Nintendon Switch-konsolille päivitetty peli on yläviistosta kuvattu seikkailu, jossa taistellaan vihollisia vastaan, kolutaan luolastoja sekä... kohdataan Super Mario -vihulaisia?
On meinaan niin Zeldaa että
Juonikuviot vievät vihreänuttuisen Linkin Koholint-saarelle haaksirikkoisena. Tajutonna rannalla makaava sankari viedään virkoamaan läheiseen kylään, mistä varsinainen seikkailu alkaa. Pelaajan tehtävänä on tutkia saari päädystä päätyyn ja selvittää mikä virka on vuoren huipulla möllöttävällä jättimäisellä munalla. Suurella ja monimutkaisella juonikuviolla nimikettä ei ole höystetty, joten sitä ei parane odotella hulppeasta alkunäytöstä huolimatta.
Seikkailun voi jakaa ronskisti kahteen osaseen, itse saarella pyörimiseen ja luolastojen koluamiseen. Kumpikin osa-alueista on hauskaa puuhaa, omalla tavallaan.
Maan pinnalla kummasteltavana ei ole edellisen Zelda-seikkailun, kovin kehutun Breath of the Wildin, tapaista avointa maailmaa. Onhan kyseessä uusioversio Game Boy -pelistä. Tällä kertaa maailma on suhteellisen kompakti ja se aukeaa pelaajan ulottuville paloissa. Saarta tutkiessa vastaan tulee jatkuvasti jos jonkin sortin esteitä, joita ei sillä hetkellä käytössä olevilla varusteilla päästä ohittamaan. Kuulostaa tutulta Zelda-mekaniikalta: jokainen uusi härpäke avaa tutkittavaksi uusia alueita ja reittejä. Tämän takia uutuuttaan kiiltävien työkalujen saaminen plakkariin onkin joka kerta yhtä kutkuttavaa.
Maan pinnalla on myös pari kylää asukkaineen, sinne tänne siroteltuja tönöjä yksiulotteisine asukkaineen sekä aimo määrä salaisuuksia löydettäväksi. Minipelejäkään ei parane unohtaa, sillä Link päästetään kalastamaan, laskemaan jokea ja keräilemään kouralla koriste-esineitä. Pelissä riittääkin kiitettävän paljon löydettävää aina sydämenpalasista vaihtokaupattaviin esineisiin. Saarta tutkii mielellään, vielä lopputekstien jälkeenkin.
Tyrmät ovat puolestaan täynnä vihollisia, aivopähkinöitä selvitettäväksi ja avaimia kerättäväksi. Lisäksi jokaisen luolaston lopussa odottaa pomovastustaja valmiina kurmottamaan Linkiä. Loppupomoista pitää kuitenkin todeta se, että niitä ei ole vaikeustasolla pilattu. Kunhan keksii oikean tavan jakaa vahinkoa, ei taisteluissa nokka kauaa tuhise.
Luolastot ja tyrmät ovat parhaimmillaan kuin isoja aivopähkinöitä, joihin voi kuluttaa pitkätkin ajat, mikäli oikea etenemistapa ei heti aukea. Muutamien viimeisten koitosten selvittäminen vei itseltäni jopa hävettävän pitkät ajat selvittää kunnialla loppuun asti.
Nyt täysissä väreissä
Mikäli alkuperäinen seikkailu on kirkkaana mielessä, pystyy uutukaisen pelaamaan läpi tuosta noin vain. Vaikka kaikki näyttää ja kuulostaa uudelta, ovat eri palaset vanhoilla tutuilla paikoillaan. Aivopähkinät ratkeavat samaan tapaan, hahmot möllöttävät samoilla sijoillaan ja dialogi on pitkälti samanlaista. Kyseessä on samanaikaisesti uusi sekä vanha peli. Uusi alusta tuo kuitenkin mukanaan huomattavasti tuoretta asiaa aina pienistä elämää helpottavista asioista isompiin parannuksiin. Peukkua pitää näyttää esimerkiksi mahdollisuudelle läntätä kartalle omia kuvakkeita muistuttamaan paikoista, joihin palata myöhempänä ajankohtana.
Yksi tuoreen Link's Awakeningin parhaista puolista on sen vekkuli ulkoasu. Nimike näyttää kuin leluja tai Nintendon amiibo-figuureja olisi tuotu eloon värikkääseen ympäristöön. Maailma hahmoineen näyttää varsin hienolta, pelasi sitten television kautta tai konsolin näytöltä. Näytön ulkoreunoilla oleva sumennos on ensialkuun erikoinen tehokeino, mutta kotvan päästä sitä ei huomaa.
Internetin ihmeellisestä maailmasta on päästy lukemaan kommentteja, joiden mukaan ruudunpäivityksessä olisi pahoja ongelmia, kun ruudulla on astetta enemmän tapahtumia. Kyseessä on Grezzo-studion ensimmäinen Switch-tuotos, joten pieni tekninen yskähtely ei olisi kovin yllättävä asia, mutta itse en nytkähtelyä huomannut kuin yhden ainokaisen kerran. Mitään pelaamiseen negatiivisesti vaikuttavaa tilannetta en kohdannut, mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö niitä oikeasti olisi. Itse en vain joko a) kohdannut niitä tai b) kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota. Näin sekä television kautta että itse konsolin näytöltä pelattaessa. Tiedä häntä.
Sopivan pitkä seikkailu
Vihreänutun ohjastaminen on uutukaisessa simppeliä, eikä nappiähkyä pääse syntymään. Tästä huolimatta kontrolleissa tuli sekoiltua useammat kerrat läpi seikkailun, syystä tai toisesta. Ehkä miekan olisi voinut pistää toiselle napille, mutta valitettavasti kontrolleja ei pääse muokkaamaan täysin omaan makuun sopivaksi. Matkan varrella löydettävät esineet voi sentään asettaa joko X- tai Y-painikkeisiin oman maun mukaan.
Seikkailun aikana kuultavalle musiikille pitää antaa kosolti plussaa. Oli kyseessä sitten sivusuunnasta kuvattu osio minimalistisine pimputuksineen tai Mabe-kylän upea sävellys, sopivat kappaleet tilanteisiinsa mallikkaasti. Luolastoissa kuultavat kappaleet voivat toki ennen pitkää käydä liiankin tutuiksi, mutta muuten paljoa pahaa sanottavaa ei keksi. Näitä sävellyksiä kuuntelee mieluusti.
Yksi uusioversion täysin uusista ajanvietteistä on muista Zeldoista tutun Dampe-hahmon isännöimä Chamber Dungeon Creator. Kyseinen hupi päästää pelaajat kokoamaan omia tyrmiään valmiista palasista. Valikoma laajenee sen mukaan, mitä useamman luolaston pelaaja on kokenut, mutta siitä huolimatta uudeksi Mario Makeriksi tästä huvista ei ole. Kyseessä on hetkellinen hupi, jonka pariin ei suoranaisesti halaja palata. Mieluummin aikaansa kuluttaa aloituskylästä löytyvään kourapeliin tai kalastukseen.
Aikaa lopputekstien näkemiseen kului itseltäni arviolta yhdeksisen tuntia, mutta kaikkia salaisuuksia ja kerättäviä esineitä ei tullut tässä kohdin vielä löydettyä. Aivan kaiken löytämiseen saanee kulutettua vielä useammat tunnit, mutta kaikkinensa kyseessä ei ole maailman pisin peli. Toisaalta hyvä näin, sillä siinä kohdin, kun seikkailu voisi alkaa maistumaan puulta, on maaliviiva jo näkösällä.
Ja muuten. Mikäli eteneminen jossain kohdin tökkäisi, on apua tarjolla. Ympäri pelimaailmaa on näet sijoitettu puhelimella varustettuja taloja, joista saa summittaista vihjettä seuraavasta juonikuvioita edistävästä suunnasta. Kätevä ominaisuus, suoraan alkuperäisnimikkeestä.
Jos muuten kuvamateriaalissa ja trailereilla nähdyt Mario-peleistä tutut viholliset ihmetyttävät, niin kerrottakoon niitä olleen jo Game Boy -versiossa. Pienenä sivuprojektina alkaneeseen tuotokseen ympättiin erilaisia Nintendo-hahmoja, ja kun peli sai lopullisen muotonsa, ne päätettiin pitää mukana. Nimikkeen maailma on hyvällä tapaa erikoinen, ja Mario-vihulaiset ovat siitä mainio esimerkki.
Arvostelumenestys aikanaan, arvostelumenestys nyt
Switchille julkaistu The Legend of Zelda: Link's Awakening on mainio kokemus. Siitä ei parane odottaa yhtä massiivista seikkailua ja kokemusta kuin edellisestä Zeldasta, siitä aiemmin mainitusta Breath of the Wildista, mutta eipä se ole haitta. Uutukainen on astetta pienimuotoisempi kokemus, mutta silti perin viihdyttävä ja hyvä sellainen.
Pienimuotoisempi tosiaan. Onhan kyseessä alunperin pieneltä käsikonsolin ruudulta pelattu nimike.
