Kuun viemät muistot
Viisi tyttöä katoaa jäljettömiin Rogetsu Kagura -festivaalin aikana. Festivaali on Rogetsun saaren tärkein kulttuuritapahtuma, joka järjestetään kymmenen vuoden välein. Etsivä onnistuu löytämään ja pelastamaan tytöt, mutta heistä jokainen on menettänyt muistinsa. Kymmenen vuotta myöhemmin tytöistä kaksi, Misaki ja Madoka, päättävät matkustaa takaisin saarelle selvittääkseen menneisyytensä salat. Heidän perässään seuraa kolmas selviytyjä, Ruka, jota ohjaa salaperäinen melodia, jota hän ei ole pystynyt unohtamaan.
Tapahtumapaikkana toimii Rogetsun parantola, joka on kunnostaan päätellen ollut hylättynä jo useita vuosia. Tarinan näkökulmina toimivat Misakin ja Rukan lisäksi Choshiro, tytöt löytänyt etsivä, joka on tullut saarelle takaisin etsimään Rukaa tämän äidin pyynnöstä.
Pian selviää, että Rogetsussa tapahtui aikanaan jotain hirvittävää, joka tappoi kaikki saaren asukkaat. Parantolassa puolestaan hoidettiin potilaita, jotka olivat sairastuneet ainoastaan Rogetsun saarella löydettävään sairauteen, kuunvalon syndroomaan. Tämä syndrooma on vastuussa Rukan ja muiden tyttöjen muistojen katoamisesta, eikä parannusta ole vieläkään onnistuttu löytämään.
Tapahtumat selviävät hiljakseen ympäriinsä levinneiden dokumenttien ja muistojen avulla. Paikkojen tutkimisen lomassa pitää puolustautua saarta riivaavilta aaveilta, ja tässä apuna toimii sarjan ikoninen ase, Camera Obscura. Tämän lisäksi uutena aseena toimii myös kekseliäästi taskulamppu, jolla pystyy loistamaan kuunvaloa suoraan aaveisiin.
Tarina on uskomattoman mukaansatempaava ja karmiva, ja Rogetsun parantola on erinomaisesti suunniteltu. Arvoitukset on helppo ratkaista, jos vain lukee kaikki vastaan tulevat dokumentit. Kolme eri päähenkilöä tuovat hienosti erilaisia näkökulmia menneisyyden tapahtumiin, eikä kaikki olekaan ihan niin simppeliä kuin miltä aluksi näyttää.
Vanha peli uusissa kuosissa
Mask of the Lunar Eclipse näyttää upealta. Peli on tuotu kauniisti nykykonsoleille, ja pelattavuus on juuri oikeanlaista Project Zeroa – kameran rajoitettu liikutettavuus sekä hidas kävelyvauhti kuuluvat asiaan. Olen sarjan pitkäikäinen fani, mutta vasta nyt pääsin pelaamaan itse, enkä todellakaan pettynyt.
Aaveita vastaan taisteleminen kameran avulla vaatii hieman totuttelua, mutta kun sen oppii, se on todella tyydyttävää. Erityisten Fatal Frame -kuvien saaminen pitkän yrittämisen jälkeen on todella palkitsevaa. Tarinan edetessä Camera Obscuraa pystyy myös päivittämään erilaisilla linsseillä ja muilla parannuksilla, ja taisteluissa on käytettävissä kolme erilaista filmityyppiä.
Musiikkia teoksessa ei ole oikeastaan lainkaan, mutta Project Zero ei sitä kaipaakaan: peli on parhaimmillaan silloin, kun ainoat kuuluvat äänet ovat talon hiljaiset narahdukset tai huokaukset, tai nurkan takana nopeasti vilahtavan aaveen kuiskaus.
Pahaa sanottavaa ei oikeastaan ole. Pienet tekstuurivirheet eivät haitanneet pelaamista lainkaan, mutta olisin kyllä halunnut pelätä enemmän. Siitä huolimatta Project Zero: Mask of the Lunar Eclipse on upeasti toteutettu kauhupeli, ja sarjasta kiinnostuneelle erinomainen vaihtoehto aloittaa.
