Minipeleihin keskittyvä Mario Party -sarja on jo varsinainen konkari. Pääsarjassa julkaisuja on huimat kymmenen kappaletta, minkä lisäksi käsikonsolit ovat saaneet kourallisen sivuosasia. Aimo määrä pelattavaa siis.
Miten tähän sakkiin istuu 3DS-käsikonsolille julkaistu Mario Party: The Top 100?
Bileiden best of -kokoelma
Marion ja kumppanien tuorein bilepaketti lainaa minipelinsä sarjan aiemmista osista. Kyseessä on eräänlainen best of -kokoelma, joka juhlistaa kymmentä pääsarjan nimikettä unohtaen tyystin käsikonsolinimikkeet.
Suurin osa sadasta minipelistä on saanut graafisen päivityksen. Lisäksi Wiiltä tuttuja koitoksia on muokattu toimimaan ilman liikeohjausta. Kaikki huvitukset eivät ole saatavilla heti alusta asti, vaan niitä pitää avata yksinpelattavassa Minigame Island -tilassa. Tämä moodi päästää pelaajat koluamaan muutamaa saarta, jotka tarjoavat lineaarisen matkan täynnä valmiiksi valittuja minipelejä. Eteneminen ei ole kovinkaan vaikeata, eikä yksittäisiin koitoksiin kulu montaakaan hetkeä. Aikaa saarien läpi temmeltämiseen menee päälle pari tuntia.
Jos mielessä on jokin tietty oma minipeli, voi sen pariin hypätä vapaasti 100 Minigames -moodissa. Sadan huvituksen valikoima vaikuttaa varsin hyvältä kokonaisuudelta. Mukana on valitut palat pääsarjan kymmenen parhaan pelin tarjonnasta, johon kuuluu toiminnallista rymistelyä, älyä ja refleksejä vaativia pläjäyksiä sekä tietenkin onneen nojaavia koitoksia.
Tuppeensahattuja pelilautoja
Harmillisesti The Top 100:aan ei ole ympätty kunnollisia pelilautoja, joissa pyöriä kilpailijoiden kanssa. Minigame Matchissa on tarjolla vain yksi simppeli lauta, jossa metsästää kolikoita ja tähtiä ruudusta toiseen kulkien. Hieman tylsä ratkaisu, joskin kovin best of -kokoelman henkinen. Maksimissaan kymmenen vuoroa kestävä turnee tarjoaa koettavaksi minipelejä, mutta niiden kimppuun päästään liian harvakseltaan.
Moninpelaaminen onnistuu tällä pelilaudalla, vapaasti valittavissa minipeleissä tai kahdessa muussa turnaustyylisessä moodissa. Verkon yli ei päästä ottelemaan tuntemattomia vastaan, kuten arvata saattaa. Sen sijaan paikallinen kisaaminen onnistuu joko muiden The Top 100:n ostaneiden kanssa tahi Download Play -toiminnon avulla yhtä peliä jakaen. Jos tuttuja ei saa mukaan, on tarjolla tekoälyn ohjastamia kilpakumppaneita.
Muiden kanssa pelaaminen on Mario Partyn suola, niin myös tällä kertaa. Mikäli völjyyn saa kavereita, joiden kanssa kisata bileiden johtopaikasta, on meno huomattavasti mukavampaa. Lineaarisen Minigame Islandin läpäiseminen on kohtuullisen vekkulia puuhaa yksin, mutta sen jälkeen ei käteen paljoa jää.
Voittaako Luigi tekemättä mitään?
Visuaalisesti tuotos on perushyvää ja mukavaa katsottavaa. On iloinen yllätys, että toisin kuin muissa Nintendon viime aikoina julkaisemissa 3DS-peleissä, on 3D-efekti tällä kertaa jopa käytettävissä. Musiikkipuoli koostuu pitkälti aiemmista osasista tutuista kappaleista, joita on tuunattu sitten viime kuuleman.
Mario Party: The Top 100 on kuin oman suosikkiartistin kokoelmalevy, niin hyvässä kuin pahassakin. Peruselementit ovat kunnossa, mutta puitteet ovat kliinisiä ja jopa hieman mielikuvituksettomia. Vaikka sienimaailman asukkien minipelit ovat varsin mainioita, olisivat niiden puitteet kaivanneet lisää työstämistä. Yksinpelikoitos on simppeliä hupia, mutta yksi ja sama moninpelilauta käy nopeasti kovin tutuksi.
Uutukainen sopinee etenkin vanhojen kokemusten retrofiilisteilijöille sekä ensikertalaisille. Kyseessä on varsin sopiva tuotos 3DS:n viimeiseksi Mario Partyksi, mutta potentiaalinen Switch-versio tarvitsee paremmat puitteet minipeliensä ympärille.
