Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1996 Marylandin Burkitsvilleen. Black Hillsin avaraan metsään eksyneen pikkupoika Peterin perään on lähetetty etsintäpartio. Ex-poliisi, sotaveteraani Ellisin saapuessa koirineen paikalle on muu joukkio jo lähtenyt talsimaan kohti katoamispaikkaa, ja hänen täytyykin nyt kiirehtiä heidän peräänsä. Etsiessään johtolankoja Peterin olinpaikasta mies vaeltaa yhä syvemmälle legendaariseen noitametsään ja joutuu kohtaamaan menneisyytensä verenhimoiset aaveet silmästä silmään.
Ei mitään uutta auringon alla
Tarina on sekoitus Blair Witch -leffojen tapahtumia sekä Layers of Fear -peleistä tuttua hauraan ihmismielen järkkymisen aiheuttamaa tuskaa. Sotatraumoista ja parisuhdeongelmista kärsivä päähenkilö tuntuu tusinatavaralta, joten mitään kovin kummoista ei siis tarinallisesti ole tarjolla. Muutenkin pääjuoni on kovin ennalta-arvattava, eikä pelin lopputulema yllätä ketään. Metsässä asustava pahuus jää valitettavasti taka-alalle: teoksessa keskitytään enimmäkseen päähahmon mielenterveydellisiin ongelmiin.
Aivan kuten filmissä, pelissäkin harhaillaan synkän metsän siimeksessä ja säikytään puista roikkuvia tikku-ukkoja sekä pusikossa möyriviä mörököllejä. Päiväsaikaan pitkin polkuja talsiessa syksyinen maisema on kaunista katseltavaa ja olo on turvallinen, mutta pimeyden laskeutuessa ympäristö muuttuu tunnelmaltaan melko puistattavaksi. Maailmassa vallitsee useimmiten täydellinen hiljaisuus, joten pienimmätkin oksien rapsahdukset tai askelten äänet saavat kylmät väreet kipittämään pitkin selkärankaa.
Reppu täynnä tavaraa
Ellisillä on mukanaan muutama hyödyllinen vekotin: vanhan Nokialaisen mallinen matkapuhelin, perinteinen radiopuhelin, kauhupeleistä tuttu huono taskulamppu sekä videokamera. Kompassia tai karttaa ei repusta löydy, eikä niistä mitään hyötyä noidutussa metsässä olisikaan. Hyvä suuntavaisto tulee kuitenkin tarpeeseen, sillä niemet ja notkelmat näyttävät keskenään hyvinkin samankaltaisilta, eikä turhauttavalta eksymiseltä voi välttyä. Päättömästi ympäriinsä vaeltaminen viekin suurimman osan peliajasta.
Videokameralla tehdään muutakin kuin kuvataan maailman hauskimpia kotivideoita. Pitkin maita ja mantuja on ripoteltu videokasetteja, joita katsomalla saadaan lisätietoa metsikön tapahtumista. Kameralla on kuitenkin tärkeämpikin käyttötarkoitus: Pikakelaamalla videoita Ellis pystyy manipuloimaan ympäröivää maailmaa, kuten esimerkiksi avaamaan lukittuja ovia ja ratkomaan muita pieniä pulmia. Tämä pelimekaniikka tuo leppoisaa vaihtelua möröiltä karkuun juoksemiselle ja antaa pelaajalle pienen hetken rauhoittumiseen.
Puskissa vaanivia tikku-ukkoja
Hämärässä pöheikössä juoksentelee kaikenlaisia pahiksia, joista yleisimpiä ovat jättikokoiset tikku-ukkelit. Salamaakin nopeammin ympäriinsä pinkovat variksenpelättimet pystyy pamauttamaan polttopuuksi taskulampun avulla. Tässä kuitenkin ilmenee usein pieniä vaikeuksia: Ellisin paras ystävä, belgianpaimenkoira Bullet osoittaa miehelle liikkeillään ja murinallaan missä mörri milloinkin kulkee, mutta usein turre on jossain kaukana poissa tai liian lähellä, joten sen liikkeitä on todella vaikea nähdä. Myös pimeys tuo omat vaikeutensa koiran havaitsemiseen.
Karvakuono osaa muutakin kuin vain kertoa mistä suunnasta vaara lähenee, ja rekku saa läsnäolollaan aikaan rauhoittavan tunteen sekä pelaajalle että Ellisille. Bullet toimii eräänlaisena kompassina: reitin seuraavaan paikkaan löytää yleensä kipittämällä murren tassunjäljissä. Käskemällä hauvaa etsimään se pinkaisee pöpelikköön ja palatessaan tuo juonen kannalta tärkeitä esineitä Ellisille. Ja mikä parasta: koiraa voi paijata.
Toiset tykkää, toiset ei
Blair Witch pyörii keskitasoisella tietokoneella sulavasti. Steamin keskustelupalstoilla osa pelaajista on kuitenkin valittanut lukuisista bugeista ja muista suorituskykyongelmista, ja kehittäjät ovatkin jo julkaisseet muutamia päivityksiä, joiden pitäisi korjata ongelmat.
Ajoittain hyytävästä tunnelmastaan huolimatta Blair Witch tuntuu pikaisesti kyhätyltä yritykseltä, ja se jää samalle inhottavan keskinkertaiselle tasolle Layers of Fear -sarjan pelien kanssa. Alle kuusi tuntia kestävä metsäretki ei oikeastaan ole kauhupeliksi hirmuisen pelottava, ja se tallautuu nopeasti muiden, parempien teosten jalkoihin. Seikkailu jakaa mielipiteitä, aivan kuten Blairin noidasta kertovat elokuvatkin: siitä joko tykkää tai ei.
