Nälkäpalkalla työskentelevä psykologi ja tekoälytutkija Frederick Russell on rakentanut aivoskannerin, jonka käytössä avustaa Pokémonista karanneen kuuloinen Evee-tekoäly. Kun merkittävän tekoäly-yhtiön Go-AT:n johtaja Johanna Kast löytyy kotoaan itsemurhan tehneenä, pyydetään Russell apuun selvittämään mysteeriä Kastista aiemmin tehdyn aivoskannausdatan avulla. Tästä alkaa huikea matka mielen sisään.
Dystopiavapaa tulevaisuus
The Signifierin maailma on mielenkiintoinen ja uskottava kuvaus lähitulevaisuudesta. Tekoälyt ovat kehittyneet melko pitkälle, ja niitä kontrolloimaan on perustettu valvontaviranomainen. Myös Russell on joutunut tutkimuksiensa myötä viranomaisten hampaisiin. Maailma ei ole kuitenkaan niin futuristinen, etteikö sitä tunnistaisi – tekoäly ei ole pelottava mörkö, vaan ennemmin esimerkiksi ääniohjattava assistentti ja arkkitehtien luova avustaja.
Tekoälyjen lisäksi toinen tärkeä näkökulma on psykologinen ulottuvuus. Kun viranomaiset pyytävät apua johtajan murhan tutkinnassa, siirtyy suurin osa tapahtumista uhrin rekonstruoitujen muistojen sisään. Pääosa tutkimukseen kuluvasta ajasta tapahtuu vapaasti kolmessa eri ulottuvuudessa – oikeassa maailmassa sekä muistojen objektiivisessa ja subjektiivisessa näkymässä.
Objektiivinen näkymä muistoihin tarkoittaa sellaista näkymää, jonka Kast on aistiensa varassa kokenut. Se on siis melko konkreettinen maailma, jossa asiat käyttäytyvät jotakuinkin normaalisti, vaikka rekonstruktio tuottaakin välillä häiriöitä. Samat muistot on mahdollista käydä läpi myös subjektiivisessa näkymässä, joka lisää mukaan vaikutelmia, mielikuvia ja assosiaatiota. Tämä on siis varsinainen freudilainen ihmemaailma, jossa muistojen ihmiset voivat muuttua vaikkapa lusikoiksi.
Tarjolla seksiä, huumeita ja traumoja
Näennäisestä vapaudesta huolimatta The Signifier on suhteellisen lineaarinen. Välillä arvoitukset vaativat hieman kelaamista eri muiston hetkien välillä, mutta mitään järisyttävän monimutkaista ratkottavaa ei ole tarjolla. Ainoastaan eräs loppupään arvoitus tuotti harmaita hiuksia, mutta se johtui osittain häiritsevän sekavasta muistosta ja sen äänimaailmasta.
Osa muistoista on melkoisen järkyttävää sisältöä. Kyseessä ei ole kauhupeli, mutta niin huumeita, seksuaalisia mieltymyksiä kuin kuolemaakin käsitellään useaan kertaan. Osa uhrin psykologisista assosiaatioista ja torjutuista muistoista saa kauhumuotoisia ilmentymiä, mutta pelaaja ei ole missään kohtaa varsinaisesti vaarassa, sillä hän seuraa muistoja ikään kuin videolta.
Graafisesti peli on varsin miellyttävä, vaikkakin suurin osa peliajasta kuluu muistoissa, jotka ovat tarkoituksella pikselöityneitä ja huumehöyryisen sekavia. Tämä toimii grafiikan osalta, mutta äänimaailman puolella vastaava kokeelliselta progelta kuulostava metakka menee ajoittain jo ärsyttävän puolelle. Kaikeksi onneksi ääninäyttelijä Richard Epcar on todella ammattimaisen kuuloinen.
Pureskeltavaa pitkäksi aikaa
Pelin todellinen vahvuus on sen erinomaisesti kirjoitettu juoni. Aluksi vaikuttaa siltä, että kyseessä olisi vain yksinkertainen murhamysteeri. Muistojen käsittelyn myötä pelaajalle avautuu melkoisesti mahdollisuuksia tehdä omat tulkintansa tapahtumista. Kaikkia tarinalankoja ei sidota lopullisesti kiinni, mutta monenlaisia vihjauksia Kastin elämästä ja kohtalosta annetaan.
Olen varma, että lähestymistapa jakaa mielipiteitä, mutta puhtaan tarinallisessa mielessä käsikirjoitus lähestyy mestariteosta. Suosittelen vahvasti tutustumaan pelin läpäisyn jälkeen juonesta käytävään keskusteluun vaikkapa Steamin yhteisökeskuksessa. Ainakin itselleni unimaailman välähdyksistä avautui täysin uusia oivalluksia. The Signifier ei ole kaikille sopiva peli, sillä sen pelillinen anti on hyvin kevyttä, paikoittain jopa kävelysimulaattorimaista.
Tarjolla on siis varsin omalaatuinen ja mieleen jäävä trilleri, jonka pureskelu voi vaatia hetken tai pari. Mikä pelin nimessä oleva Merkitsijä sitten mahtaa olla? Paljastamatta juonta, voi tutustuminen lacanilaisiin psykoanalyysin peruskäsitteisiin olla mielenkiintoista luettavaa!
