Segan Space Channel 5 Part 2:n ympärillä huhutaan. On epävarmaa nähdäänkö tanssivan reportterin Ulalan uusimpia seikkailuja koskaan Japanin ulkopuolella. Vaikka Sony vakuuttaa helmikuulle kaavaillun pelin päätyvän kauppoihin Manner-Euroopassa, on nimike poistettu Brittein saarten julkaisulistalta. On vaikea uskoa, että britit jäisivät Euroopan-julkaisun ulkopuolelle, joten tilanne on vähintäänkin kimurantti.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Sega-pelin levityksessä vanhalla mantereella on epäselvyyksiä. Yhtiön olisi syytä ottaa ohjat omiin käsiinsä. Tähän asti pelejä on levitetty niin Acclaimin, Infogramesin kuin Sonynkin toimesta.