Assassin's Creed alkaa olla siinä pisteessä, että se ei enää ole pelisarja vaan pikemminkin lajityyppi. Ristiretkien ajoilta on päästy renessanssi-Italian kautta Yhdysvaltain vapaussotaan, ja aikaisemmista "emme aio tehdä Assassin's Creedeistä vuosittaista tapahtumaa" -puheista on edetty kolmeen julkaisuun vuonna 2014. Turnausväsymys alkaa koetella sarjan vannoutuneempaakin fania, mutta näkyykö tämä itse peleissä?
Musta lippu liehumaan
Vaikka itse pidinkin kovasti Assassin's Creed III:sta, se ei yleisesti ottaen saanut hurraavaa vastaanottoa. Monesta suusta kuitenkin kuultiin kehuja laivasodalle, ja totesipa joku jopa toivovansa, että Ubisoft tekisi kokonaisen pelin, jossa olisi pelkkää puupaattien välistä laukaustenvaihtoa. No, näinhän tapahtui. Mutta Ubisoft ei olisi Ubisoft, jos olisi jättänyt tämän yhteen peliin. (Emmekä silti ole saaneet jatkoa Beyond Good and Evilille...)
Tänä vuonna tuhannet ja taas tuhannet Assassin's Creed -kehittäjät loihtivat iloksemme uuden sukupolven bugeja, mutta vielä toistaiseksi laajempaa asiakaspohjaa hyödyntääkseen ranskalaisjulkaisija tehtaili myös väistyvän polven laitteille oman nimikkeensä, Assassin's Creed Rogue. Ja mikäs on vääntäessä, kun moottori ja rakennuspalikat ovat pitkälti valmiina. Ei muuta kuin käsikirjoitusta virittelemään.
Tuttuun tyyliin Roguekin liikkuu kahdessa ajassa. Yhtäällä ollaan suurin piirtein nykyhetkessä, Black Flagista tutun Abstergo Entertainmentin toimistossa. Täysin realistisesti tietojärjestelmävian vuoksi rakennus tyhjennetään, mutta tietysti päähenkilö jää selvittelemään sotkuja, mikä tarkoittaa hyppimistä menneisyyden muistoihin Animuksen avulla. Historiallinen tarina taas sijoittuu 1700-luvun Karibialle, jossa Shay Cormac -niminen assassiini purjehtii pitkin poikin saaristoa upotellen laivoja ja jäävuoria.
Meren ja kullan kimallus
Jos on pelannut sarjan aikaisempia osia, tietää jo hyvin tarkkaan, mitä tältä voi odottaa. Shayn varustukseen kuuluu tavaramerkinomaisten piiloterien lisäksi pidempää kalpaa, pistooli, nukutusnuolia ampuva ilmakivääri ja äimistyttävä kyky piiloutua harvahkoon maissipeltoon. Englantilaisten ja ranskalaisten sotilaiden niittaamisen lisäksi keräillään maastosta timantteja, merimieslauluja, aarrearkkuja ja oravannahkoja. Tietysti rakennusten huipulle kiipeily ja sieltä heinäkasaan sukeltaminen kuuluvat yhä asiaan.
Visuaalinen ja äänitoteutuskaan eivät yllätä. Assassin's Creedit ovat pitkään olleet varsin näyttäviä tuotoksia, musiikki kierrättää tuttuja teemoja ja ääniefekteillä luodaan purjehtimiseen oikeaa meritunnelmaa. Kaikki on kovin perustoimivaa laatua, että mikään ei juuri jää mieleen. Oikeastaan merkittävin ärsytyksen aihe on nykyisyyteen sijoittuvan tarinapuoliskon ääninäyttely; pelaajan hahmoa pomottava Violet on lähihistorian kehnoimpia roolisuorituksia.
Tekemisen puutteesta Rogueta ei voi moittia. Tutkittavia maisemia riittää useamman pelin tarpeisiin, ja joka paikasta löytyy kerättävää tai metsästettävää. Maastossa samoilu käy kuitenkin nopeasti puisevaksi puurtamiseksi, jolloin alkuun kiehtovan laaja kartta muuttuu ahdistavan loppumattomaksi tehtäväluetteloksi. Edes saarelta toiselle siirtymistä sävyttävät laivataistelut eivät pysty säilyttämään säihkettään sadannen toiston jälkeen. Tällä määrällä upotettuja paatteja on ihme, että Euroopassa on metsiä jäljellä ja että mannerten välillä ei pääse kulkemaan jalan päällekkäin pinoutuneiden hylkyjen päällä.
Uutuuksia ja yllätyksiä?
Viimeistään tässä vaiheessa joudun itsekin sarjan fanina myöntämään, että pelaamisen into alkaa olla aika vähissä. Ensimmäinen osa oli lupaava, ja kakkososasta alkanut trilogia kehitti Creedejä huikeasti. Silti viimeistään nyt Assassin's Creed alkaa vaikuttaa rutiininomaiselta suorittamiselta, jossa kaikki palikat kyllä ovat tavallaan ihan viihdyttäviä, mutta kokonaisuudesta puuttuu se jokin, minkä vuoksi Ezion kyydissä viitsi juosta kolmen pelin ajan ja Connoriakin malttoi kuljettaa kalpeanaamoja skalpeeraamassa.
En ole koskaan pitänyt tapanani minkään pelisarjan kuolemisen toivomista, koska olen jo pitkään osannut jättää epäkiinnostavat tekeleet kauppaan. Jos joku haluaa vuosittaisen Call of Dutynsa tai Assassin's Creedinsä, niin ei se ole minulta pois. Tällä kohtaa kuitenkin on vähän kahtiajakoiset mietteet. Sarjasta kovasti nauttineena haluaisin tekijöiden ottavan hiukan taukoa, jotta he voisivat kehittää uusia ideoita, ja me pelaajat voisimme kerätä uutta ruokahalua. Rogue saattaisi olla maukas kokemus, jos se olisi täysin irrallaan ympäröivästä maailmasta. Aivan kuten herkullistakaan hampurilaista ei jaksa sulloa täyteen mahaan, ei Assassin's Creed -ähkystä kärsivä pysty sulattamaan vielä yhtä peliä.
Kukahan osaisi piiloutua harvaan maissipeltoon ja ampua tähän sarjaan nukutusnuolen?
