Codemasters pyrki parin vuoden takaisella Toybox Turbos -kaahailullaan elvyttämään 90-luvulla kulta-aikaansa elänyttä Micro Machines -sarjaa. Vaikka virallinen miniautolisenssi jäikin uupumaan, onnistui tekele ainakin arvosanojen perusteella viihdyttämään erityisesti nostalgikkoja. Nyt brittiläinen kilpa-ajopeleihin erikoistunut studio on aikeissa tuoda klassisen lelukaahailunsa takaisin suuren yleisön tietoisuuteen.
Vain verkkokoodi rajana
World Series -lisänimellä viitattaneen pelin astetta globaalimpaan skaalaan, sillä tällä kertaa yhteisiin verkkokarkeloihin mahtuu samanaikaisesti peräti 12 virtuaalisuharia. Yksinäiset sudet joutuvatkin pettymyksekseen turvautumaan satunnaisiin ihmiskaahareihin, sillä mukana ei ole minkäänlaista mestaruusmoodia yksinpelaajille. Päätös on ymmärrettävä sarjan moninpelihistorian tuntien, mutta olisiko jonkinmoisen simppelin soolokauden kyhääminen ollut loppupeleissä iso rasti Codemastersin kokoiselle firmalle? Onneksi sentään nelinpelaaminen onnistuu saman sohvan äärestä.
Moninpelin selkein helmi on sarjan aiemmistakin peleistä tuttu Elimination-moodi. Tarkoituksena on päästä kuvaruudun verran karkuun asein varustettuja kilpakumppaneita, siinä missä peränpitäjät putoilevat kahinoista yksi kerrallaan. Mieleen muistuvat oitis ne lukemattomat kavereiden kanssa vietetyt illat Mega Driven Micro Machines 2:n ääressä – tosin tuolloin kasvotonta peliseuraa ei tarvinnut haeskella verkon syövereistä. Kohtuullisen mukavaa meininkiä kaikki tyynni.
Mukana on myös perinteisempi kilpa-ajo sekä hämmentävän hektinen Battle Mode, jonka notkahteleva tekninen toteutus ei suoranaisesti houkuttele tarjolla oleviin pommikahinoihin tai lipunryöstöön. Poissa ovat suoraviivaiset ja toimivat radat, tilalla sinne tänne rönsyilevät sekavat taisteluareenat. Ankean verkkokoodin vuoksi joukosta putoilee jatkuvasti pois ihmispelaajia, kunnes lopputuloksissa voi hyvinkin huomata taistelevansa pelkästään tekoälyn ohjastamien kuskien kanssa. Myös ruudunpäivitys matelee etanan lailla kaikkien suhareiden näkyessä ruudulla samanaikaisesti. Ankea Battle Mode jäänee valtaosalle pelaajista kokeilun asteelle.
Nopeasti koluttu
Micro Machines World Seriesin sisältö laahaa muutoinkin viime vuosituhannella. Onneksi vaivaisen kymmenen radan joukkoon mahtuu jokunen kohtuullisen viihdyttävä tapaus, ettei homma ala maistua heti kättelyssä puulta. Tusinan ajoneuvoluokan valikoimaan saa vaihtelua kevyellä kustomoinnilla, mutta tästä huolimatta World Seriesin tarjoaman lelulaatikon sisältö on yhdessä illassa koluttu. Kukin kisa on avoin kaikille menopelityypeille, joten esimerkiksi ihanan tasaväkiset formulakisat biljardipöydällä loistavat tällä kertaa poissaolollaan. Lisäksi tyytyminen on renkailla varustettuihin ajoneuvoihin, joten poissa ovat myös huiman vauhdikkaat kilpavenekisailut pihan suihkulähteessä. Sisältöä ei ole loppupeleissä kylliksi modernin pelin tarpeisiin.
Nerf Machines
Micro Machines -lisenssi on saanut kylkeensä myös Nerf-brändin hämmentävän vahvan edustuksen. Sen lisäksi, että jokaisen radan reunoilla lojuu tolkuttomat määrät Nerf-pyssyjä ja muuta teeman ympärillä pyörivää sälää, jopa varsinaisten ajoneuvojen aseet ovat tätä nykyä brändin omistuksessa. Nelinpelin tiimellyksessä samaisen firman logo komistaa parhaimmillaan ruudun jokaista nurkkausta. Todella halpaa ja ennen kaikkea väkisin päälle liimattua mainostamista, jonka olisi voinut hoitaa reilusti hienovaraisemminkin.
Takaisin lelulaatikon pohjalle
Micro Machines World Series tarjoaa nostalgiannälkäisille hupia muutamaksi tunniksi. Selkeä sisällön puute kuitenkin on tekeleen kiistaton heikkous, eivätkä kymmenen rataa ja tusina autoa yksinkertaisesti ole tarpeeksi viihdyttämään yhtä iltaa pidempään. Parhaimmillaan kaahailu on samalta sohvalta tai tutun verkkoköörin kera, muutoin World Seriesin voi huoletta jättää omaan arvoonsa.
