Hyvin, näemmä. Samaan maailmaan (ja kaupunkiin) sijoittuva Judgment on käytännössä kuinYakuza-sarjan peli, josta nauttiminen ei kuitenkaan edellytä sitä ennen tulleiden tuotosten tuntemista.
Etsivälle sattuu, kaikenlaista
Judgmentin päähahmona nähtävä Takayuki Yagami nähdään aivan tarinan ensimetreillä lakimiehenä, mutta kun hänen syyttömäksi puolustamansa mies murhaa tyttöystävänsä, päättyy lakiura kuin seinään. Omantunnon tuskien saattelema sankarimme päätyy yksityisetsiväksi neonvalojen ja väkivallan kyllästämään Kamurochoon, tuohon Yakuza-peleistä tuttuun ympäristöön.
Pelaajan tehtävänä on ohjata Yagami-san läpi hitaasti alkavan tarinan, joka onneksi kiihdyttää menoaan matkan varrella. Juonikuvioihin kuuluvat muun muassa kaupungista löytyneet silmättömät ruumiit sekä tietenkin monet yakuzan jäsenet. Varsinaisten tarinaelementtien ohella etsiväsankarimme pääsee myös harjoittamaan leipätyötään erilaisten sivutoimien muodossa. Milloin etsitään kadonneita henkilöitä, milloin tutkitaan pettämisepäilyjä. Tämän peruskauran lisäksi mukaan mahtuu paljon erikoisempaakin sisältöä, kuten studiolta sopii odottaa.
Sivutehtävissä päästään muun muassa pistämään kapuloita pervoryhmittymän rattaisiin, jotta heidän pikkuhousuvarastelunsa sekä takapuolipuristelunsa saadaan loppumaan. Koska totta kai. Unohtaa ei myöskään sovi monia minipelejä, joita on ripoteltu ympäri kaupunkia. Yagamin toimistosta löytyy flipperi, uhkapeliluolissa isketään korttia, kapakassa heitetään tikkaa ja Segan pelihallissa päästään hakkaamaan klassikkopelejä Virtua Fighterista Space Harrieriin.
Unohtaa ei sovi myöskään lennokkikilpa-ajoja tahi eräänlaista Mario Party -kokemusta. Yagamin mukanaan kanniskelema lennokki on isohkossa roolissa sekä tarinassa että ympäri Kamurochoa lennettävissä kilpa-ajoissa. Droneille sopivia ratoja ei ole tuhottoman paljoa, mutta kisailu on maistuvanpuoleinen välipala muulle rymistelylle. Mario Partyn tyylinen minipeli puolestaan sijoittaa sankarimme virtuaalimaailmaan, jossa edetään noppaa heittämällä ja vihollisia mätkimällä.
Tekemistä siis piisaa vaikka muille jakaa. Ainoastaan studion aiemmista tuotoksista tuttu karaoke tuntuu puuttuvan. Tämä siitäkin huolimatta, että Yagami on mallinnettu entisen poikabändiläisen ulkoasun mukaan.
Kuin turboahdettu mopoauto
Judgmentia pelatessa ei vertailua Yakuza-alkuperäissarjaan voi olla tekemättä. Tutun ympäristön lisäksi nähtävillä on paljon samoja pelimekaniikkoja ja jopa monet hahmoanimaatiot ovat tuulahduksia menneisyydestä. Toisaalta miksi rikkoa jotain toimivaa, sillä esimerkiksi taistelu on myös tällä kertaa toimivaa.
Jos Yakuza-sarjan Kiryu oli taisteluissa kuin katujyrä, jonka iskut tuntuivat naapuripitäjässä asti, on Judgmentin Yagami-san kuin turboahdettu mopoauto. Uusi sankari tuntuu ketterämmältä ja kevyemmältä, mutta taistelu on edelleen toimivaa ja varsin hauskaa. Etsivämiehemme lyö ja potkii, mutta tarvittaessa myös pomppii seinien kautta vastustajan raiveliin sekä hyppii vastustajien yli.
Taitoja päästään kehittämään matkan varrella uusilla muuveilla, voimalla sekä muilla taidoilla. Hahmonkehitys johtaa siihen, että osa vastaan asettuvista kelmeistä kaatuu jopa liiankin helposti. Kamurochon kohdataan vähän väliä pahisryhmiä, jotka haastavat rähisemään sankarimme nähdessään. Näitä taisteluita päästään kokemaan pelin aikana kymmenittäin, ellei jopa sadoittain. Ehkä tässä mielessä onkin ihan hyvä, että ne hoituvat loppupuoliskolla kuin vettä vaan?
Suoritettavaa piisaa, mutta ei paineita
Nimikkeessä on onnistuttu tekemään lähes kaikesta eräänlaisia minipelejä. Pelaajan tekemisiä mitataan sankarimme kännykkäsovelluksen kautta ja niistä palkitaan kykypisteillä. Mätkit sata hahmoa kanveesiin toisella taistelutyylillä? Kykypisteitä, ole hyvä. Olet kokeillut ravintolan x jokaista ruoka-annosta? Otahan kykypisteitä. Olet pelannut tarpeeksi monta erää eri minipelejä? Kykypisteitä! Hassunhauska mekaniikka saa koluamaan eri ruokapaikat, käyttämään kykyjä vaihtelevasti ja kokemaan kaikenmoista, mitä neonsävyisellä ympäristöllä on tarjottavanaan.
Kaupunki onkin kuin yksi nimikkeen päähahmoista Yagami-sanin ja kumppanien kanssa.
Niitä tummiakin pilviä
Kaikki tähän asti kuulostaa hyvältä, mutta soppaan mahtuu mukaan myös vähemmän hauskoja ominaisuuksia. Yksi etsivän perustoimista on nimittäin epäiltyjen ja välillä muuten vaan tuttujen hahmojen varjostaminen. Nämä osuudet ovat puuduttavia ja paikoitellen liian pitkiä koettelemuksia. Jos piilosta piiloon huomaamattomasti eteneminen jostain syystä epäonnistuu, niin koko hoidon joutuu aloittamaan alusta. Viiden minuutin tylsä, joskin helppo, väijyntäsessio uudemman kerran suoritettuna ei houkuttele minkään vertaa.
Usein päästään myös juoksemaan epäiltyjä sekä muita nopeita asioita kiinni. Tällöin ohjelmassa on reaktiotesti, joka edellyttää oikea-aikaisia nappien paineskelua tahi analogi-tatin vääntämistä. Nämä osuudet eivät onneksi ole mahdottoman pitkiä, joten niihin ei ehdi turhautua.
Muihin etsivämäisiin toimiin kuuluvat todisteiden (ja kissojen, älkää kysykö) etsiminen tarjolla olevista näkymistä tai huoneista. Harvakseltaan päästään myös esittämään todistusaineistoa vastapuolen pään kääntämiseksi.
Tarina on – kuten todettua – alussa hieman hidas, mutta vauhti onneksi yltyy. Etenkin alkupuolella puhetta on parissa kohdin hitusen liikaa. Tarinan väliin on ujutettu pakollisena paljon sivutointa täysin turhanpäiväisestä hupaisaan sekä naisseuralaisen vaatettamisesta lennokin lennättämiseen. Onpa tarjolla lisäksi vaikkapa pikainen oikeudenkäynti toimistosta kadonneen kakun löytämiseksi. Kyseessähän on kuitenkin Ryu Ga Gotoku -studion peli.
Kahta kieltä korvaan
Judgmentin ääninäyttely on kaksipiippuinen miekka. Koko tuotoksen voi nimittäin kuunnella joko alkuperäiskielellä japaniksi tai kahtiajakoisella englanninkielisellä dubbauksella. Tutumman kielen ääninäyttelyllä on hetkensä, mutta ensi alkuun se ei tunnu istuvan peliin. Muutamissa kohdin se tuntuu jopa pöhköltä. Kun lontoonkielisen puheen kuitenkin jättää päälle, tottuu siihen vallan mainiosti, eikä japanikieliseen puoleen huomaa haluavansa palata. Kumpikin vaihtoehto toimii, eikä kumpaakaan voi dumata täysin turhana.
Mutta, Judgment ei ole maailman modernein peli sen jokaisessa mielessä, sillä tiettyä kankeutta on huomattavissa animaatioissa sekä itse ympäristössä. Kun pelaajan ei haluta etenevän tiettyyn suuntaan, on edessä näkymätön seinä, joka tukkii reitin. Myös osa kaupungista, jopa muutamat sen tutut osaset, jäävät näiden seinien taakse ulottumattomiin. Myös tietyt hahmoanimaatiot olisivat voineet kaivata pienoista lisähuomiota, mutta mitään mahdottoman häiritsevää ei ole tarjolla.
Graafisesti Judgment on varsin oiva noin muuten. Etenkin öinen Kamurocho neonvaloineen kaikkineen on mukavaa katseltavaa. Kaupunki ja erityisesti sen monet ravintolat saavat kaupanpäällisinä halajamaan matkaa Japaniin. Mikäli vain unohtaa kaikki mahdolliset taistelupukarit ja kaiken väkivallan, on peli perhaimmillaan kuin matkailumainos nousevan auringon maalle.
Musiikkipuoli tarjoaa meneviä ralleja, jonkin verran tunnelmointia sekä ripauksen etsivämäistä musisointia. Kappaleille on puolensa, mutta oikeastaan mitään ei jää hyräilemään tai muistelemaan pelisession jälkeen.
Tarinan voi läpäistä kiirehtimällä noin 30 tunnin päälle, joskin realistisempi tuntimäärä on lähempänä 40:ää. Mikäli aivan kaiken haluaa kokea ja nähdä ja suorittaa ja kerätä, on pelikelloon lisättävä reilusti lisää tunteja. Ja miksipä ei lisäisi, sillä Judgmentin maailma on varsin viihdyttävä.
Peukkua on taas pakko näyttää
Yakuzansa pelanneille Judgment on kuin paluu kotiin. Mitä nyt vessan kaakelit on vaihdettu, seinät maalattu uudelleen ja ruokailuryhmä on vaihdettu uuteen, sen verran erilaisia pelimekaniikkoja etsivällä on tarjota. Kaikille muille tarjolla on hyppäys tuoreeseen tarinaan, uudella päähahmolla, viihdyttävässä maailmassa. Peli on täynnä tekemistä, hupsua ja vakavaa. Kuten ne monesti mainitut Yakuzat, myös Judgment ansaitsee kehuja.
Kyseessä ei ole täydellinen paketti, mutta perin viihdyttävä se silti on.
