Kylmä sota rakentuu paitsi perinteisestä paukkeesta myös positiivisista loikkauksista

Tuoreimman osan kehityksen tiimoilta onkin kuulunut monenlaista kuohuntaa Activisonin suunnalta. Lopullisesta tuotoksesta vastaa tasapuolisesti kaksi tiimiä pienempien studioiden avustuksella. Moninpeli on edelleen Treyarchin valtakuntaa, mutta kampanjan rakentaminen suotiin pitkään lähinnä tukitoiminnoissa häärineelle Raven Softwarelle, joka tarttuu tilaisuuteen tosissaan.

Välittömästi tuttua verkkohippailua

Jo syksyisissä alfa- ja beetatesteissä moninpelin paluu ensimmäisten Black Opsien kaltaiseen menoon kävi hyvin selväksi, eikä lopullinen versio tarjoa suuria yllätyksiä. Monia Modern Warfaresta tuttuja ominaisuuksia jää hetkellisesti kaipaamaan, kun käteväksi osoittautuneet nurkan takaa kurkkimiset, pikasprinttailut tai ovien läpi ryntäämiset eivät enää kuulu taistelijoiden arsenaaliin. Aluksi jokseenkin karsitulta ja tietyllä tapaa vanhanaikaiselta tuntuva reaktiohippa onnistuu kuitenkin voittamaan puolelleen äärimmäisen tiukoilla räiskintämekaniikoillaan sekä loistavasti käteen sopivilla kontrolleillaan.

Hienosäätöjen puolelta niin sanotun time to kill -ajan ruuvaaminen ylöspäin sopii etenkin omaan pelimakuun. Tällöin kaksintaistoissa ratkaisee muukin kuin pienemmän verkkoviiveen suoma etulyöntiasema tai ensimmäinen piipusta roiskaistu ammus. Vihulaisen pään päällä näkyvän energiapalkin tyhjentäminen on edelleen yllättävän tyydyttävää.

Tietynlainen sokkeloisuus on moninpelikartoissa vahvasti läsnä, mutta niiden niksit omaksuu nopeasti. Temmellyskenttien kokoluokka pysyy passelina, ja klaustrofobisimmat miniareenat on jätetty onneksi pois. Hermoja repivät kulman tai avoimen ikkunan takana istuskelijat ovat toistaiseksi pysytelleet yksittäistapauksina. Tähän saattaa osaltaan vaikuttaa ekstraherkkuja suovien tappoputkien korvaaminen tavoitteellisemmasta pelaamisesta palkitsevilla pisteputkilla.

Treyarch hylkää edellisten Black Opsien operaattorit erityiskykyineen. Taistelijan arseenalin varustelu on itse asiassa hyvin lähellä viimevuotista ratkaisua. Aseille pyhitetään tietyt kehityspalikkansa, joista kerrallaan käyttöön saa muutaman omaan makuun parhaiten istuvan ehosteen. Samoin hahmonkehityksen avulla avautuvat perk-edut jaetaan kolmeen kategoriaan. Myös pisteputkien avulla taisteluissa saatavat palkinnot määritellään erikseen. Perinteitä vaalivaa systeemiä hieman hienosäädetään esimerkiksi villien korttien avulla. Yllätyksetön mutta samalla loogisen toimiva ratkaisu tuntuu tavallaan kotoisalta.

Suurin puute moninpelissä on karttojen vähäisyys: Perusareenat käyvät nopeasti tutuiksi, vaikka muutamilla tuoreilla pelimuodoilla sekä satunnaisilla kulkuneuvoilla hommaan pyritään saamaan vaihtelua. Mukaan ängetään toki myös suursuosioon noussut Warzone-tila. Se on pienistä höysteistään huolimatta kuitenkin sama Verdanskin selviytymismittelö, jota on päästy pelaamaan ilmaiseksi jo pitkään. Toivon mukaan peli saa Modern Warfaren tapaan kosolti maksuttomia lisäkarttoja myös perinteisen moninpelin puolelle seuraavan vuoden aikana.

Yhteistyöhön painottava zombi-moodi tarjoaa niin ikään laadukasta hauskapitoa hetkeksi. Tällä kertaa erilliset moninpelitilat jakavat samat kehityspisteet, mikä on positiivinen uudistus. Epäkuolleiden lahtaaminen Xboxilla aiheuttaa kuitenkin katkeran sivumaun Sonyn ja Activisionin juoniman ajastetun yksinoikeusdiilin vuoksi, sillä kiinnostavalta kuulostava Zombie Onslaught -tila pysyy seuraavan vuoden ainoastaan pleikkaripelaajien riemuna.

Tunteita ja juoksuja

Raven Softwaren työstämä kampanja on jopa sarjan mittapuulla lyhyt mutta samalla yllättävän viihdyttävä. Ensimmäisten Black Opsien tarinaa jatkava kertomus tuo tutut naamat takaisin, eikä tällä kertaa lähdetä loikkimaan tulevaisuuteen. Mustien operaatioiden parissa hääräävät muun muassa monessa liemessä keitetyt Frank Woods, Jason Hudson sekä Alex Mason. Pelaaja pääsee vaikuttamaan uuden ohjastettavan hahmon luontiin, kun ”Bell” -koodinimellä värvätylle taistelijalle saa määritellä niin ihonvärin, sukupuolen kuin myös kevyesti pelattavuuteen vaikuttavat luonteenpiirteet. Kustomoitavuus tarkoittaa kuitenkin, että oma mykkä luomus jää karismaattisempien konkareiden jalkoihin.

Pääosin 80-luvulle sijoittuva agenttiseikkailu tarjoaa kosolti läheltä piti -tilanteita, salaliittoteorioita, enemmän tai vähemmän yllättäviä juonenkäänteitä sekä sopivan annoksen yleistä kylmän sodan henkeä monipuolisissa ympäristöissä. Hektisen perusräiskeen oheen mahtuu mainiosti toteutettuja seesteisempiä kohtauksia, joissa pääsee edes hieman käyttämään mielikuvitustaan. Kuten sarjassa on tapana, fokus pidetään tiukasti tähtilipun heiluttelijoiden puolella, kun isoa pahaa jahdataan rautaesiripun takaa. Kuitenkin lopputulos on vähemmän mustavalkoista hapatusta kuin monesti aiemmin, sillä sankarijoukon omatkin käytännöt kyseenalaistetaan matkan varrella.

Mukana on muutamia valinnaisia sivutehtäviä, joiden salat aukenevat kunnolla vasta kentistä kerättyjen vihjeiden avulla, mikä niin ikään tuo kaivattua maustetta laput silmillä putkijuoksenteluun. Pelaajan toimilla on jopa vaikutuksia tarinan lopputulokseen, ja päätehtävien sisällä riittää jonkin verran vapaaehtoista tekemistä. Onneksi Black Ops IV:n linja kampanjan täydellisestä sivuuttamisesta ei jatkunut, sillä Cold Warin kompakti rymistely nousee eittämättä yhdeksi onnistuneimmista sarjan lähihistoriassa.

Sitä saa mistä maksaa

Arvioon päätynyt Xbox Series X -versio pyörii silkinpehmeästi, etenkin luvatun 120 ruudun päivitysnopeuden turvin. Sulavuudellaan silmää miellyttävä lopputulos ei kuitenkaan muutoin varsinaisesti hehku uuden konsolisukupolven romantiikkaa. Etenkin moninpelissä yleisilme on yksityiskohtien osalta jopa viime vuotta askeettisempi. Toisin sanoen tuoreella raudalla peli on toki jouhevampi, mutta niitä legendaarisia supergrafiikoita ei kannata odottaa. Audiopuoli tarjoaa sitä vastoin loistavaa tykitystä niin kotiteatterin kuin kuulokkeiden avulla, ja kampanjan ääninäyttelijät hoitavat tonttinsa rautaisen karisman voimin.

Call of Duty: Black Ops Cold War edustaa pääosin juuri sitä nopeatempoista räiskettä, jota sarjan fanit vuodesta toiseen arvostavat ja yhtä monet vihaavat. Moninpeli on hieman turhan turvallinen, eikä sisällön määrä vielä tässä vaiheessa huimaa päätä. Luultavasti jälkimmäinen moite kuitenkin korjaantuu kuluvien kuukausien aikana ilman lisäveloitusta, mikäli Activisionin lupauksia on uskominen. Paketin positiivisimmaksi yllättäjäksi paljastuu kampanja. Yksinpelattavan agenttiseikkailun kesto ei itsessään vielä oikeuttaisi täysihintaisen pelin ostoon, mutta yhdessä totutun toimivan verkkohipan kanssa on käsissä jälleen pätevä kokonaisuus.