Ennakkoon kosolti ihastusta herättänyt Trek to Yomi sai alkunsa, kun lyhytelokuvien parissa työskennellyt sekä Eternal Castlen kehittänyt peliohjaaja Leonard Menchiari testaili Unreal Engine -pelimoottorilla, miltä mustavalkoinen grafiikka mahtaisi näyttää sillä tehtynä. Samoihin aikoihin muun muassa häröistä esittelypätkistään tunnettu jenkkijulkaisija Devolver Digital lähestyi Shadow Warrior -sarjasta tuttua Flying Wild Hogia Edo-kaudesta kertovan projektin tiimoilta.
Puolalaisstudio innostui premissistä sen verran, että lähti mukaan kehittäjäksi, olivathan tahot tuttuja toisilleen jo vuosien takaa Lo Wangin seikkailujen ansiosta. Tuotannon alkajaisiksi Devolver pyysi myös aiemmin mainitun Menchiarin mukaan kehitykseen ohjaajan sekä käsikirjoittajan rooliin.
Autenttisuus edellä
Trek to Yomi ammentaa inspiraatiota todella vahvasti 1920- ja 30-lukujen mykistä samuraielokuvista, japanilaisesta mytologiasta sekä šintolaisuudesta. Kaksiulotteista taistelua kolmiulotteisiin kenttiin yhdistävän toimintaseikkailun yhtenä tavoitteena oli luoda jokaisesta kohtauksesta elokuvaesikuviensa kaltainen liikkuva teatterilava. Lausahdus kuulostaa visionäärin puheelta, mutta pakko se on myöntää: teos onnistuu Kurosawan leffoista tutun tunnelman tavoittamisessa loistavasti.
Kehittäjä Flying Wild Hog on tehnyt aidosti kaikkensa autenttisuuden eteen. Mustavalkoinen grafiikka ja rakeisuusfiltteri ovat vasta pieni osa kokemusta, sillä studio työskenteli projektin aikana tiiviisti japanilaisen historioitsijan Aki Tabei Matsunagan kanssa, jotta japaninkielinen dialogi olisi mahdollisimman lähellä inspiraationa toiminutta Edo-kautta. Tämän lisäksi tiimi sai luvan hyödyntää Tokion Edo-museon esineistöä.
Sama tinkimättömyys jatkuu musiikkiosastollakin, sillä säveltäjät Yoko Honda ja Cody Matthew Johnson käyttivät biisien teossa Edo-kauden aikaisia soittimia, kuten taikorumpuja ja banjoa muistuttavaa samisenia, minkä lisäksi ääniraita on kokonaisuudessaan japanilaisen Gagaku-perinneorkesterin soittama. Päätöntä.
Kunnia tai kuolema
Tarina tuntuu tutulta ja voisi olla käytännössä suoraan Kurosawan elokuvasta revitty. Olet Hiroki, nuori poika, joka vasta opettelee samuraina olon lainalaisuuksia. Hänen kotikyläänsä hyökätään roistojen toimesta ja samalla kylän väkeä surmataan brutaalilla ja säälimättömällä tavalla. Hiroki onnistuu lopulta pakenemaan, mutta löytää senseinsä hyökkäyksen jäljiltä kuoleman kielissä. Juniori lupaa mestarilleen viimeisenä lupauksena valita tiensä huolellisesti sekä suojella kaupunkia ja sen ihmisiä kaikilta uhilta. Alkukohtauksen jälkeen siirrytään nykyhetkeen, jossa Hiroki on kasvanut aikuiseksi, mutta pelon uhka ei ole kadonnut maailmasta mihinkään.
Trek to Yomin tinkimättömyys kaiken suhteen ei ole pelkästään hyvä asia, sillä vaikka se on kokemuksena tavallaan virkistävä ja erilainen, on se samalla todella raskas. Ilon hetket ovat vähissä, sillä teos on käytännössä silkkaa tragediaa alusta lopputeksteihin. Reissun päättyessä on sellainen olo, kuin ilo olisi kadonnut omastakin elämästä.
Vaihtelu olisi virkistänyt
Hirokin ohjastaminen ja miekan heiluttelu on suhteellisen sujuvaa. Kevyt ja voimakas isku, kierähdys, spurtti, blokki sekä lisäaseet ovat kukin oman nappinsa alla. Energiapalkin lisäksi hahmolla on kestävyysmittari, jota täytyy pitää silmällä, jottei juniori uuvahda.
Tuotos esittelee seikkailun edetessä myös muutamia miekkakomboja, jotka tuovat hieman vaihtelua taisteluun. Valitettavasti sivaltelu käy pidemmän päälle aika puuduttavaksi, sillä Trek to Yomista on unohtunut vaihtelu käytännössä kokonaan, eikä vihollisiakaan voi sanoa erityisen välkyiksi. Etene, silvo pahislauma, etene, nappaa tarvittaessa kerättävät, silvo pahislauma, etene ja niin edelleen.
Harvakseltaan eteen tulevia pulmiakaan ei voi kutsua pulmiksi, koska ne ovat niin yksinkertaisia. Pomotappelut ovat sentään suhteellisen onnistuneita ja niissä piisaa haastetta. Haasteesta puheen ollen, loppua kohden kannattaa varautua vaikeustasopiikkeihin, sillä joitain kohtia sai vääntää hiki hatussa useampaan kertaan.
Mustavalkoinen grafiikkakin kääntyy paikoin itseään vastaan, sillä kerättäviä esineitä löytää usein puolivahingossa, minkä lisäksi välillä on vaikea hahmottaa, mistä kohtaa ympäristöä Hiroki pääsee etenemään eteenpäin maailmassa. Teos ei saa puhtaita papereita myöskään teknisesti, sillä 60 freimiä tavoitteleva ruudunpäivitys on kaukana tasaisesta. Xboxilla ei ole toistaiseksi minkäänlaista tapaa kiertää tätä, mutta PS5:llä voi halutessaan pelata PS4-versiota, jolloin ruudunpäivitys on vakaa, mutta grafiikan laatu kärsii.
Mielenkiintoisena kuriositeettina Flying Wild Hogin on tarkoitus julkaista peräti neljä peliä tänä vuonna. Yksi niistä on aiemmin keväällä saapunut Shadow Warrior 3, joka kärsi sekin teknisistä ongelmista. Viimeistelyn kanssa on siis mahdollisesti vain tullut liian kiire.
Kaiken kaikkiaan Trek to Yomi on mieleenpainuva kokemus, jonka pelilliset ansiot jäävät vähän laihoiksi. Jos Kurosawa-meininki iskee, voi viisituntista seikkailua suositella, mutta muiden kannattaa katsastaa teos pienellä varauksella ja mahdollisesti napata arvosanasta yksi tähti pois. Kaikesta kitinästä huolimatta tuotos piti minut kuitenkin otteessaan alusta loppuun ja siitä on pitkälti kiittäminen pelin huikeata estetiikkaa.
Lopuksi haluaisin lausua vielä haikun:
Palava maailma,
ja jokaisessa liekin leimahduksessa
taistelun maailma.
