Säätöjen tutkimista ja kapulanheiluttelua
Rehellisesti sanottuna vietin Sairenton valikoissa enemmän aikaa kuin tutorial-osuudessa, vaikka pelasin senkin opettelun vuoksi kolmeen kertaan. Pelintekijät ovat ottaneet huomioon niin valtavan määrän säädettäviä juttuja, että hatunnosto ja kumarrus ovat paikallaan. Pienenä kynnyksenä englanninkielisten valikoiden muutamia sanoja piti luntata nettikääntäjästä.
Lyhyesti tiivistettynä säädöt koskevat VR-maailman käyttömukavuutta, liikkumista, aseita ja visuaalisia säätöjä, joita on valtava määrä. Vaikeustasoa voi säätää täydestä aloittelijasta veteraanitason kapulanheiluttelijaan, ja etenkin niin sanottuun VR-pahoinvointiin voi vaikuttaa monella tavalla. Aluksi äimistelin, miten kahdella Move-kapulalla voi saada aikaiseksi niin suuren määrän toimintoja, mutta lopputulos on todella toimiva. Pienenä miinuksena pitää mainita pelituolini käsinojat, sillä Sairentoa ei voi pelata tällaisen pömpelin kanssa istualtaan. Sapeleiden tempaiseminen hartioiden yläpuolelta kävi luontevasti, kun taas vyöllä olevia aseita ei pystynyt ottamaan käyttöön käsinojien vuoksi.
Ennen tositoimiin lähtemistä erilaisia liikkeitä ja aseiden käsittelyä voi harjoitella dojossa, jossa riittää tilaa temmeltää. Seinäjuoksut, tuplahypyt, paikanvaihdot, juokseminen ja hyökkäykset ovat vielä varsin helppoja sisäistää, sillä toiminnot on jaettu todella järkevästi Move-kapuloiden välille. Edistyneempää osastoa edustavat voltit hyppyjen aikana ja esimerkiksi Max Paynesta tuttu bullet time -ominaisuus, jota on nähty muun muassa Horizon Zero Dawnissa. Sillä voi hidastaa menoa hetkellisesti vaikkapa tarkemman laukauksen edesauttamiseksi.
Toimintaa koko rahan edestä
Sairento antaa todella vapaat kädet taistelutyylien valinnalle heti alusta, sillä kaikki valittavat aseet saa heti käyttöönsä. Valikoimassa on tavallisten pistoolien lisäksi monia sarjatuliaseita ja hienostuneempaa äksöniä varten esimerkiksi jousipyssy, miekat tai shurikenit listivät vastustajia tehokkaasti. Tosin miekoissa on eräs hieman tylsä ominaisuus, sillä jo viholliseen 'törmääminen' listii heikomman pahiksen. Pelin tempo tuntuu ainakin helpommilla tasoilla varsin hyvältä, ja aseiden luotien lentoradat ehtii selkeästi näkemään ilman hidastustakin.
Perusvaikeustasoja on laitettu peliin peräti viisi kappaletta ja skaala tuntuu mukavan laajalta. Siinä missä vahingon määrää on laskettu peräti 85% helpoimmalla tasolla, saattaa vaikeimmalla yksikin osuma olla kohtalokas. Suosituksena tarinapeliä ei kannata pelata liian helpolla tasolla, mikäli motoriikka on kohtalaisella tasolla, sillä tehtäviä on vain kymmenen. Kaiken kukkuraksi tarina tuntuu kovin köykäiseltä, ja muutamia käytyjä keskustelunpätkiä lukuun ottamatta seikkailun ydin ei tunnu aukeavan oikein millään tavalla. Pääsääntöisesti tehtävissä pistetään nippuun iso läjä pahiksia ja marssitaan teleportin kautta pois. Pituuttakaan tarinalla ei ole kuin enintään 2-3 pelitunnin verran.
Lyhyt tarinamoodi ei kuitenkaan ole kuin kevyt pintaraapaisu kaikesta toiminnasta, mitä on tarjolla. Itseään pystyy haastamaan loputtomassa selviytymismoodissa tai haastetehtävissä niin yksin kuin kaverinkin kanssa – ja kaveriporukalla myös vastakkain pelaaminen on mahdollista.
Kivaa splättäysmeininkiä, loottaamista ja kustomointia
Sairento on taatusti intensiivisempiä VR-pelejä, joita on tullut pelattua, mutta samalla se on myös todella palkitseva. Jo ampuminen on varsin tyydyttävää puuhaa, mutta ennen kaikkea miekoilla saa aidon samuraisoturin fiiliksen ja raivon päälle, kun kohti ryntääviltä vihollisilta pääsee katkomaan raajoja ja pudottelemaan päitä intensiivisen toiminnan keskellä. Ruudussa vilahtelevat vahinkolukemat ja teksti-ilmoitukset tappotyylien sekä haastavuuden mukaan saavat yrittämään mitä erikoisempia tyylejä. Hurjimmissa visioissa blokataan vihollisen pistoolihyökkäys miekoin, hypätään voltti ilmaan ja ammutaan hidastuksen aikana muutama tarkoin valittu luoti pahiksen kypärän läpi. Vaikutelmasta ei puutu kuin Sniper Elite -pelien luunmurskausanimaatio.
Tehtävien aikana kerättävää loottia käytetään jos jonkinmoisiin kustomointeihin, joita saa laitettua neljä kappaletta jokaiseen aseeseen. Hikeä pintaan nostaneen tehtävän jälkeen moninaisten tilastojen ihaileminen ja boostereiden läpikäyminen on sopivaa hermolepoa aivonystyröille.
Vuoden onnistuneimpia VR-kokemuksia
Sairentoa voisi kuvailla kehittyneempien kontrollien osalta erittäin haastavaksi, mutta mitä paremmin ne hallitsee, sitä enemmän pelin parissa viihtyy. Pelin kotelossa saisi olla vahva suositus pöytätuulettimelle, sillä ilman sitä VR-kypärässä pitäisi olla vesisäiliö ja letku kuin F1-kuskeilla konsanaan. Se kuvastaa parhaiten, miten paljon hikeä kuluttava tekele on kyseessä.
Myös ulkoisesti Sairento on varsin pirteä ilmestys, sillä värikäs maailma ja hyvin animoidut viholliset vaikuttavat oikein toimivilta. Ainoastaan ruumiiden ja tantereelle levinneiden jäsenten kavalkadia jäin kaipaamaan, sillä taistelussa kaatuneet soturit siivotaan aivan liian nopeasti pois näkyvistä.
Kokonaisuutena Sairento jättää erittäin positiivisen kuvan. Se kuvastaa loistavasti taistelupelien realismia, mitä nykypäivän tekniikalla saadaan aikaan, kun peli tehdään asiantuntemuksella. Kypärä päähän, huivi kasvoille, miekat tanaan ja pistoolit laulamaan, nämä eväät kantavat pitkälle ja saavat pelaajan viihtymään.
