Viime vuosina reboottaukset, eli sarjojen uudelleenkäynnistykset ovat nousseet kovaan huutoon viihdeteollisuudessa. Etenkin leffapuolella tarinoiden nollausinto menee toisinaan liioittelun puolelle, kun supersankareiden syntytarinoita sorkitaan jo ennen alkuperäisten kelojen haalistumista. Sen sijaan peräti kolme konsolisukupolvea kestänyt Lara Croftin löytöretkeily alkaakin olla tuuletuksen tarpeessa. Nyt hiljalleen väljähtyneeltä maistunut Tomb Raider -sarja saa kosolti nostetta palaamalla seikkailijattaren nuoruusvuosiin. Samalla kerronta ottaa reilusti vaikutteita genren kärkinimiltä.
Myrskyn tyrskyn
Tarina alkaa ryminällä, kun Laraa seurueineen kyyditsevä tutkimusalus haaksirikoutuu rajun myrskyn seurauksena tuntemattomalle saarelle. Ensijärkytyksestä toivuttuaan seuraava yllätys odottaa kulman takana, kun joku iskee neidolta tajun kankaalle. Ruumiiden täyttämästä vankityrmästä paettuaan alkaa selvitystyö, mitä ihmettä ympärillä oikein tapahtuu. Rannalla vilaukselta nähdyt toveritkin tuntuvat hävinneen kuin pieru Saharaan, eikä vahvoja Lost-viboja huokuva saari muutoinkaan enteile ruusuista tulevaisuutta. Ykkösprioriteetteina täytyy kuitenkin pystyttää yösuoja ja etsiä ravintoa.
Ajanjakso ennen ensimmäistäkään laukausta nostaa tunnelman välittömästi kattoon. Aluksi mennään tiukasti kehittäjien määrittelemässä nuorassa, mutta näin hyvin toteutettuna kädestä pitely on jopa suotavaa. Ensihuuma tasaantuu aavistuksen, kun mukaan tuodaan haaksirikosta selvinneitä kavereita. Sivuhahmot eivät onnistu syventämään kerrontaa, sillä sekalainen seurakunta puhkikulutettuja karikatyyreja jää selvään statistin rooliin. Laran henkilökohtainen kasvutarina säilyy sen sijaan alusta loppuun saakka kiinnostavana juonteena saaren suurempien mysteerien selvittämisen ohella.
Julkaisua edeltävässä markkinointihypessä korostettiin pelaajan ja päähahmon välisen suhteen tärkeyttä. Kehittäjien tarkoituksena oli saada sohvalla löhöilevä tyyppi aidosti huolehtimaan sankarittaren hyvinvoinnista. Vaikka normaalia suuremmat tunneryöpyt jäävät lopulta uupumaan, onnistutaan Laraa inhimillistämään kiitettävästi. Aiempien osien peloton kovanaama esitetään aluksi epävarmana nuorukaisena, joka ajautuu vahingossa keskelle vihamielistä ympäristöä. Sankarin viittaa sovitellaan miltei väkipakolla neidon harteille. Toki pelimäisyydet rikkovat toisinaan immersiota, kun välivideossa heikossa hapessa sinnittelevä päähenkilö jatkaa menoaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa ohjausvuoron siirtyessä pelaajalle.
Tunteita ja juoksuja
Tuorein osa poikkeaa edeltäjistään viemällä kokonaisuutta elokuvamaisempaan suuntaan. Selkein vertailukohta lienee Uncharted-sarja. Tosin Laran selviytymistaisto edustaa synkempää linjaa kuin Nathan Draken veijarimaiset seikkailut. Lisäksi Tomb Raiderissa etenemistahti jää usein positiivisessa mielessä verkkaisemmaksi. Tutkiminen ja räiskintä tasapainottelevat pääosin hyvin keskenään, vaikka loppupuolella vähäisempikin aseiden laulanta riittäisi.
Alkuun vihollisten kohtaamisesta selviää usein täysrähinän sijaan vähin äänin Laran jousipyssyn avulla. Pienryhmässä liikkuvat vastustajat pystyy harhauttamaan erilleen, minkä jälkeen pari napakasti tähdättyä nuolta tai selkään isketty hakku riittävät viimeistelemään työn. Hiljaisempaa lähestymistapaa edesauttaa mainio suojautumismekaniikka, jolle ei poikkeuksellisesti pyhitetä omaa nappia lainkaan. Matalan esteen läheisyydessä hahmo kyykistyy automaattisesti katseilta suojaan. Yksinkertaistettu toteutus toimii, sillä pelaajan ja Laran ajatukset näköesteen tarpeellisuudesta menevät lähes poikkeuksetta yksiin. Automatisoitu kyykistely ei liiemmin sekoile edes kiivaan tulitaistelun keskellä, vaan aidan taakse sukeltaminen onnistuu vaivattomasti.
Hiipimismahdollisuudesta huolimatta mikään ei estä käyttämästä aggressiivisempaa lähestymistapaa. Laraa kantaa mukanaan suppeaa mutta tehokasta asearsenaalia. Jousen lisäksi seikkailun varrella matkaan tarttuu pistooli, haulikko sekä rynnäkkökivääri. Jokaista pääsee myös kehittämään edelleen. Loppupuolella kranaatteja sylkevä kivääri sekä tulipanoksilla kuorrutettu pumppuhaulikko kylvävät huimaa tuhoa talossa ja puutarhassa. Tavaroiden ja taitojen jalostamiseen tarvitaan kuitenkin kokemuspisteitä, joita irtoaa parhaiten ympäristöä huolellisesti nuohoamalla.
Tiukkana tilanteesta toiseen
Eksoottisen saaren osiot jaetaan kapeisiin reitteihin, mutta illuusio laajemmasta kokonaisuudesta onnistutaan luomaan kaikkialle piilotettujen salaisuuksien avulla. Sivupoluilla tulee toisinaan vastaan valinnaisia haudanryöstötehtäviä, joissa tarvitaan kevyttä ajattelua sekä akrobaattista otetta. Muilta osin puzzletarjonta jää sarjan historiaan peilaten erittäin vähäiseksi. Tasoloikinta pysyy sen sijaan alusta loppuun mielenkiintoisena tasaisesti päivittyvän kiipeilykaluston ansiosta. Toisinaan viime tingassa kielekkeeltä toiselle hypellessä tai romahtavasta talosta paetessa on vaikea välttyä vahvoilta Uncharted-fiiliksiltä. Ideoiden lainaaminen on kuitenkin hyväksyttävää, kunhan sen tekee näin tyylikkäästi.
Tasoloikinnan ja räiskinnän välillä jatkuvasti pallottelevan teoksen suurin haaste on sujuvan pelimekaniikan tarjoaminen joka tilanteessa. Ammuskelu on riittävän haastavaa liiallisen ramboilun kitkemiseksi, mutta vihollisten tiputtaminen ei silti tunnu keinotekoisesti vaikeutetulta. Vaikka lähitaistelu menee helposti sekavaksi sohimiseksi, siihen ei ole tarkoituskaan turvautua kuin viimeisessä hädässä. Lara hyppelee kielekkeeltä toiselle sulavasti, ja turhat kuolemat voi laskea yhden käden sormilla. Eteneminen ei hyydy missään vaiheessa, kun selviytymisnäkö paljastaa napin painalluksella oikean suunnan lisäksi lähimaaston kiinnostavat esineet. Jonkun mielestä ominaisuus menee varmasti liiallisen tyhmentämisen piikkiin, mutta toisaalta kukaan ei pakota käyttämään sitä. Harvakseltaan nähdyt reaktiotestitkään eivät onnistu pilaamaan päivää toisinaan tiukasta aikaikkunastaan huolimatta.
Teknisesti Tomb Raider on huikea suoritus. Sulaviin animaatioihin, laajoihin piirtoetäisyyksiin ja tunnelmaa tuoviin erikoisefekteihin käytetyt resurssit välittyvät erinomaisesti verkkokalvoille. Oman osansa tyylikkääseen ulkonäköön tuovat kaiken turhan informaation karsiminen ruudulta sekä eläväinen kamera, joka ei asetu pelaamisen tielle missään vaiheessa. Ainoat pyyhkeet täytyy jakaa toisinaan epävakaalle ruudun päivitykselle. Audiopuoli jatkaa rautaisella linjalla. Ääninäyttelystä ei Laran lisäksi nouse esiin yksittäisiä huippusuorituksia, mutta kiitosta ansaitsevat tilaääntä hyödyntävä saaren ambienssihäly sekä riittävän aggressiiviksi vedetyt efektit.
Tyttö sinä olet tähti
Etukäteen turhalta lisältä vaikuttanut moninpeli onnistuu odotettua paremmin, mutta kokemus jää silti kaksijakoiseksi. Nykytrendin mukaisesti kokemuspisteillä, lukuisilla hahmonmuokkausvaihtoehdoilla ja kattavilla tilastoilla ryyditetty verkkototeutus nimittäin kärsii teknisistä ongelmista. Muutaman testi-illan aikana konsolia sai resetoida useaan otteeseen, kun ottelun jälkeen jäätiin tuijottamaan mustaa ruutua. Matsien aikana usein harmia aiheuttavat epätasaisesti jaetut joukkueet, sillä väkeä poistuu syystä tai toisesta heti alkumetreillä. Yksinpelistä tippuneesta graafisesta ilmeestä huolimatta meno yskähtelee jonkin verran. Moitteiden vastapainoksi on todettava, että verkkomittelöissä on potentiaalia. Etenkin virkistävän niukan tähtäysavun vuoksi vihollisten päänahkojen kerääminen tuntuu palkitsevalta. Lisäksi mukaan sisällytetään tärkeimmät pelimuodot. Nähtäväksi jää saadaanko kaatumatautiin lääkkeitä päivitysten avulla.
Kokonaisuutena Tomb Raider nousee alkuvuoden ehdottomasti parhaaksi suoritukseksi. Sopivan pitkää seikkailua on äärimmäisen vaikea jättää kesken ennen kuin saaren viimeisetkin salaisuudet paljastuvat. Täydellistä peliä ei liene olemassa, eikä Crystal Dynamicsin luomustakaan voi sellaiseksi julistaa. Yksittäiset risut kohdistuvat sivuhahmojen mitäänsanomattomuuteen sekä loppupuolen liiallisuuksiin ajautuvaan räiskintään. Elokuvamaisempi tyyli tuskin miellyttää fanaattisimpia Tomb Raidereiden nimeen vannovia, mutta muille on luvassa herkkua koko rahan edestä. Laran alkutarina sekoittaa sopivassa suhteessa eeppisyyttä ja inhimillisyyttä. Kauan odotettu nuorennusleikkaus onnistuu paremmin kuin etukäteen uskalsi edes toivoa.
