Voi pojat, mistä sitä aloittaisi. Ensimmäistä kertaa vuoden 2017 E3:ssa esitelty Ubisoftin Skull and Bones on ollut kehityksessä käytännössä siitä lähtien, kun pelaajat ihastuivat Assassin’s Creed IV: Black Flagissa olleeseen merirosvotaisteluun. Ensipaljastuksensa jälkeen teos joutui vuosien 2017 ja 2024 välillä yhteensä seitsemän julkisen viivästyksen uhriksi, minkä lisäksi se on kokenut useita tyylimuutoksia ja jopa ominaisuuksien karsimisia, joista isoimpana tietenkin Black Flagissa nähdyt miehistötaistelut sekä suunnitteilla ollut mittava yksinpelikampanja.
Vuosien varrella on kuultu useammasta lähteestä hälyttäviä raportteja muun muassa Kotakun suunnalta. Esimerkiksi vuosien 2013 ja 2020 välillä Skull and Bonesia on lähteiden mukaan johdettu kolmen eri luovan ohjaajan toimesta, ja todennäköisesti juuri tästä syystä ensimmäisissä E3-esityksissä nähdyt moodit heitettiin tylysti kölin ali. Kotakun tekemien anonyymien haastatteluiden mukaan projektilla ei ollut pitkään aikaan myöskään kunnon suuntaa, vaan uusia suunnitelmia tehtiin vähän kuin summanmutikassa. Sen vuoksi kehitystyö eteni tuskallisen hitaasti, ja siksi pelistä nähtiin vuosien varrella hyvin harvakseltaan materiaalia, jos ollenkaan.
Vuonna 2021 kuultiin saman sivuston toimesta vielä hämmentävämpiä uutisia. Raportin mukaan kolme eri lähdettä kertoivat Kotakulle Ubisoftin tehneen sopimuksen Singaporen valtion kanssa, joka käytännössä pakottaa ranskalaisyhtiön julkaisemaan Skull and Bonesin lähivuosien aikana. Yhtiö ei kuitenkaan koskaan suostunut kommentoimaan väitettä, mutta mikäli kyseistä sopimusta ei ole olemassa, olisi Skull and Bones todennäköisesti peruutettu jo aikoja sitten.
Voisi siis sanoa, että Skull and Bones on ajanut karille useampaan kertaan kunnon rysähdyksen kera sekä kehityksen että johtamisen kannalta. Kuin ihmeen kaupalla purkki on pysynyt pinnalla ja valmis teos on viimein keskuudessamme. Kysymys kuuluu: voiko siltä kaiken tämän jälkeen odottaa mitään kovin suurta? Saako pelin heittää suoraan yli laidan?
Me hukutaan!
Skull and Bones starttaa railakkaan paattitaistelun merkeissä, jossa pelaajalle opetetaan laivalla liikkumisen sekä selviytymisen alkeet. Hyvin pian on selvää, että realismi on heitetty romukoppaan: Laivat kääntyilevät verrattain vaivattomasti ja ampuminen on simppeliä, minkä lisäksi tykinkuulia voi ampua jopa koomisen nopealla tahdilla.
Ja sorit spoilereista, mutta tätä taistelua ei voi voittaa, vaan jossain vaiheessa vastustajan laivueiden voima ja koko kasvaa niin suureksi, että pelaaja uppoaa ja haaksirikkoutuu läheiselle rannalle. Lyhyen tutoriaalin jälkeen seilataan Sainte Annen saarelle, jossa seikkailu (ja pelisykli) voi kunnolla alkaa.
Minun oli tarkoituskin olla merirosvo
Sainte Annen saari toimii pelaajalle tukikohtana ja hermokeskuksena. Siellä pitävät majaansa muun muassa ase- ja puuseppä, laiva- ja vaatekauppias, paattirakentaja sekä jonkinlainen hyödykevälittäjä, jonka kanssa voi tehdä vaihtokauppaa. Hyödykkeitä voi myydä käytännössä kaikille heistä, mutta hämmentävästi myytävät tavarat täytyy olla aina erikseen pelaajan mukana. Oman laivan ulkoasua ja aseistusta muokataan puolestaan satamassa, ja minkä tahansa asian valmistamisen yhteydessä raaka-aineet voi valkata suoraan varaston puolelta.
Niin laivoja kuin niiden aseita on mahdollista valmistuttaa kauppiailta löytyvien pohjapiirustusten turvin. Ensimmäiset raapustukset löytyvät kotisaarelta, mutta ajan myötä parhaimmat niistä on naarattava kaukaisemmista paikoista arvokkaampien materiaalien tapaan. Lisäksi Sainte Annessa pitää majaansa kingpin John Scurlock, laajalti pelätty rosvopäällikkö, joka hallitsee lähialuetta suvereenisti ja jolta pelaaja saa tarinavetoisia toimeksiantoja sekä kyseenalaisia elämänviisauksia.
Scurlockin kanssa käydyissä keskusteluissa on tietyissä kohdissa mahdollista valita vastaus eri vaihtoehdoista, mutta valitettavasti niillä ei tuntunut olevan juurikaan väliä. Muutenkin Johnin komennukset tuntuvat olevan melko yhdentekeviä loreltaan. Hän ei kuitenkaan ole ainoa toimeksiantaja, sillä saaren ilmoitustaululta löytyy löytöpalkkion lupaavia tehtäviä, minkä lisäksi saarella on muita, joilta hommia voi saada. Yleensä ne koostuvat aika samantyyppisistä tapahtumista: Lähde matkaan, upota tarvittavat laivat, kerää pyydetyt roinat ja palaa takaisin määränpäähän.
Vaihtelua tuovat aarrekartat ja niihin liittyvät hyödykkeet, pelaajien keskinäiset mähinät sekä merihirviö- ja kummituslaivataistelut, joissa kestävyys punnitaan siinä määrin, että varustus kannattaa katsoa ajatuksella kuntoon. Vihollisten voima skaalautuu oman (maksimissaan kolmen piraattikaverin) laivueen koon mukaan, ja ainakin ensimmäisen kuukauden aikana tasapaino tuntui olevan kondiksessa. Kokemusta kartuttaa puolestaan pahamaineisuusmittari, joka kasvaa muun muassa voitettujen taisteluiden sekä löydettyjen aarteiden myötä.
”Tappelet kuin lypsykarjafarmari! -Sepäs sattui, sinä tappelet kuin lehmä!”
Arcademaisuudesta huolimatta (tai sen ansiosta) laivataistelu vakuuttaa näyttävyydellään ja pyörii täydet 60 freimiä sekunnissa ollen Xbox Series X:llä paikoin sangen nätti, vaikka välillä pitkä kehitysaika näkyy, erityisesti hahmomalleissa. Erityiskiitosta S&B ansaitsee ennen kaikkea dynaamisesta ja muutenkin mainiosta äänisuunnittelustaan, joka kuulostaa hyvältä erityisesti kuulokkeilla pelatessa. Itselläni ei tullut merkittäviä bugejakaan vastaan, mutta tämä tietysti vaihtelee hiukan käyttäjästä ja tuurista riippuen, ainakin jos nettifoorumeita on uskominen.
Parhaimmillaan Skull and Bones on nimittäin silloin, kun linjoilla on vähintään yksi kamu ja useampi laiva paukuttaa tykeillä keskellä myrskyä hyökyaaltojen ja messevien räjähdysten keskellä. Miehistökään ei reagoi vain lämpimikseen, vaan käytännössä he huutelevat ohjeita sen mukaan, miten pelaaja suorittaa. Fiilistä nostattaa entisestään miehistön riemukas laulaminen voiton jälkeen.
Itse taistelu pysyy riittävän mielenkiintoisena (laivasta riippumatta) sopivan temponsa sekä riittävän monipuolisten aseiden, kuten tykkien, torpedojen ja rakettien ansiosta. Valitettavasti aikoinaan hyvin mielenkiintoiselta näyttänyt laivanvaltaus on yksi niistä asioista, jotka on toteutettu huonommin kuin aiemmin mainitussa Black Flagissa, sillä valtaus onnistuu hyvin helposti painamalla yhtä nappia riittävästi vahingoittuneen vihollisen läheisyydessä. Jälkitapahtumat onkin sitten vesitetty pelkäksi animaatioksi.
Turhauttavimmillaan Skull and Bones on puolestaan silloin, kun useampi tekoälyn ohjastama piraatti ilmestyy tyhjästä heti, kun tietyissä tehtävissä tavaroiden viemisen käynnistää ja roinat pitäisi viedä esimerkiksi kotisatamaan. Karkuunhan ei silloin tietenkään pääse, koska rantautuminen ei onnistu aktivoituneen taistelun aikana. Jos pelaaja uppoaa, roinat saa haettua mereltä toki takaisin, mutta edestakaisin sahaaminen on silti melko rasittavaa. Kauempana satamasta kuollessa ”respawnaaminen” onnistuu onneksi hylyn lähellä, kunhan kaivaa pienesti kuvetta.
Palvelupelille ominaisesti toisto voi myös tulla ongelmaksi riittävän suuren tuntimäärän jälkeen, mutta lisää sisältöä on tietysti luvattu tulevien kausien saapuessa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksei Skull and Bonesissa ole mahdollisuutta tehdä useampaa hahmoa samalle tunnukselle, vaan käytännössä kaikki on kertaluontoista Ubisoft Connect -tilin oman pilvitallennuksen vuoksi. Tallennuksen poisto omalta konsolilta tai konsolivalmistajan pilvestä ei auta asiaa, vaan käytännössä pitäisi luoda uusi tili (ja ostaa uusi peli, mikäli olet ostanut sen digitaalisena). Hämmentävä ratkaisu, joka muistuttaa Nintendon muutaman vuoden takaista Animal Crossing: New Horizons -saarisekoilua.
Ei neljän A:n, muttei missään nimessä kaiken loanheitonkaan arvoinen
Skull and Bones ei ole Ubisoft-pomo Yves Guillemotin sanoin ”neljän A:n arvoinen teos”, mutta on se nykyisellään silti mainettaan parempi merirosvopaukuttelu, joka on varsin hauskaa ajanvietettä erityisesti kaverin (terkut ja kiitokset arviossa avustaneelle KonsoliFINin Marko Rompasaarelle) kanssa. Sen arcademainen laivaohjaus, oman varustuksen rakentelu sekä suoraviivaiset meritaistelut maistuivat varsin hyvältä, kun taas matalahko opettelukynnys helpottaa vähemmän pelien parissa viihtyvien hyppäämistä mukaan. Ja kyllä, tiedän olevani vähemmistössä tämän kanssa, mutta mielestäni laivan ohjaaminen yksin on mielekkäämpää kuin Sea of Thievesin miehistösekoilu.
Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että Ubisoftin merirosvoilu olisi voinut olla huomattavasti parempikin, enkä voi olla ajattelematta, mitä kunnollinen visio ja vuosien varrella poistetut ominaisuudet olisivat mahdollisesti tuoneet kapeahkoon seikkailusykliin. Toivottavasti Ubisoft malttaa tehdä Skull and Bonesista paremman tulevien päivitysten myötä, mainehaitoista huolimatta.
