Elden Ring saattaa muovautua tulevaisuudessa elokuvaksi, ainakin mitä George R. R. Martinin puheista voi päätellä.
IGN:lle rupatellut Game of Thrones -kirjailija paljastaa, että jotain puhetta Elden Ring -maailmaan sijoittuvasta elokuvasta on ollut, mutta aiheesta ei voi puhua enempää ainakaan vielä toistaiseksi. Minkäänlaista virallista vahvistusta Martin ei elokuvan olemassaolosta vielä siis antanut, joten projekti voi hyvin jäädä myös kokonaan toteutumatta.
Lisää aiheesta:
- FromSoftware laajentaa Elden Ring -universumia – ensi vuonna julkaistava seuraava peli paljastui trailerin kera
- Tulevaisuus paljastaa klassikon heikkooudet – arvostelussa Elden Ring
- Yksi vuoden odotetuimpia julkaisuja tempaisi täysillä mukaansa loikaten samalla lisäosien aatelistoon – arvostelussa Elden Ring: Shadow of the Erdtree
Martinin mahdollisesta osallisuudesta leffaprojektiin miekkonen kertoi sen verran, että A Song of Ice and Fire (Tulen ja jään laulu) -sarjan seuraava osa Winds of Winter ottaa kirjailijan arjesta oman aikansa, mikä luonnollisesti rajoittaa tämän puuhasteluja ainakin jonkin verran.
Yli 30 miljoonaa kopiota myynyt Elden Ring saa pelirintamalla spinoff-henkistä jatkoa toukokuun 30. päivä, kun Elden Ring Nightreign julkaistaan PC:lle sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.