Life Is Strange sarjan pelit ovat seikkailu tai tarinapelejä. Olen kyseisen sarjan suuri fani eikä uusinkaan osa petä. Maanläheisen tarinankerronnan ohella pelisarjassa on usein jotain uuskummaa. Tässä uusimmassa osassa päähenkilö on empaatti ja pystyy tuntemaan ihmisten tunteet.

Pelihahmojen esiintyminen ja ääninäyttely tuntuu jotenkin virkistävän luonnolliselta, kun vertaa usein peleissä törmättyyn ammattitoimintasankarin persoonallisuuteen missä ollaan tilanteessa kuin tilanteessa robottimaisen asiallisia.

Pelin kulku on hyvin rauhallista. Ihmiset pitävät taukoja puhuessaan ja välillä pysähdytään kuuntelemaan vinyylilevyltä musiikkia. Kameratyöskentely on hyvin harkittua. Tässä pelissä ei voida ainakaan haukkua kameraa.

Päähenkilön auran skannauskyky tuo mukavaa eksotiikkaa juoneen. Auran näkeminen ei ole pelkkä mauste, vaan sitä voidaan käyttää päähenkilön päämäärien tavoittelemiseen. Aina ei ole selvää kannattaako kykyä käyttää vai onko siitä enemmän haittaa vai hyötyä.

Pelin lopussa kävi harmittamaan dekkariklisee loppu, missä kaikki pelin hahmon ovat kerääntyneet yhteen paikkaan ja sitten osoitellaan sormella kuka on syyllinen. Ei tuo haittaa niin paljon että vähentäisin pisteitä tuosta. Tälläisiä AAA-tarinapelejä ei ole tungokseen asti.