Vauhtia viheriölle
Kuten Nintendon tallista voi odottaa, kyseessä ei ole ryppyotsainen simulaatio viheriöiden kuninkuuslajista, vaan arcademaisen överi tulkinta aiheesta. Vuosien FIFA-talkoot eivät mene silti täysin hukkaan, sillä näppäinkomennot sprintistä syöttelyyn tai vedon lähtemiseen ovat melko lailla samoilla sijoillaan kuin EA:n vakavahenkisemmissä tuotoksissa.
Siihen yhtäläisyydet pitkälti päättyvät. Lyhyehköt, vain muutaman minuutin mittaiset matsit mitellään kompakteissa kaukaloissa viiden hengen joukkueilla, eikä tuomareilla tehdä näissä bileissä mitään. Jopa lajin perussäännöt ovat kovin häilyviä, sillä maaleja saattaa tulla kertapotkaisulla useampi, kunhan käyttöön suodaan sopivat erikoisjipot. Vastustajien aktiivinen telominen on niin ikään kiinteä osa kokemusta samoin kuin kentälle ilmestyvien bonusten perässä kirmaaminen.
Toimiva tyyli
Switchin ikä ja tekniset rajoitteet huomioiden lopputulosta on vallan miellyttävä katsella. Piirrostyylimäinen toteutus antaa jo itsessään paljon anteeksi, ja Mario-maailman sankarit sekä konnat ovat lähikuvissa tutun ilmeikkäitä tapauksia. Maalikarkeloita höystetään lyhyillä animaatioilla, jotka ovat laadukkaasti tehtyjä mutta alkavat toistamaan itseään harmittavan nopeasti. Hahmojen harvakseltaan aktivoitavat erikoiskyvyt laukaisevat niin ikään tyylitellyn videopätkän tuoden hauskasti mieleen Street Fightereiden vastaavat superiskut. Toimivan kokonaisuuden kruunaa ongelmitta pyörivä ruudunpäivitys.
Pelattavuuden saralla luotetaan hyväksi havaittuun kaavaan: helppo oppia, vaikea hallita. Matseihin pääsee nopeasti sisään iästä tai taitotasosta riippumatta, eikä maalien syntymistä tarvitse odotella loputtomiin. Kokemuksen karttuessa alkavat mekaniikan yksityiskohdat kuitenkin erottua kohelluksen keskeltä. Esimerkiksi syöttöjen, laukausten, väistöjen sekä taklausten nappisuorituksista pelaajia palkitaan lisävoimalla sekä -nopeudella, mikä antaa selkeän edun kentällä. Hahmot eroavat jonkin verran jo lähtökohtaisesti toisistaan. Tämän lisäksi joukkueensa jäsenille pääsee haalimaan erillisiä varusteita lisäbonuksia tuomaan. Oman minijoukkueensa tuunaamiseen saa kulumaan yllättävän mukavasti aikaa.
Ei sooloilijoille
Monet pelattavuuden hienouksista jäävät kuitenkin huomaamatta soolopuolella. Tekoälyn toiminta jättää kosolti toivomisen varaa, kun vaikeustason säätöä on tuskastuttavaa saada kohdalleen. Koneen taidot menevät äkkiväärässä kaaressa lapsellisen helposta turhauttavan vaikeaan ilman sopivaa välimallin ratkaisua. Soolona pelaavalle varsinaisen sisällön köyhyys iskee muutenkin nopeasti päin kasvoja. Valittavana on lähinnä yksittäisten matsien lisäksi lyhyitä cup-mittelöitä vailla sen suurempaa tarinaa tai motivaattoria.
Tuorein Mario Strikers ansaitsee vilpittömät ostosuositukset ainoastaan silloin, kun ympäriltä löytyy innokasta porukkaa karkeloihin. Moninpeliin voi osallistua parhaimmillaan jopa kahdeksan hengen kesken, mikä takaa kunnon sekoilun kentällä. Kahdestaan homma pysyy luonnollisesti paremmin hyppysissä. Määrästä riippumatta meno on joka tapauksessa hyvässä seurassa aina hauskaa. Verkko-ominaisuudet lupaavat hyvää, sillä oman tuunatun joukkueensa vieminen maailman areenoille on kutkuttava mahdollisuus. Tunnelmaa kuitenkin syövät moninaiset ongelmat teknisellä puolella, kun viive sekä satunnaiset kaatuilut iskevät hampaansa kokemukseen turhan isolla prosentilla. Toivon mukaan tilanne paranee ajan myötä.
Mario Strikers: Battle League Football on ehtaa Nintendo-laatua niin hyvässä kuin pahassa. Sisältöä näkisi käytännössä täysihintaisena myytävässä paketissa roppakaupalla enemmänkin. Kymmenkunta hahmoa ja muutama areena on kovin nopeasti koettu, eikä ajatuksella kyhätty tarinamoodi tekisi pahaa soolopuolta ajatellen. Määrän sijaan panostetaan onneksi sentään laatuun, joten vauhdikasta ja sopivan kepeää kaveriporukan kesäpelattavaa etsivälle mariomainen futailu uponnee kuin rankkari ylänurkkaan.