Nintendolta ei ole tullut Wii U:lle vuonna 2016 kuin tämä ja Star Fox. Onneksi Paperi Mario on sen verran hyvä että käteen jää tästä vuodesta jotain muutakin kuin luu. Pelin alussa Mario saa kirjeen Prisma saarelta jonne päädytäänkin seikkailemaan pelin ajaksi.

Pelin roolipeli juuret näkyvät taistelussa, joka on vuoropohjainen. Bowserin kätyreitä kurmotetaan värjäämällä hyökkäyskortteja, joiden jälkeen Mario tekee kortissa näkyvän hyökkäyksen. Hyökkäykset on Marion perinteisiä taitoja, päällä pomppiminen ja nuijalla hakkaaminen ja tuli- ja jääkukat. Mario puolustautuu a nappia painamalla, tai käyttämällä apurikortteja, jossa apuun tuleva örvelö ottaa osumaa Marion sijasta. Roolipelimäistä tasonnousua on mukana sen verran, että Marion maalivarasto ja maksimiterveys nousee aina välillä kun on edennyt pelissä.

Mario pelejä ei voi koskaan syyttää liiasta ryppyotsaisuudesta, mutta tämä menee silkaksi komediaksi. Peli suoltaa ulos vitsejä liukuhihnalta. Yhdessä kohtaa mietin että nyt tämä peli meni vakavaksi kun jouduin selvään ansaan, mutta kyseessä ei ollutkaan ansa vaan tietovisa, missä piti ratkoa erinäköisiä muistitehtäviä.

Peli noudattaa graafiselta linjaltaan Kirby Paintbrushia ja Yoshi's Woolly Worldia siinä mielessä, että missä Kirbyssä maailma on tehty muovailuvahasta ja Yoshissa langasta, Paperi Mario on tehty paperista ja pahvista. Musiikit on huippuluokkaa ja vaihtelevaa. Minulla meni 42 tuntia läpipelaamiseen, mikä on selvästi enemmän kuin Howlongtobeat sivulla keskimäärin. Toadin vaatteiden löytämiseen kesti ainakin kauan. Tämä on vahvoilla kun mietin omia valintoja vuoden peliksi.