Vuonna 2014 julkaistua NEO Scavengeria pidetään edelleen erinomaisena postapokalyptisena selviytymisseikkailuna, jossa hengissä pysyminen voi olla yhdestä tulehtuneesta haavasta kiinni. Nyt yksityiskohtainen seikkailu siirretään avaruuteen, jossa pelaaja pääsee manageeraamaan pientä romunkeräysalusta. Tarkastelussa on viime syksynä käyntiin potkaistu Ostranautsin esijulkaisu!
Mitähän tässä on tarkoitus tehdä?
Homma käynnistyy mielenkiintoisella hahmonluonnilla. Hahmon tausta kerrotaan jaggedalliancemaisella tekniikalla, jossa pelaaja saa valita toimintatapansa erilaisissa tilanteissa. Valinnat vaikuttavat hahmon luonteeseen ja ominaisuuksiin, vaikka niitä voikin muokata jälkikäteen. Miten nämä ominaisuudet sitten vaikuttavat, sitäpä ei missään kerrotakaan.
Eikä oikeastaan kerrota mitään muutakaan. Pelaaja heitetään pikkuruiseen alukseensa, jonka suunta on varsin avoin. Kontrollit jokainen saa keksiä itse, mutta aluksen keulassa on istuimen näköinen osa, joka paljastuu ohjaamoksi. Sen ääreltä paljastuu hyvin tekninen ohjauspaneeli, jonka avulla alus on tarkoitus saada siirtymään avaruudessa killuviin hylättyihin asemiin. Hämmennyksekseni onnistuin jopa telakoitumaan onnistuneesti, vaikka varoituspiipitykset kaikuvat edelleen korvissani.
Hylätty avaruusasema on täynnä romua, mutta sieltä löytyy onneksi myös näpistämisen arvoisia komponentteja. Lattia on täynnä tuhoutunutta krääsää, joka estää liikkumisen. Jos lattia on tuhoutunut, ei sille voi astua, mutta tuhoutumista ei näe romun alta. Onneksi mukanani on paikkoja, joilla edes osan ruuduista voi pikakorjata. Mukaan tarttuukin kasa akkuja sun muuta tavaraa, joille en keksi käyttöä. Asennan ne siis huvikseni pikkualukseni nurkkaan.
Montako painallusta tarvitaan avaamaan ovi?
Tulevaisuudessa automaattiovia ei ole enää käytössä, vaan jokaiseen toimintoon vaaditaan useita klikkauksia. Sorkkaraudalle tulee käyttöä, sillä ovet saa avattua vähemmillä klikkauksilla sen avustuksella. Romunkerääjiä tässä ollaan, joten romua on sallittua tuottaa, eikö vain? Muutenkin käytettävyys on vähintäänkin erikoista, sillä kaikki vaatii hirveän määrän häsellystä ja klikkailua. Tällaista romutuskunnossa olevan avaruusaluksen ohjaus varmaan oikeastikin on.
Tekemistä on hirveän paljon, muttei silti lähes yhtään. Huitomalla avaruudessa liian aktiivisesti saa peräänsä avaruuspoliisit, joita voi pakoilla. Merkittävänä etappina on asemalta löytyvän fuusioreaktorin käynnistäminen. Ilmeisesti jostain pitäisi löytyä myös miehistön jäseniä rekrytoitavaksi. Mitään näitä ei kuitenkaan kerrota pelaajalle, joten jokainen saa luoda oman seikkailunsa, kunnes hahmo kuolee ruoansulatusongelmiin tai happijärjestelmän rikkoutumiseen.
Maailma vaikuttaa varsin laajalta, sillä erilaisia hylkyjä on tarjolla runsaasti yksin lähiavaruudessa. Leikkikenttänä on koko aurinkokunta, joten tutkittavaa tuntuu riittävän. Siitä huolimatta vaikuttaa siltä, että tarjolla on toinen toistaan kurjemmassa kunnossa olevia avaruusasemia, joissa ryynääminen on melko puuduttavaa touhua.
Helmi vai hiekanjyvä?
Kyseessä on todella esiesijulkaisu. Kunnianhimon taso on hyvin korkealla, sillä jo nyt on nähtävillä, että kaikesta kankeudesta huolimatta taustalla pyörii valtavasti muuttujia hahmon mielialasta aluksen typpisaturaatioon. Mikäli edes osa ominaisuuksista saadaan toimimaan sujuvasti, saattaa käsillä olla NetHackin kaltainen teos, josta kukaan ei kehtaa valittaa heikosta käytettävyydestä.
Jotain kiehtovaa harjoittelun jälkeen toimivassa ohjausjärjestelmässä silti on. Suunnittelupöydällä konsepti vaikuttaa mielenkiintoiselta – aluksen ja miehistön hallinnoinnissa on selvästi paljon huomioon otettavia aspekteja kulumisesta yksityisyyden tarpeeseen. Pelaajalle ei kuitenkaan toistaiseksi syötetä hirveästi palloja, joilla toimintaa ohjattaisiin mielekkääseen suuntaan. Puhumattakaan siitä, että niillä palloilla osaisi pelata.
Palaamme asiaan, kunhan Ostranautsin kehitys etenee varsinaiseksi julkaisuksi. Tällä hetkellä tarjolla on kokemus, joka vastaa yläastesimulaattoria. Mahdollisuuksien ja vaarojen määrä tuntuu valtavalta, mutta kukaan ei ole kertomassa, mitä tarkalleen ottaen tulisi tehdä. Silti takaraivossa kutkuttaa ajatus siitä, että jotain mielenkiintoista ulkona maailmassa on, kunhan tuskailusta selviää.
