Ensin oli pelto
Vaikka kehittäjä on vuosien saatossa vaihtunut, Age of Empires näyttää ja kuulostaa tismalleen samalta kuin ennenkin. Nostalgiannälkäisille ensimmäiset tunnit ovat varsinainen buffetti parhaita paloja vuosikymmenten takaa. Uusi kuningaskunta alkaa monien muiden lailla muutamista kyläläisistä, jotka ovat perustaneet piskuisen settlementin korpimaan keskelle. Tästä lähdetään keräämään marjoja, hakkaamaan puita ja louhimaan kiveä uuden maailman rakentamiseksi. Ihan Civilization-sarjan eeppiseen kerrontaan ihmiskunnan historiasta ei päästä, mutta pienenä otantana yhden aikakauden noususta ja tuhosta peli toimii mainiosti.
Mekaniikat kuitenkin kärsivät perinteille kumartelusta. Siinä missä aikanaan työväen rakentaminen oli vain yksi kompromissi muiden joukossa, tuntuu persoonaton kansa nyt tahattoman koomiselta. Uusia uurastajia syntyy nappia painamalla, eikä missään vaiheessa tunnu siltä kuin johtaisi omaa kansaa. Koditkin ovat vain staattisia lisiä, joihin ei kajota ensikosketuksen jälkeen. Vihollisten lopulta vyöryessä leiriin, ei kyläläisten menetys oikeastaan tunnu missään muualla kuin tilastoissa. Keisarikuntien uudelta aikakaudelta olisi toivonut edes jotain päivitystä tähän, vaikka toiminnan pääpaino olisikin edelleen nopeatempoisessa strategioinnissa.
Samanlainen etäisyys pätee myös rakentamiseen. Duunareita niputetaan yhteen urakan suuruudesta riippuen, jolloin rehkijät hakkaavat tyhjyyttä muutamia minuutteja uusien ihmeiden valmistuessa esiripun takana. Uudistuneet animaatiot lisäävät pieniä elävöittämisen merkkejä, kuten ilahduttavan työmaan vilinän hitaasti nousevien pylväiden lomaan. Mutta kokonaisuus on kansalaisten tapaan visusti kiinni menneessä. Rakentaminen on lopulta vain tuttua pistepeliä, joten uudistusta tällä saralla on turha odottaa. Uudet rakennelmat ja ihmeet toimivat edistyksen symboleina, mutta niiden varsinainen arvo jää lopulta marginaaliseksi. Vaikka kaikilla rakenteilla koteja lukuun ottamatta on jonkinlainen tarkoitus, Age of Empires IV on virtaviivaistettu siihen pisteeseen, ettei mikään tule nopeatempoisen toiminnan tielle.
Onneksi yksityiskohdat ovat mykistävän kauniita ja kaupunkeja on ilo ihailla kerta toisensa jälkeen. Mikä on sinänsä pakollista, sillä pelin kamera on lukittu tiukasti erittäin lähelle toimintaa. Tarkkaan rajattu kuvakulma ei anna minkäänlaista mahdollisuutta nähdä koko valtakuntaa kerralla, mikä tekee varsinkin taisteluista turhan hektisiä. Päätös on äärimmäisen outo, sillä vain tietokoneelle julkaistu strategiapeli ei ole graafisesti raskaimmasta päästä.
Sitten kymmenen taloa
Kaupungin löytäessä muotoaan voi alkaa miettimään sotavoimien kouluttamista. Tämä nousee nopeasti pelin pääpainotukseksi, sillä jopa alemmilla vaikeustasoilla Age of Empires IV on sotaisa kokemus. Vaikka pelin voi teoriassa voittaa eri tavoin, kuten rakentamalla eniten kulttuurillisesti merkittäviä paikkoja, niin lopulta kaikki selkkaukset tuntuvat johtavan kahakkaan. Ratkaisu on tosin ymmärrettävä, onhan sarja aina painottanut intensiivistä strategisointia, jossa nopeus on lähes yhtä tärkeää kuin monipuolinen rakentaminen. Mutta pieni rauhallisuus olisi tehnyt terää. Maailmaan on panostettu hienosti ja oman pääkaupungin luonti on seesteistä näpertelyä, jollaista kaipaisi enemmän. Ensimmäiset pari matsia menivät täysin mönkään, kun huomasin yllättäen massiivisten sotajoukkojen vyöryvän porteista läpi ilman minkäänlaista vastarintaa. Olin jäänyt laittamaan paikkoja nätiksi ja sotilaat unohtuivat täysin.
Itse kahakat ovat yllättävän kliinisiä. Ei siten, että pelisarja olisi missään vaiheessa ollut Total Warin tasoinen simulaatio, mutta sotilaiden staattinen pönötys ja heiluminen on silti tylsää katseltavaa. Erilaisia joukkoja on tusinoittain ja kansakuntien erikoistaidot on saatu ympättyä hienosti pelimekaniikkoihin mukaan. Missään vaiheessa ei myöskään tunnu siltä, että yksi hahmoluokka olisi naurettavasti ylivoimainen verrattuna muihin. Taistelut eivät kuitenkaan tempaa mukaansa, sillä lopulta niiden tarkoitus on toimia vain pistelaskureina. Tyyppejä heitetään aalloittain toisiaan vastaan, jonka jälkeen odotellaan kummalta osapuolelta loppuvat ensin resurssit.
Ostoskeskus, ja sen keskellä krouvi
Age of Empires IV on perinteikäs kunnianosoitus pitkäaikaiselle sarjalle, joka alkaa näyttää ja tuntua ikäiseltään. Se kärsii liiasta tunnollisuudesta menneisyydelle, mikä estää sitä uudistumasta ja löytämästä samaa riemua, joka aikanaan nosti sarjan pelimaailman huipulle. Teoriassa kaikki perusmekaniikat ovat edelleen toimivia ja niiden pariin palaa mielellään. Mutta samalla on vaikea päästä yli takaraivossa kytevästä tietoisuudesta, ettei tässä ole mitään uutta tarjolla. Pari vuotta sitten julkaistu Age of Empires 3 Remastered tarjoilee pitkälti saman kokemuksen halvemmalla.
Mikäli sarjalta haluaa vain uskollisen äänentoiston vanhoista hiteistä, niin Age of Empires IV on täysin pätevä hankinta. Se muistuttaa bändistä, joka palaa takaisin studioon soittamaan remasteroituja versioita entisaikojen biiseistä. Kaikki kuulostavat entistä paremmalta ja vuosien kokemus paistaa läpi vahvassa ammattitaidossa. Mutta minkäänlaisia yllätyksiä tai innovaatioita on turha odottaa.
Joskus sekin riittää.
