioharhailu kestää liian pitkään. Toisaalta nyt on menty selvästi tarinankerronnan ehdoilla, joten se huomioiden rytmitys on erittäin onnistunut.
Graafinen anti on tasaisen laadukasta, eikä teknologia yski. Lataustauot on piilotettu onnistuneesti, sillä pelaaja ei missään vaiheessa tunne irtautuvansa kokemuksesta. Tällä kertaa väripaletti on usein kirkas ja vaihteleva. Liian usein kauhupelit sortuvat pelkkään pimeällä pelotteluun ahtaissa käytävissä. Dead Space 3 osoittaa, että kauhu toimii myös päivänvalossa, kun tunnelma vain luodaan oikein. Fiiliksen keskeinen osatekijä on tietenkin äänimaailma, joka menettää tehoaan vasta pelin loppupuolella. Tämä johtuu pelaajan tottumisesta tehokeinoihin, ei suinkaan työnlaadun heikkenemisestä. Toisin kuin aiemmissa peleissä, henkilöiden välistä dialogia on runsaasti, joten kaikkea tarinaa ei ole tarvinnut ahtaa kenttiin ripoteltuihin äänitiedostoihin ja keräiltäviin tekstipätkiin. Oikeastaan ainoa harmi on tallennuspisteiden sijoittaminen liian harvaan. Välitallennuspisteitä on runsaasti, mutta tilanteen kunnolla tallentavia kohtia pitäisi olla enemmän. Esimerkiksi sivutehtävät saattavat olla tunnin mittaisia ilman mitään välitallennuksia.
Dead Space 3 on laatupeli. Se kertoo tarinansa hyvin eikä kuitenkaan uhraa paljoa pelillistä monipuolisuutta. Audiovisuaalinen anti on jälleen ensiluokkaista. Kaverin mukaan ottaminen ei riko kokonaisuutta mutta poistaa kauhun ja helpottaa etenemistä. Hankkimista voi suositella kaikille täysi-ikäisille kauhupelien ystäville.
Galleria:
