Metsän siimeksessä
Muistot alkavat kohoamaan tuoreina mieleen, kun iskuryhmä saapuu metsän reunalle ja Predator-elokuvasta tutut tyylikkäät musiikit kaikuvat korvissa. Radiosta kuullaan lyhyesti tehtävän tavoitteet, ja sissitoiminta voi alkaa. Sissiryhmän eteneminen on tehty turhan helpoksi, sillä päämäärä näkyy ruudulla metrilukeman kera. Annettu aikaraja ei ole kertaakaan ollut kovin lähellä loppumistaan, vaikka eteneminen olisi laiskanpuoleista. Tyypillisesti ryhmän päämääränä on etsiä, tuhota tai sabotoida kerrotut kohteet, ja paikalle saavuttaessa kartalle saattaa ilmestyä punainen alue, jossa kohde sijaitsee. Vaihesarjan päätteeksi juostaan lähtöpaikalle ja kutsutaan kopteri hakemaan. Juoni jäljittelee jonkin verran elokuvan mallia, jossa eliittisotilaat lähetetään tutkimaan kadonneen ryhmän kohtaloa, mutta he päätyvät lopulta kamppailemaan saalistajan kanssa. Tehtävän aikana tiedustellaan ja tuhotaan vihollisen asemia, joka on olennainen osa myös pelissä. Predatorin tehtävä on paljon simppelimpi, sillä sen tarvitsee vain keskittyä neljän pelaajan tiimin teurastamiseen.
Kohde ja etäisyys näytetään ikonin avulla, joten suunnasta ei voi erehtyä. Metsä tuntuu kuitenkin kovin tyhjältä. Säikähtänyt lintuparvi saattaa joskus pelmahtaa lentoon, ja sudenkorennot lentelevät silloin tällöin ympärillä, mutta esimerkiksi puissa sihisevät käärmeet tai muutama juoksenteleva pikkupeto piristäisi pelin ilmettä kummasti. Jopa korvaan hakeutuvan hyttysen ininä tai kaulaan iskeytyvä iilimato lisäisivät aitoutta kelpo lailla. Maastossa ravaavat villisiat kuuluvat niihin harvoihin eläimiin, joita matkan varrella tulee vastaan. Villisiat toimivat ikään kuin Predatorin kätyreinä, sillä niiden ampumisen aikaansaama meteli saattaa kieliä ryhmän olinpaikan saalistajalle. Possujen lahtaaminen on myös yksi trophyista.
Graafisesti näkymät ovat varsin aitoja, vaikka juostessa puiden lehdet näyttävät lähinnä miljoonien tulikärpästen kuhinoinnilta. Tämäkin on Predatorin etu, sillä ilman pysähtymistä verhoutunutta vaaraa on vaikea havaita etenkään puiden oksilta. Iskuryhmän näkökannalta pienempää uhkaa edustavat pienissä kylissä olevat vihollissotilaat, jotka toimivat enimmäkseen maalitauluina. Minikartta kielii vihollisten sijainnin jo ennakkoon ja vastustajat tekevät vahinkoa vain minimaalisesti. Tekoälyäkään ei voi kehua, sillä esimerkiksi ampuessani useita laukauksia vihollisen suuntaan tämä vain juoksi päämäärätietoisesti majaan, jossa tiimikaverini oli sillä hetkellä. Vaikuttaisi siis siltä, että jokaisella vihulaisella on ennakkoon määrätty alue tai kohde, eivätkä ne osaa reagoida soveltavasti tilanteeseen.
Kaksi eri päämäärää
Neljän sotilaan porukan suorittama missio itsessään on varsin tylsää peruskauraa, joten Predatorin ilmestyminen on jopa toivottavaa. Liian passiivinen saalistaja syö toiminnallaan peli-iloa, mikäli haastamista ja vaaratilanteita ei tapahdu tarpeeksi. Varjopuolena saalistajan nopea tuhoutuminen päättää tehtävän niille sijoilleen, jolloin operaatio voi olla ohi jopa parissa minuutissa. Pahimmillaan Predator saapui eräällä kerralla ensimmäistä kertaa paikalle vain hetkeä ennen pelastuskopterin saapumista, ja koko ryhmä pääsi helposti pakenemaan jättäen Predatorin karjumaan turhautuneena. Aloittelevan saalistajan pelattavuutta parantava apu on kartta, josta näkee selkeästi oman sijainnin ja katsomissuunnan.
Predator: Hunting Grounds sisältää pienen harjoitusosion, joka on tarkoitettu vain saalistajalle itselleen. Siinä opetetaan kaikki keskeisimmät taidot, kuten liikkuminen, äänetön tappaminen, erilaisten aseiden käyttö, verhoutuminen ja voitonmerkkien kerääminen. Predator voi kartuttaa kokoelmaansa joko pelkillä pääkalloilla tai nylkemällä vastustajan pään irti selkärankoineen päivineen. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa Predator on alttiimpi vihollisten hyökkäyksille, sillä nylkeminen kestää kauemmin. Siitä saa kuitenkin enemmän kokemuspisteitä plakkariin. Predator voi lämpimikseen teurastaa myös tietokoneen ohjaamia vihulaisia, mutta sen ainoa päätavoite on saattaa neljän hengen sotilasretkue manalan portille ja siitä sisään.
Iso kirjo vermeitä
Alkuun Predatorilla on varsin vähän apuvälineitä käytössään, sillä käsivarteen upotetut pistimet, niin sanottu voimahyppy vihollisten viereen ja kypärän laseri ovat ainoat tavat tehdä selvää vihollisista ennen isommille tasoille pääsyä. Varustelaukusta löytyy vakiona myös parannusvälinesetti, jolla haavat voi parantaa täysin. Tämä vie tosin aikaa, joten noutaja kutsuu nopeasti ilman suojaisaa paikkaa. Ryhmässä liikkuvat vastustajat ovat Predatorin näkökulmasta aika iso haaste, ellei nelikosta saa edes yhtä vastustajaa maihin ennen lähikontaktia. Yllätys on toki usein Predatorin puolella, kunhan muistaa tarkkailla kykyihin käytettävän mittarin energiatasoa.
Myöhemmin peli paranee taatusti monipuolistumisen myötä, sillä saalistajan avattaviin juttuihin kuuluvat muun muassa karhunraudat, lähitaistelukeihäs, heitettävä sirkkeli, sotilaan vangitseva verkkopyssy ja esimerkiksi Predatorin korinaa matkiva apuväline, jonka voi kohdistaa haluttuun paikkaan. Asekokoelman käytön ohella saalistaja pystyy juoksemaan huomattavan nopeasti ja tekemään jättimäisiä loikkia sekä maastossa että puissa. Liikkuminen tuntuu vaivattomalta, vaikka oksia pitkin ravaaminen vaatiikin alkuun opettelua.
Sotilailla ei ole aivan yhtä monipuolista välineistöä muassaan, mutta omasta hahmosta saa silti varsin kattavan. Pää- ja sivuaseen lisäksi kranaatit ja parantavat lääkeruiskut kuuluvat perusvarusteisiin, ja näiden lisäksi sotilaat voivat ottaa avukseen eräänlaisia perk-boosteja, joita mahtuu mukaan enimmillään kolme kappaletta. Myös Predatorilla on oma perk-kattauksensa sotilaiden tapaan käytössä. Sen suhteen pelintekijät ovat olleet erityisen fiksuja, että leveleiden noustessa aukeavia härpäkkeitä ei tarvitse tahkota erikseen eliittisotilaan ja Predatorin välillä, vaan saadut tasot on sidottu pelaajan profiiliin.
Tiettyjen toimintojen osalta pelintekijät ovat päätyneet varsin erikoiseen ratkaisuun, sillä niitä kaikkia ei kerrota etukäteen. Predatorina pelatessa esimerkiksi viimeisenä oljenkortena räjäytettävän pommin aktivoinnista ei mainita mitään, ja sen purkumahdollisus selvisi vain trophyja katsomalla. Ilmeisesti tällä haettiin pientä yllätyksellisyyttä, ja jotain haluttiin jättää myös pelaajan päättelyn varaan, mutta silti ratkaisu vaikuttaa varsin kummalliselta. Predator-elokuvasta tuttu mutakuorrutus piti sekin päätellä itse.
Tuoretta muutaman illan ajan, toistoa jatkossa
Predator: Hunting Grounds toimii parhaimmillaan hyvänä viihteenä, kun neljän hengen kaveriporukka tahkoaa hyvässä hengessä uudenkarhean pelin parissa. Viiden porukalla on mahdollista pelata myös privaattipeliä, mutta Predatorin roolia voi hakea vain yksin. Samojen tehtävien toistaminen menettää kuitenkin viehätystään varsin nopeasti, eikä esimerkiksi maastosta kerättävällä valuutalla ole muuta lisäarvoa kuin päävalikossa avattavat loottiboksit, joista saatavilla jutuilla saadaan lisää ulkoista ulottuvuutta aseisiin, ulkonäköön ja asusteisiin. Esimerkkinä viholliskylän aselaatikosta löytyvän minigunin tai kranaatinheittimen paikantaminen saa hetkeksi aikaan "mulla on isompi kuin sulla" -reaktion, mikäli jaksaa haravoida paikkoja tarpeeksi tiuhaan.
Ikävänä puolena pelin jonotusikkunat vaihtelevat laidasta laitaan. Sotilaalla taistelukentälle saattaa päästä sekunneissa, kun taas Predatorin valitsevat joutuvat odottamaan minuuttitolkulla. Pahimmillaan jonossa joutui kökkimään lähes 16 minuuttia ennen kamppailun käynnistymistä, vaikka oletusaika oli määritelty reilun viiden minuutin mittaiseksi. Vastaavasti sotilaalla olisi päässyt pelaamaan noin puolessa minuutissa. Kyseessä oli kuitenkin suurella todennäköisyydellä bugi, sillä seuraavat jonotukset olivat oletuskellon mukaisia. Odotusaikojen suuri ero selittyy toki sillä, että suhdeluku on 4:1 sotilaiden hyväksi. Erityisesti silloin haku ei tunnu löytävän uusia osanottajia, kun aulassa olevat sotilaat lähtevät kesken kaiken pois. Ikävintä tämä on juuri Predatorin kannalta, joka joutuu aulasta poistuessaan aloittamaan pitkän jonotuksen alusta.
Leveleiden kohotessa peliin saa lisää mielenkiintoa ja kaveriporukalla meno voi olla varsin pirteää. Toiston puolelle mennään kuitenkin ikävän nopeasti, kun pelattavia karttojakin on vain kolme. Tylsähköjen rutiinitehtävien ohella pelko Predator-mörköä kohtaan, taistelut sitä vastaan, saalistuksen huuma ja kauhun tunne kantavat jonkin aikaa, mutta 40 euroa tuntuu silti liian suurelta hinnalta tästä viihteestä. Parhaimmillaan yksi eloonjäänyt voi onnistua pakoilemaan mudan avulla kuin Iso-Arska aikoinaan. Tällöin myös kaatuneiden tiimitovereiden kutsuminen kentälle on mahdollista. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin ikävän harvinaisia. Tällä kertaa arvosanaksi on helppo antaa rutiininomaiset kolme tähteä teknisesti hyvin tehdylle uutukaiselle.
