Vietin pitkän viikonlopun rajatussa, mutta silti valtavalta tuntuvassa palassa From Softwaren uutukaisesta. Tänä aikana kokeilin kaikkia viittä hahmoluokkaa, tutkin luolastoja, kohtasin muita matkalaisia ja kuolin kymmeniä kertoja. Noin kymmenen tunnin pelisession jälkeen on kuitenkin vaikea antaa minkäänlaista arviota siitä, minkälainen peli Elden Ring tulee olemaan. Piskuinen osa kartasta on vain murto-osa kokonaisuudesta, eikä peli selkeästi ole vielä valmis. Tästä huolimatta siitä voi jo nyt puhua sarjaa mullistavana muutoksena, joka ei välttämättä sovi kaikille. Tässä siis suurimmat huomiot, jotka jäivät käteen viikonlopun jäljiltä.
Maailma on ällistyttävän kaunis
Elden Ring ammentaa niin germaanisesta kansanperinteestä kuin Arthurin kuningasmyyteistä. The Lands Between -niminen maailma on unenomainen paikka, jossa entiset kuningaskunnat pistävät esiin maan alta. Kaikki se, mikä aikanaan oli suurta, on menetetty jo vuosisatoja sitten. Pelaaja ohjaa neitonsa menettänyttä soturia, joka metsästää mystistä Elden Ringiä. Satumaista aarretta, joka voisi pelastaa maailman pimeydeltä ja ajaa pahuuden voimat takaisin sinne mistä tulivat. Alkupään kenttää hellii lämmin hehku, joka huokuu maailmaa hellivästä kultaisesta puusta. Sitä ympäröivät menetettyjen pyhimysten sielujen jättämät vanat, jotka ohjaavat pelaajia matkalla.
From Softwaren uutuus ottaa heti luulot pois. Elden Ring on kaunis ja pysäyttävä kokemus, kun siihen pääsee käsiksi. Ensimmäiset minuutit maanalaisessa tunneliverkostossa ovat suorastaan hämääviä. Aluksi sitä luulee, että nyt on menty sieltä, mistä aita on matalin. Mutta tuttu ja turvallinen puolilineaarinen progressio katoaa hetkessä. Sen tilalla on valtava avoin maailma, joka tarjoaa yllätyksiä joka kulman takana. Sekirosta tuttu uusittu liikkumistapa hyppyineen antaa aiemmin kankeille seikkailijoille uutta puhtia.
Kaikki on myös nähtävillä ja tavoitettavissa tässä ja nyt. Mikään paikka ei ole erikseen instanssoitu. Jos pelaaja löytää maanalaisen labyrintin, matka jatkuu ilman latausruutuja suoraan sen uumeniin. Elden Ring tuntuu suurelta, koska se on sitä.
Testiversiossa hahmoja ei päässyt itse muokkaamaan, mutta tämä ei menoa pahemmin hidastanut. Tällä hetkellä tarjolla on viisi hahmoluokkaa, joista jokaisen taistelutyyli on juuri sopivan erilainen, että Elden Ringin maailmaan pääsee käsiksi haluamallaan tavalla. Ritarit ja ristiretkeläiset suosivat tikareita ja kahden käden miekkoja. Maagit kantavat tuttuja taikasauvoja, ja rotevat soturit heiluttavat kaksiteräistä kirvestä kuin viimeistä päivää. Ahkerat seikkailijat tulevat löytämään myös uusia haarniskoja ja aseita, jotka antavat makua tulevasta.
Vihreänuttuisen sankarin tavoin pelaajat avaavat uusia polkuja ja oppivat uusia taitoja mitä pidemmälle tarinassa edetään. Matkalla tutustutaan kauppiaisiin, kyläläisiin ja muihin matkantekijöihin, jotka odottavat mahdollisuutta löytää jotain parempaa tästä maailmasta.
Mutta matkanteko on vielä raskasta
Maita ja mantuja ei joudu myöskään tutkimaan yksin. Heti alkutekijöiksi Elden Ring tutustuttaa pelaajat Torrentiin, uskolliseen ratsuun, joka saapuu henkimaailman syövereistä kutsuttaessa. Rivakka polle osaa myös hyppiä kahdesti ilmalennon aikana, mikä antaa mahdollisuuden tutkia paikkoja entistä laajemmalla skaalalla.
Tämä kuitenkin nostaa esille ensimmäisen kömmähdyksen, jossa Elden Ring kompuroi. Uusi maailma on tulvillaan paikkoja tutkittavaksi, mutta niiden saavuttaminen ei ainakaan vielä ole niin hauskaa kuin toivoisi. Hahmot voivat hyppiä huomattavasti korkeammalta kuin aiemmin, mutta kuolema odottaa silti jokaista, joka yrittää hypätä liian korkealta. Kuolettavuuden arviointi on aikamoista hakuammuntaa vieläkin, sillä saman mittaiset pudotukset voivat satunnaisesti tappaa paikasta riippuen. Sankarit eivät myöskään osaa vieläkään uida tai kiivetä, joten Sekiron tasoista monipuolista seikkailua on vielä turha odottaa.
Digitaalista larppaamista haluaville Elden Ring kuitenkin tarjoilee lystiä kaksin käsin. Jo tässä pienessä palassa sen maailma tulvii huikeita kokemuksia. Tutut paikat tuntuvat vierailta ja vaarallisilta, kun niitä pääsee koluamaan öisin. Uudet hirviöt ja matkamiehet tulevat esiin vain tiettyihin aikoihin. Kaukaisuudessa siintää kultainen kimallus, joka johdattaa pyhiinvaeltajia lähemmäs muinaista sormusta. Jokainen hetki Elden Ringiä huokuu Tarua sormusten herrasta ja ikiaikaisia myyttejä. Oli kyseessä sitten illansarastuksessa tapahtuva kaksintaistelu toista ratsumiestä vastaan tai väijytys sakeassa metsässä, Elden Ringin tutkiminen saa kylmät väreet valssaamaan pitkin selkäpiitä.
Tekemistä on valtavasti, jopa pienelläkin alueella
Vapaamman liikkumisen ohella myös taistelumekanismit on jouduttu osittain miettimään uudestaan. Aiemmat Dark Souls -pelit ovat pitäneet pelaajat suhteellisen tiiviissä ympäristöissä valtaosan ajasta. Mikä eteen nyt, kun viholliset voivat hyökätä niin maalta, mereltä kuin ilmasta? Tarkkaa vastausta tähän ei vielä voi antaa; sen verran keskeneräisiltä tietyt liikkeet vielä tuntuvat. Isompia hirviöitä ja pomoja vastaan taistelu on edelleen tuttua ja jumalaista turpasaunaa, mutta uudet pienet vastustajat, kuten murhanhimoiset itikat, ovat suorastaan raivostuttavia.
Taistelujen tähtäystä ei ole myöskään pahemmin muutettu vanhasta, mikä johtaa usein turhautumiseen. Elden Ring on täynnä suuria ja intensiivisiä taisteluja, joissa pelaaja joutuu jatkuvasti liikkumaan maaston mukana, jos aikoo selvitä hengissä. Aivan liian usein on kuitenkin täysin mahdollista, että viholliset vaan rökittävät urakalla yksinäistä seikkailijaa ilman mahdollisuutta puolustautumiseen. Varsinkin silloin, kun mukana on isompi hirviö, jonka hyökkäykset osuvat silloinkin, kun sankari makaa naama mudassa.
Tasoitusta on kuitenkin mahdollista saada. Perinteinen co-op-tyylinen tila löytyy myös uudesta saagasta. Vielä ei kuitenkaan ole varmuutta voiko koko pelin suorittaa kaverin kanssa ilman estoja, mutta nopean testauksen perusteella meno on suorastaan häpeällisen hauskaa. Seikkailijoilla on myös mahdollisuus kutsua NPC-hahmoja avittamaan tiukoissa tilanteissa, mutta tällä kertaa heidän kutsuminen ei ole rajoitettu vain suuriin sankareihin. Käyttämällä kutsumakiveä pelaaja voi saada auttavaa kättä tuonpuoleisen koviksilta, jotka saapuvat useamman tyypin ryhmissä tarjoamaan sakinhivutusta.
Hahmot tuntuvat myös monipuolisemmilta kuin aiemmin. Melkeinpä jokainen voi käyttää taikoja nyt, ja uusia hyökkäyksiä voi löytää puhtaasti seikkailemalla. Aseita ei ole myöskään rajoitettu hahmoluokkiin. Uusi vastahyökkäys tasoittaa pelikenttää myös. Nyt heti torjumisen yhteydessä lyöminen tekee erikoishyökkäyksen, jolla voi pistää kovemmankin jätkän matalaksi. Piiloutumisesta on myös tehty täysin validi taistelukeino, jolloin vaikeista tilanteista pääsee vielä pakoon, jos tilanne näyttää tukalalta.
Tämä on seikkailupeli kaikille – viimeinkin
Kissa on myös otettava pöydälle: Elden Ring on helpompi ja helpommin lähestyttävä peli kuin yksikään aiempi From Softwaren tuotannoista. Siitä puuttuu edelleen vaikeustason valinta, mikä on harmillista, mutta se myös sisältää huomattavan määrän myönnytyksiä, jotka parantavat kokemusta.
Kuoleminen edelleen on arkipäiväistä sen armottomassa maailmassa, mutta avoimen rakenteen ansiosta sielujen menetys ei ole yhtä raskas tikki kuin aiemmin. Oman ruumiin löytäminen on helpompaa, ja kiitos hitusen helpompien hirviöiden uusien kokemuspisteiden kerääminen on myös rattoisampaa puuhaa.
Palavat miekat korvaava pyhimystuli on kokenut myös kasvojenkohotuksen. Maailmassa voi vapaasti liikkua löydettyjen tulien välillä tilanteesta riippumatta. Kuoleman yhteydessä voi palata valitsemalleen tulen lähteelle tai vaihtoehtoisesti jollekin lukemattomista Marian risteistä. Nämä ristit ovat pyhättöjä, jotka toimivat eräänlaisena checkpoint-järjestelmänä. Niillä ei pysty tekemään samoja asioita kuin pyhimystulen luona, kuten parantamaan hahmoa tai nostamaan tämän tasoa. Mutta pelkkä mahdollisuus päästä heti lähemmäs isompaa hirviötä, joka pisti sinut aiemmin lihoiksi, on valtava harppaus kohti parempaa.
Samalla myös maailma tuntuu armollisemmalta kuin aiemmin. Varsinainen eteneminen tapahtuu edelleen tiettyjen pomotaisteluiden kautta, mutta sitä edeltävät alueet ja niiden selvittäminen ovat täysin itse päätettävissä. Yhdellä pelikerralla suuntasin heti ensimmäisenä alueen pääpomon kimppuun, kun taas toisaalla vietin tunteja vain paikallisia tyrmiä koluten. Valikot ovat vielä pientä hienoviilausta vailla, mutta tutoriaalien määrä tuntuu korostuneen entisestään. Ensimmäistä kertaa sarjan historiassa tuntuu siltä, että From Software haluaa jokaisen nauttivan heidän luomasta maailmastaan.
Peli kuitenkin kunnioittaa menneitä
Kaikkia perinteitä ei kuitenkaan ole kuopattu. Tarinaa edistävät suuret taistelut armottomia pomoja vastaan ovat edelleen paikallaan. Mutta niiden saavuttaminen ei tunnu yhtä raskaalta koitokselta tällä kertaa. Pelin rytmitys antaa myös uusia mahdollisuuksia harjoittaa taitojaan erinäisissä ryminöissä hyvissä ajoin. Aloittelevat pelaajat voivat keskittyä kevyeen mättöön pienten hirviöiden keskuudessa, kun taas kokeneet sankarit suuntaavat varmasti ottamaan yhteen paikallisten peikkojen ja lohikäärmeiden kanssa.
Myös sarjalle tuttu hitaasti aukeava juoni on ilahduttavan perinteinen. Pienessä makupalassa pääsin näkemään vain vilauksen kokonaiskuvasta, eikä siitä halua paljastaa melkein mitään. From Software on aina kertonut tarinoita menetetyistä valtakunnista, eikä Elden Ring eroa tästä tippaakaan. Mutta Breath of the Wildin tapaan se ammentaa nyt entistä tutummista lähteistä. Mieleen juolahtaa esimerkiksi tänä vuonna julkaistu mestarillinen The Green Knight, joka toi pyöreän pöydän ritarien mytologian takaisin valkokankaille. Avustavana kirjoittajana olleen George R. R. Martinin kädenjälki näkyy viittauksissa ristiretkiin, ikivanhoihin tapoihin ja surumielisiin ihmiskohtaloihin, jotka kärsivät taianomaisten voimien myllerryksessä.
Elden Ringin julkaisuun on vielä useampi kuukausi, eikä tällä hetkellä ole mitään varmuutta pitääkö odotettu julkaisupäivä. From Softwarella on vielä valtava urakka edessään, sillä jopa alkupään osuus pelistä tuntuu vielä hetkittäin keskeneräiseltä. Näin ollen kokemusta on vaikea pitää edes beeta-testinä tällä hetkellä. Kyseessä on enemmänkin taivaanrannan maalailua. Lupaus tulevasta, joka saattaa muistuttaa hyvinkin paljon nyt koettavaa orastavaa askelta sumumuurin tuolle puolen.
Sellaisena se jättää jälkeensä juuri sen, mitä pitääkin. Ammottavan aukon sielussa, joka halajaa vain päästä takaisin kaukaisiin maihin etsimään keinoa pelastaa se pimeyden voimilta. Olisipa jo helmikuu.
