Kuten monilla ison ännän tuotoksilla, on Kirbylläkin kohta 40-vuotinen historia takanaan. Hahmo sai aikoinaan nimensä asianajaja John Kirbyn mukaan, kun herra puolusti vuonna 1984 onnistuneesti Nintendoa raastuvassa Universal-studioita vastaan. Amerikkalaisyhtiö syytti japanilaisia tekijänoikeusrikkomuksesta, aiheenaan tietenkin kuuluisa ”Donkey Kong on aivan selvä kopio King Kongista!”. Universalilla ei lopulta ollut takeita syytöksissään, koska King Kongin tarina ja hahmot olivat haastohetkellä yleisomaisuutta, joten yhtiö hävisi taistelun. Nintendo puolestaan vaikuttui John Kirbyn taidoista siinä määrin, että hahmon nimeämisen lisäksi iso N hankki miehelle palkkioksi 30 000 dollarin purjeveneen.
Vuosia myöhemmin oli Nintendon aika lunastaa lupaus. Nykyisin Smash Bros -sarjasta parhaiten tunnettu Masahiro Sakurai loi Kirbyn vain 19-vuotiaana ja hahmo nähtiin ensi kertaa Game Boyn Kirby’s Dream Landissa vuonna 1992 ja 8-bittisellä Nintendolla vuotta myöhemmin Kirby’s Adventure -seikkailussa. Sarjan parissa työskenteli sittemmin useampi japanilaisen videopelialan merkkihenkilö, kuten Satoru Iwata. Edesmennyt legenda muistetaan varmasti parhaiten HAL-studion avainkehittäjänä ja sittemmin Nintendon johtoportaasta, jossa mies laittoi itseään likoon muun muassa lupsakoissa Nintendo Direct -lähetyksissä.
30 vuotta debyytin jälkeen on aika avata kääreet ensimmäisestä kolmiulotteisesta Kirby-pelistä! Miltäs se meno sitten MAISTUI? Tarinan lähtökohta on ainakin simppeli: kotona unimaailmassa on kaikki hyvin, kunnes eräänä päivänä myrsky valtaa alaa ja mystiset pyörteet imaisevat mukanaan niin kaverit kuin pyörylän itsensäkin. Kirby huuhtoutuu tuntemattomalle rannalle kauas unimaailmasta, josta seikkailu alkaa. Hetken harhailtuaan on nopeasti selvää, että hänen täytyy pelastaa maailma ja auttaa pikkuisia Waddle Dee -otuksia rakentamaan tuhon jäljiltä heidän kaupunkinsa uusiksi.
Silkkaa satukirjameininkiä siis.
On ruoka hyvää, kun kaiken syö
Perusidea Kirbyssä on simppeli: olet vaaleanpunainen pallero, joka osaa leijua. Hänellä on myös narisevat tossut ja käytännössä pohjaton vatsa, jonne mahtuu rajattomasti niin oikeata ruokaa kuin vihollisiakin. Ruuasta saa energiaa, kun taas vihollisia popsimalla saadaan kopioitua niiden aseellinen kyky. Niitä voi olla kuitenkin vain yksi kerrallaan, joten kaikkia vihollisten kykyjä ei voi imaista sisuksiinsa heti.
Viholliskavalkadin jäsenistöä popsimalla Kirby voi saada käyttöönsä muun muassa pommit, miekan, tulipallot, bumerangin, jäähönkäyksen ja niin edelleen. Aseita ei kuitenkaan ole liikaa ja kentissä voikin käyttää mukavasti luovuutta niiden ansiosta. Lisäksi niitä pystyy päivittämään Waddle Dee -kaupungissa, kunhan pelaaja saa pelastettua riittävästi sen asukkeja.
Pikkuisten kotikonnuilta löytyy aseiden päivittämisen lisäksi pientä lisäpuuhailtavaa, kuten minipelejä. Kylän kaupoista voi puolestaan ostaa syötävää energiapalkin täydentämiseen.
Rokkasit mun maailman
Kolmiulotteinen maailma ei ole ainoa uutuus, sillä Kirby and the Forgotten Land tarjoaa pelillisestikin kokonaan uuden ominaisuuden. Mouthful Moden eli suullisen moodin avulla Kirby voi syödä itseään isompia tavaroita, kuten liikennekartion, portaat, limuautomaatin ja jopa auton. Haiskahtaa jonkun korvaan varmasti gimmickiltä, mutta tosiasiassa suullinen moodi tuo kenttien tutkiskeluun kivasti vaihtelua ja lisävoimien käyttö tuo väkisinkin hymyn huulille.
Jos joku nyt miettii, onko Kirbykin siirtynyt avoimeen maailmaan laittaen kartalle kymmenittäin sivutehtäviä, vastaus on ei. Tasoloikkapaikkoihin siirrytään maltillisen kokoiselta maailmankartalta, jossa voi liikkua suhteellisen vapaasti etsien kolikkokätköjä ja salapaikkoja. Varsinaisissa tasoloikkakentissä kolmiulotteinen ympäristö tarkoittaa suuralueiden sijaan aiempaa avarampia putkia, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Super Mario 3D Worldissa tai Sackboy: A Big Adventuressa.
Kehittäjä HAL pistää kuitenkin esimerkkitapauksiin verrattuna paremmaksi, sillä radat ovat mielikuvituksekkaampia, rönsyilevät enemmän ja niitä on äärimmäisen mukava tutkia. Pidemmissä loikkaputkissa on löydettävien Waddle Dee -otusten lisäksi muutama tavoitteellinen tehtävä, joita ei paljasteta ennen ensimmäistä yritystä. Täten pelaajan kannattaa tutkia paikat huolella, koska jos onnistuu löytämään ja suorittamaan tehtävän, tarttuu silloinkin mukaan Waddle Dee.
Onpas se jotenkin kiva aina sanoa ääneen. Waddle Dee nimittäin.
Niin sanottua pääruokaa rytmittävät onnistuneesti pienemmät, aikarajalla varustetut haastekentät, joissa keskitytään yhteen asekykyyn. Suupalat tuovat mukavasti vaihtelua kokonaisuuteen, eivätkä saaneet ainakaan allekirjoittanutta kiristelemään hampaitaan. Mukavana lisänä tarinatilaa pääsee pelailemaan myös kaverin kanssa.
Ota mukava asento
Kun kaikkeen tähän yhdistää karkkiväreillä ja miellyttävillä yksityiskohdilla kyllästetyn universumin, sympaattiset hahmot, mielettömän hyvän musiikin ja tiukat kontrollit, on pelaamisen ilo ylimmillään. Kokonaisuutta himmentää ainoastaan 30 freimin ruudunpäivitys, joka kielii ikääntyvän raudan rajoista. Hetken totuteltuani asiaa ei kuitenkaan edes huomaa viimeisen päälle hiottujen kontrollien vuoksi.
Toisena miinuksena voidaan pitää sarjalle ominaista helppoutta. Kuolo ei juuri Kirbyä korjaa, jollei mokaile ihan poikkeuksellisesti. Forgotten Land ei kuitenkaan ole missään nimessä tylsä, siitä pitää huolen juuri edellä mainittu pelaamisen ja tutkimisen ilo sekä napakka pelattavuus. Viimeisessä maailmassa on jopa viitteitä ajoittaisesta haasteesta, joten edeltäjä Star Alliesin kaltaisesta kuorsausjuhlasta ei voida puhua.
Pituutta pohtiville mainittakoon vielä, ettei peli ole erityisen pitkä, sillä Kirbyn läpäisee noin 8–10 tunnissa. Bileet eivät suinkaan lopu siihen, koska lopputekstien jälkeen aukeaa uutta pelattavaa mukavasti. Ja onhan ne kaikki Waddle Deetkin pelastettava, eikö vain?
Kirby and the Forgotten Land osoittautui oman pelivuoden yhdeksi kohokohdista ja viihdyinkin lopulta tuotteen parissa äärimmäisen hyvin. Vaikka se ei varsinaisesti tuo pöytään mitään genreä mullistavaa, on kyseessä silti viimeisen päälle hiottu lajityyppinsä merkkiteos. Kun elämäniloa pursuava peli on samalla sarjansa parhaimmistoa, ei auta muu kuin antaa pinkille boltsille papukaijamerkin lisäksi maksimipisteet.
