Epic Gamesin ja Microsoftin yhteistyönä syntynyt kassamagneetti ottaa trilogian niputtamisen kunniaksi hengähdystauon ja lähtee muistelemaan menneitä. Sivujuonteeksi tarkoitetussa Gears of War: Judgmentissa palataan locustien ja ihmisten sodan alkuhetkiin. Marcus Fenixin sijaan pääroolissa pullistelee Damon Baird tärkeimpänä aisaparinaan Augustus ”The Cole Train” Cole. Herrojen tähdittämän Kilo-ryhmän tekosia lähdetään kartoittamaan takautumien avulla, kun kukin jäsenistä kertoo sotaoikeuden edessä näkemyksensä edeltävien tuntien tapahtumista.
Myös kulissien takana puhaltavat uudet tuulet, sillä merkittävä osa kehitysvastuusta on siirtynyt rapakon takaa vanhalle mantereelle. Normaalista räiskintämassasta erottuneella Bulletstormilla vakuuttanut People Can Fly astuu suuriin saappaisiin, kun puolalaistiimi pääsee työskentelemään Xboxin yhden tärkeimmän yksinoikeussarjan parissa. Lopputulos vetää kuitenkin yllättävän varovaista linjaa.
Karua kampanjointia
Kampanjan merkittävin uudistus on kokemuksen vieminen enemmän pistemetsästyksen suuntaan. Arcademaisempaa lähestymistapaa korostaa kenttien typistäminen erittäin kompaktiin muottiin. Kolmen tähden skaalalla arvosteltavalle osiolle saattaa lyhimmillään kertyä mittaa ainoastaan parin minuutin verran. Arvostelukriteerien monipuolisuudessa ei päästä lähellekään Bulletstormin vastaavaa, sillä täyspottiin riittää usein maihin ammutuksi joutumisen välttäminen. Toinen tärkeä elementti menestykseen on erityisen lisähaasteen, eli paljastustehtävän aktivoiminen.
Vapaavalintainen paljastustehtävä vaikeuttaa pelaamista mutta vastaavasti nostaa tähtikerrointa. Urakkaa hankaloitetaan muun muassa ammuksien tai aseiden määrää rajoittamalla, tuomalla taisteluun normaalia kinkkisempiä vihollisia, tiukan aikarajan avulla tai näkyvyyttä heikentämällä. Osa tehokeinoista toimii paremmin kuin toiset. Esimerkiksi tietyn aseen käyttöön pakottamalla saadaan sotimiseen piristävän erilaista säpinää, kun taas villiin säntäilyyn johtavat aikarajat lähinnä ärsyttävät. Havainnointikykyä haittaavat savuverhot ja muut visuaaliset efektit näyttävät hyvältä, mutta ne eivät muokkaa kokemusta järin dramaattisesti.
Kunhan noin viisituntisesta kampanjasta kerääntyy kasaan riittävä määrä tähtiä, aukeaa pelattavaksi parin tunnin verran sisältöä tarjoava Aftermath-lisuke. Osio vie Bairdin ja Colen kolmososan kulisseihin ennen viimeistä kohtaamista locusteja vastaan. Suomentajan Jälkipyykiksi ristimä ekstra edustaa perinteisempää Gears-menoa muun muassa kenttäsuunnittelun osalta. Samalla arvosteluskaalat ja tiheät välianalyysit heitetään romukoppaan. Rytminmuutoksen vuoksi Jälkipyykki tuntuu hyvin irralliselta kokonaisuudelta. Se ei lisäksi onnistu syventämään trilogian tarinaa käytännössä lainkaan.
Molempien kampanjoiden suurimmaksi ongelmaksi muodostuu lopulta sarjalle ominaisen eeppisyyden uupuminen. Kirjoiksi asti laajentuneesta mytologiasta olisi voinut napata aiheeksi esimerkiksi locust-konfliktin aloittaneen Emergence Dayn tai Pendulum-sotien käännekohtia. Tähän peilaten satunnainen luku Bairdin menneisyydestä vaikuttaa laiskalta ratkaisulta, jolla pantataan merkittävämpiä tarinoita todellisiin jatko-osiin. Puutuneisuutta lisää entisestään kenttäsuunnittelu, jossa turvaudutaan usein pitkäveteisiin puolustustaisteluihin. Isompia vihollisia puskee läpi ovista ja ikkunoista, mutta ne eivät liukuhihnalta lahdattuina vaikuta enää kovinkaan uhkaavilta tai kiinnostavilta.
Moninpelin muokkausta
Gears of Warin suurimpiin vahvuuksiin on aina lukeutunut moninpeli, eikä Judgment tee poikkeusta. Sarjan mittapuulla heikoksi jäävä kampanja saa uutta eloa, kun tekoälyn sijaan rinnalla taistelee ihmispelaajia. Lyhyisiin paloihin jaetut tehtävät sopivat erityisen hyvin jopa satunnaisen seuran viihteeksi, vaikka tutussa porukassa meno on luonnollisesti parhaimmillaan. Mukaan tarjotaan jälleen erinomaisesti toimiva jaetun ruudun mahdollisuus, mikä alkaa olla harvinaista herkkua nykyään. Pelaajakohtaisesti valittava vaikeustaso vielä varmistaa, että niin vasta-alkajat kuin veteraanit voivat osallistua kivuttomasti samoihin sessioihin.
Kampanjan ohella tekoälyä vastaan mitellään selviytymismoodissa, joka korvaa Beast- ja Horde-tilat. Selviytymisessä ei tarvitse huolehtia niinkään omasta henkikullasta, vaan tarkoituksena on suojella määriteltyjä kohteita locustien hyökkäyksiltä. Yhden tuhoutuessa vetäydytään puolustamaan seuraavaa. Ottelu päättyy, kun kymmenen alati vaikeutuvaa aaltoa saadaan torjuttua tai locustit onnistuvat sabotoimaan kaikki kohteet. Ideaa höystetään hahmoluokilla, joita nähdään ensimmäistä kertaa Gears of Warissa. Pelaaja pääsee valitsemaan muun muassa parannuskranaateilla varustetusta lekurista tai tykkitorneja asentavasta pioneerista. Avain menestykseen on oikeaoppinen tehtävien jakaminen ryhmän kesken sekä ennen kaikkea erityiskykyjen käyttäminen yhteiseen hyvään.
Puolustuskonseptia jalostetaan kilpailullisen moninpelin puolelle. Valtaukseksi nimetyssä muodossa toinen joukkue saa käyttöönsä locustien laajan arsenaalin rynniessään ihmisten asemiin. Moodi tarjoaa huikean hauskoja hetkiä etenkin tasaväkisessä porukassa, vaikka hyökkääjillä tuntuu olevan ainainen yliote. Etenkin hirviökatraan ohjastaminen tuo kaivattua tuoreutta moninpeliin. Ongelmaksi muodostuu karttojen vähyys, sillä vaivaiset neljä areenaa käyvät nopeasti tutuksi. Moitteet karttavalikoiman suppeudesta pätevät myös perinteiseen moninpeliin, sillä tarjolla on ainoastaan toiset neljä temmellyskenttää. Pelimuodoissakaan ei julkaisun aikoihin nähdä tappomatsien lisäksi kuin alueiden valtausta, joten eväät jäävät kevyiksi pitkäikäistä kokemusta ajatellen. Lisää on luvattu ladattavaksi myöhemmin, mutta panttaus vaikuttaa keinotekoiselta ratkaisulta.
Muilta osin People Can Flyn uudistuksia kaavaan voi kuvailla onnistuneiksi. Aloitusaseiden tiukempi rajaaminen joko haulikkoon tai kivääriin sekä erilainen tempo eivät varmasti miellytä kaikkia Gears-veteraaneja. Kuitenkin toimintaan on aiempia osia helpompi päästä kiinni ilman, että meno tuntuisi varsinaisesti tyhmennetyltä.
Cliffy B, missä lienet?
Tässä vaiheessa konsolisukupolvea alkaa olla mahdotonta esitellä mitään ennennäkemätöntä graafista ilotulitusta, mutta Judgment loihtii silti äärimmäisen komeita maisemia. Yleisilmeeltään se lunastaa jopa näyttävyydestään tunnetun sarjan tyylikkäimmän osan tittelin. Pesäeroa muihin tehdään rohkeammalla värien käytöllä sekä lukuisilla tunnelmaa tuovilla lisäkikoilla, kuten ruudussa näkyvällä lialla ja heijastuksilla. Peli on Halo 4:n ja Forza Horizonin tapaan lokalisoitu suomeksi. Mikäli huvittavasti käännetyt retaleet ja toukat alkavat ärsyttää, kotimaisen tekstityksen vaihtaminen englanniksi ei onnistu kuin konsolin maa-asetuksia muuttamalla.
Kokonaisuutena Gears of War: Judgment tuntuu siltä, mitä järjestysnumeron puuttuminen tittelistä vihjaa: välityöltä. Pisteytysjärjestelmän ja erikoishaasteiden esittelyn ohella People Can Flylle on tuskin annettu järin suuria vapauksia viedä konseptia eteenpäin. Teknisesti loistavasta jäljestä huolimatta kummastakaan kampanjasta ei jää soolona mitään käteen. Muutoin mainio moninpeli kärsii puolestaan akuutista sisällön puutteesta. Räiskintä toki toimii yhtä sulavasti kuin aina, ja yhteistyönä pelattuna kampanjan tahkoaminen jaksaa edelleen viihdyttää. Siltikin toivoisi, että jatko-osa pystyy parantamaan edeltäjästään. Siinä tavoitteessa Judgment valitettavasti epäonnistuu.
